top of page

Eläkepäivien ajanvietettä ja uusi työ

Hei!


Pian alkavat 'eläkepäivät' eivät tule olemaan tylsiä. Keksin jo itselleni yhden harrastuksenkin. Se on pienet piirustukset ja erilaiset nopeahkot piirustukset, jotka syntyy parissa tunnissa tai parissa päivässä. Kuvassa näet yhden esimerkin. Piirsin sen hiilellä.



Joka tapauksessa haluan ylläpitää tuntumaa taiteen tekemiseen siltä varalta, että taidolle on joskus jotain käyttöä. En ole täysin sulkenut pois sitä mahdollisuutta, että opettaisin jotain joskus jossain. Katsotaan mitä tapahtuu.



Uusi työ


Vuonna 2014 vaimoni Liisa alkoi myydä korunosia koruntekijöille. Parin vuoden kuluttua hän myi tämän liiketoimintansa pois. Vuonna 2022 tapahtui yllättävä käänne ja meille avautui mahdollisuus ostaa liiketoiminta takaisin. Tartuimme tilaisuuteen ja nyt Taidekoulun loppuessa jatkamme työntekoa tämän uudenvanhan yrityksen Steely Popin parissa.




Jos tarvitset laadukkaita korunosia käy tutustumassa valikoimaamme osoitteessa www.steelypop.fi



Aikaa terveydelle


Tein lähes koko Taidekoulun olemassaolon ajan samalla töitä Maalausliike Tuimalassa. En ympärivuotisesti, mutta välillä pitkiäkin jaksoja. Sillä työllä ei ollut mitään tekemistä kuvataiteen kanssa, vaan kyseessä oli siltojen ja rakennusten hiekkapuhallus- ja maalaus. Kovaa hommaa. Ei ihme, että mehut oli lopussa kun vihdoin pääsin vuoden 2022 alussa jäämään pelkästään Taidekouluun töihin.


Samalla tuli vuosia laiminlyötyä terveyttä. Entisistä hyvistä liikuntatottumuksista ei ollut tietoa, eikä kunnollisesta ravinnosta tai levosta. Töitä tuli tehtyä niska limassa. Nyt kun vapaus Taidekoulusta toivon mukaan koittaa, vapautuu aikaa kuntoilulle ja terveysasioihin keskittymiseen. Aiemmin ei yksinkertaisesti henkinen energia riittänyt hyvien liikunta- ja ruokailutottumusten ylläpitämiseen.



Tilaustyöt


Jos aika sallii niin olen avoin ottamaan vastaan tilaustöitä. Muotokuvapiirustusteni hinta on 550 € ja maalausten hinta noin 650-1500 € riippuen teoksen koosta ja siitä onko kyseessä akryyli- vai öljymaalaus. Jos sinulla on mielessäsi jokin aihe, josta haluaisit piirustuksen tai maalauksen niin ota minuun yhteyttä.


Muotokuvat ovat erikoisalaani, mutta teen teoksia muistakin aiheista, koska en elä objektien vankilassa, vaan maalaan abstraktion kautta mitä tahansa ja miten tahansa. Jos saan sopivat referenssimateriaalit niin pystyn tekememään teoksen aiheesta kuin aiheesta. Tässä näet joitakin teoksiani.












Tekemistä riittää enemmän kuin aikaa


Aiemmassa kirjoituksessani kerroinkin jo joistakin muista projekteistani, joten en ala niitä kertaamaan. Joka tapauksessa 'eläkäpäivilläni' tekeminen ei varmasti lopu kesken. Ideoita on enemmän kuin on aikaa.


Terveisin,


Tuomas

Comments


bottom of page