Tieteellinen tieto ja sen hyväksyminen ovat olennaisia osia jokapäiväistä elämäämme, mutta kuinka usein todella pysähdymme miettimään, millaisia todisteita ja perusteluja näiden tietojen taustalla on? Päivittäisessä arjessamme otamme itsestäänselvyyksinä monia tieteellisiä tosiasioita, kuten sähkön olemassaolon tai sen, että maa on pallomaisen muotoinen ja kiertää aurinkoa. Harvemmin kuitenkaan pysähdymme pohtimaan, minkälaisia tutkimuksia, kokeita ja analyysejä näiden tieteellisten totuuksien vahvistamiseen on tarvittu.
Myös monet maailmankuvalliset näkemyksemme saattavat ohittaa kriittisen tarkastelun ja omaksumme monia ajatuksia esimerkiksi suvun perinteen, ystävien uskomusten tai vallitsevien mielipiteiden mukaan. Monia asioita pidämme tosina enemmän tunnepohjalta kuin rationaalisen tutkimuksen pohjalta. Mutuun ja massojen mielipiteisiin mukautuminen on kognitiivisesti taloudellista, koska se ei vaadi henkisiä ponnistuksia. Tämä on ymmärrettävää, sillä elämän kiireiden ja paineiden keskellä voi olla haasteellista pysähtyä tutkimaan asioita perusteellisesti.
Niinpä monimutkaisessa ja jatkuvasti muuttuvassa maailmassamme luotamme usein asiantuntijoihin ja tieteellisiin instituutioihin ja niiden tarjoamaan tietoon, jonka perusteella teemme päätöksiä ja muodostamme käsityksiämme ilman, että olisimme kovinkaan tarkasti tarkastaneet faktoja. Tai sitten valitsemme loputtomien epäilysten tien ja välttelemme objektiivisten totuuksien todellisuutta, koska silloin meidän ei tarvitse sitoutua mihinkään.
Herkkäuskoisuus ei ole suositeltavaa, mutta liiallinen skeptisyyskään tai loputon sitoutumisen välttely ei välttämättä ole kovin käytännöllistä. Mutta mitkä sitten ovat epäilyksen rationaaliset rajat ja luottamuksen järkevät perusteet tällaisessa monimutkaisessa maailmassa?
Tässä artikkelissa tarkastelemme, kuinka ymmärrämme ja arvioimme sekä tieteellistä että maailmankuvallista tietoa ja mikä on terveen skeptisyyden ja järkevän luottamuksen välinen tasapaino, ja miten voimme suhtautua tietoon kriittisesti, mutta säilyttäen samalla kyvyn luottaa asiantuntijuuteen, tieteelliseen metodiin ja muihin päteviin keinoihin hankkia tietoa.
Mistä tiedät, että se mitä tiedät on totta?
Oletko joskus pysähtynyt miettimään sitä, että mistä tiedät, että se mitä tiedät on totta? Toisin sanottuna oletko joskus pohtinut omaksumiesi näkemysten totuuspohjaa? Otetaan yksinkertainen esimerkki. Me kaikki 'tiedämme', että maaplaneetta on pallomainen objekti. Mutta kuinka moni meistä osaisi vaivattomasti esittää kiistattomat tieteelliset todisteet tämän näkemyksen puolesta? Luultavasti aika monen pitäisi hetkeksi pysähtyä muistelemaan ennen kuin voisi antaa vastauksen. Kyseistä tietoa pidetään nimittäin niin ilmiselvänä faktana, että harva pohtii sen perusteita aktiivisesti. Jos jotain asiaa ei mieti aktiivisesti, alkaa siihen liittyvät ajatusrakenteet unohtua. Mutta jos tällainen kysymys esitettäisiin meille, niin luultavasti monet pystyisivät antamaan ehkä ainakin yhden tai kaksi yksinkertaisinta todistetta maan pallomaisuuden puolesta, kuten sen, että laivat näyttävät laskevan ja nousevan horistontissa. Mutta kuinka moni osaisi selittää miten gravitaatio liittyy maan muotoon?
Esimerkkini ydinopetus on se, että moni tai luultavasti jokainen on omaksunut jonkin näkemyksen siksi, että se on vallitseva näkemys ja sitä pidetään yleisesti kiistattomana faktana. Tai siksi, että se on opetettu koulussa ja saanut silloin siihen mielestään hyvät perusteet, mutta ei ole kokenut sittemmin tarvetta uudelleenharkita asiaa. Se, että maa on pallomainen objekti on tosiaan kiistaton tieteellinen fakta ja siihen uskomisesta ilman vahvoja perusteita ei varsinaisesti ole kenelläkään mitään vahinkoa, mutta jos tieto on omaksutta automaatiolla ja kevyelle ajatustyöllä niin se voi paljastaa meistä varoittavan piirteen. Olemme taipuvaisia uskomaan asioita vain koska enemmistö, asiantuntijat tai auktoriteetit näyttävät olevan asiasta yksimielisiä, tai muuten kevyehköin perustein.
Konsensusharha
Enemmistön näkemykseen luottaminen on yksi kognitiivisista vinoumista, konsensusharha. Tieteen historiassa on monia esimerkkejä siitä, miten enemmistö eli konsensus on ollut väärässä ja joskus itsepintaisesti pitänyt kiinni näkemyksestään vastoin sen kumoavia uusia todisteita. Tulee mieleen Kopernikus, Kepler ja Galilei. Tämän pienen tieteellisen vähemmistön työn tuloksena tiedämme nykyään, että maa ei ole maailmankaikkeuden keskus, vaan planeetat kiertävät aurinkoa. Tutkijat, jotka aikoinaan esittivät tämän näkemyksen kohtasivat vastustusta konsensuksen taholta. Enemmistö ei siis todellakaan ole aina oikeassa, vaikka kyseessä olisi kuinka sivistynyt ja koulutettu enemmistö. Emme voi sokeasti luottaa tieteelliseen konsensukseen.
Meidän ei pitäisi kuitenkaan tehdä myöskään sitä virhettä, että tulisimme ääriskeptisiksi. Monesti enemmistö on myös oikeassa. Olisi nykyaikana järjetöntä kiistää heliosentristä maailmankuvaa tai sitä, että maa on muodoltaan pallomainen. Tosin meidän on hyvä muistaa se, että emme voi naureskella niille, jotka kannattavat esimerkiksi litteän maan teoriaa tai geosentrismiä, mikäli emme itse osaa perustella omaa kantaamme.
Meidän on tärkeää ymmärtää se, että vaikka näkemyksemme olisi täysin kumoamaton fakta niin jos me olemme omaksuneet sen ja uskomme siihen ilman, että tiedämme mitkä ovat tuon faktan taustalla olevat todisteet, eivät meidän totuusväittämien valintakriteerit ole silloin vahvalla rationaalisella pohjalla. Meillä ei siis ole silloin järkeviä keinoja kumota vääriä näkemyksiä tai puolustaa omaa näkemystämme. Pelkkään konsensukseen eli vallitsevaan tai suosituimpaan näkemykseen vetoaminen ei riitä. Oikeassa olevan on siis täysin mahdollista hävitä argumentoinnissa pseudotieteilijälle. Niinpä oikean näkemyksen omaavien täytyisi olla kykeneviä esittämään edes joitain vakuuttavia argumentteja ja todisteita oman näkemyksensä totuudenmukaisuuden puolesta. Muuten vastapuoli voi aina vedota siihen, että näkemyksesi perustuu sokeaan uskoon.
Ainoa poikkeus tähän on se, kun kyseessä on isompi tietokokonaisuus, jonka yleisen paikkansapitävyyden olemme jo vahvistaneet huolellisen tutkimustyön kautta. Silloin ei ole tarpeen lähtökohtaisesti epäillä kaikkia tuon tietokokonaisuuden tai tietolähteen yksityiskohtia. Joten jo pelkästään käytännön syistä voimme olettaa, että nekin yksityiskohdat, joiden paikkansapitävyyttä emme vielä ole ehtineet tarkasti tutkimaan, ovat luultavasti totta. Resurssiemme rajallisuuden vuoksi yksityiskohdat täytyy selvittää vähitellen, koska muuten voisimme jäädä jumiin johonkin vähemmän tärkeään seikkaan. Iso kuva täytyy saada ensin kuntoon.
Kuvittele, että sinulla on hyvä ystävä, jonka elämää olet voinut tarkkailla läheltä monien vuosien, ehkä jopa vuosikymmenien ajan. Käytännön kokemuksesi ja havaintosi ystävästäsi ovat osoittaneet kiistattomasti, että hän on luotettava ja rehellinen ystävä. Tämä ei tarkoita sitä, että hän olisi kaikessa aina oikeassa, mutta kokemuksesi pohjalta voit olla ainakin varma siitä, että ystäväsi ei syyllistyisi tahalliseen vilpillisyyteen. Lähtökohtaisesti voit siis luottaa kaikkeen mitä ystäväsi sinulle kertoo. Kuinkahan kauan ystävyyssuhde säilyisi hyvänä jos epäilisit ystäväsi jokaista lausetta ja vaatisit jokaiseen niistä perusteluksi tieteellisen meta-analyysiin. Tiedon lähestyminen yksityiskohtien kautta on äärimmäisen epäkäytännöllistä. Ensin iso kuva ja sitten yksityiskohdat, aivan kuten piirustus- ja maalaustaiteessakin tehdään.
On tärkeää ymmärtää omaa ajatteluaan ja sitä mihin se perustuu. On hyvä tiedostaa millä perusteella jonkin asian hyväksyy todeksi ja toisen hylkää. Silloin omassa ajattelussa ja valinnanteossa on hyvä älyllisesti rehellinen pohjavire.
Onko tällä käytännön merkitystä?
Monissa asioissa sillä mihin perustamme näkemyksemme ei ole käytännön merkitystä siinä mielessä, että asia vaikuttaisi kovinkaan paljon normaaliin arkeemme. Se, että pystyt toimimaan arjen askareissa tehokkaasti ei ole kiinni siitä mitä ajattelet tähtitieteellisistä asioista. Toisaalta jos vallitsevana asenteenamme on taipumus herkkäuskoisuuteen ja älylliseen laiskotteluun, meidän tulisi ehkä olla vähän huolestuneita. Vallitsevana asenteena herkkäuskoisuus voi olla meille monella tavalla vahingollista.
Toisaalta myös ääriskeptisyys, äärimmilleen venytetty agnostismi, ajattelutapa jossa oikein mitään ei voi tietää varmasti, on ongelmallinen suhtautumistapa. Samoin on supersubjektiivisuus, jossa mutu on tärkein mittari sekä maailmankuva jossa objektiivisia totuuksia ei ole olemassakaan. Nämä näkökannat ovat varsin epäkäytännöllisiä ja yksinkertaisesti vääriä.
Ajattele esimerkiksi äärimmäistä relativistista totuuskäsitettä, jonka mukaan totuus on suhteellista ja näin ollen jokaisella yksilöllä voi olla oma totuutensa. Jos objektiivisia totuuksia ei ole, silloin voin päättää uskoa vaikka siihen, että pystyn elämään syömättä ja juomatta mitään. Jokainen tietää miten siinä kävisi jos myös eläisi tämän uskomuksen mukaan. On olemassa kiistattomia objektiivisia tosiasioita, joihin meidän subjektiivisilla tuntemuksilla ja mielipiteillä ei ole vaikutusta. Kuitenkin relativistinen ja subjektiivinen totuusajattelu on varsin yleistä, ainakin tietyillä osa-alueilla. Ihminen saa toki uskoa mihin haluaa, mutta joissakin tapauksissa kyse on selvästä tosiasioiden kieltämisestä. Kovin moni ei luultavasti pidä tällaista järkevänä tapana suhtautua tietoon ja elämään.
Subjektiivinen totuusajattelu on tarkemmin ajateltuna ylimielisyyden huippu, vaikka siihen usein yhdistetään avoimuus ja suvaitsevaisuus muita mielipiteitä kohtaan. Miten niin? Ensinnäkin ajatus siitä, että voin itse päättää mikä on totta, tekee minusta maailmankaikkeuden korkeimman auktoriteetin eli jumalan. Tai oikeastaan se eristää minut minun itse määrittelemäni todellisuuden kuplaan. Toiseksi vahva relativismi torjuu sen mahdollisuuden, että on olemassa absoluuttisia objektiivisia totuuksia. Relativismin ja subjektiivisen totuuskäsitteen suvaitsevaisuudella on rajat. Vahva relativismi tai subjektiivisuus eivät voi hyväksyä vahvaa objektiivisuutta. Relativismi ja subjektiivinen totuuskäsite johtaa kuitenkin loogiseen paradoksiin. Jos kaikki näkemykset ovat yhtä totta niin myös näkemys siitä, että on vain yksi objektivinen totuus on myös totta. Näin relativismi kumoaa itse itsensä. Niinpä todellisuudessa useimpien subjektivistien ja relativistien subjektiivisuus on valikoivaa. Relativismi siis rajoitetaan tiedon alueille, joissa objektiivisten tosiasioiden vahvistaminen ei aina ole niin suoraviivaista. Vankkumattominkin relativisti luultavasti pitää kuitenkin lääketieteellistä tutkimustyötä hyvänä asiana ja uskoo, että tällaisen tutkimustyön kautta voidaan löytää objektiivisia lääketieteellisiä totuuksia. Viimeistään siinä vaiheessa kun itse tarvitsee lääkärinhoitoa oma subjektiivisuuteen nojaava maailmankuva jää taka-alalle ja tilalle nousee luottamus objektiivisiin lääketieteellisiin totuuksiin.
Subjektiivinen ja suhteellinen totuuskäsite rajoitetaankin usein elämäntavan, moraalin, metafysiikan ja identiteetin alueille. Eli alueille, joissa objektiivisia totuuksia ei useinkaan voida vahvistaa yksistään jonkin tieteellisen kokeen tai mittalaitteen avulla. Mutta olisi virhe olettaa, etteikö näillä alueilla voisi olla objektiivisia totuuksia. Meidän on muistettava, että asioita voidaan vahvistaa luotettavasti myös epäsuorien todisteiden avulla. Kun todisteita kumuloituu riittävästi ja ne tukevat selvästi tiettyä tulkintaa on järkevää uskoa, että tuo tulkinta on objektiivinen totuus tutkimuksen alla olevasta asiasta. Otetaan käytännön esimerkki. Rikosoikeuden käynti ja -tutkimus.
Rikosoikeuden käynnissä ja tutkimuksessa joudutaan usein turvautumaan epäsuoriin todisteisiin, koska suorat silminnäkijähavainnot voivat puuttua tai olla epäluotettavia. Epäsuorat todisteet voivat olla erittäin tärkeitä oikeustapauksissa ja niitä voidaan käyttää rikosten selvittämisessä ja syyllisyyden osoittamisessa.
Esimerkkejä epäsuorista todisteista rikosoikeudessa voivat olla:
Asiakirjatodisteet: Esimerkiksi kirjalliset asiakirjat, viestit, sopimukset tai pankkitiedot voivat toimia todisteina, jotka viittaavat rikokseen tai syyllisyyteen.
Fyysiset todisteet: Esimerkiksi fyysiset jäljet, kuten sormenjäljet, DNA-näytteet, asejäljet tai rikospaikalta löydetyt esineet voivat olla tärkeitä todisteita.
Asiantuntijalausunnot: Asiantuntijat voivat antaa lausuntoja, jotka perustuvat esimerkiksi forensiikkaan tai lääketieteeseen.
Tietoliikenne- ja viestintätiedot: Puhelimen, sähköpostin ja muun tietoliikenteen tiedot voivat olla tärkeitä todisteita tapahtumien selvittämisessä.
Rekonstruktio ja todistajanlausunnot: Rikostutkijat voivat käyttää tietoja ja todisteita rekonstruoidakseen tapahtumien kulun. Todistajien lausunnot voivat myös antaa arvokasta tietoa tapahtumista.
Epäsuorat todisteet voivat olla vakuuttavia ja ratkaisevia oikeustapauksissa, ja niitä käytetään usein täydentämään suoria todisteita tai täyttämään aukkoja tapahtumien ymmärtämisessä.
Rikostutkimus ei ole absoluuttisen tieteellistä samassa mielessä kuin esimerkiksi luonnontieteet, mutta se pyrkii silti noudattamaan tieteellisiä periaatteita ja menetelmiä. Rikostutkimus on monitieteinen kenttä, joka yhdistää elementtejä esimerkiksi oikeustieteestä, sosiologiasta, psykologiasta, lääketieteestä ja forensiikasta. Tämä monialaisuus tekee rikostutkimuksesta monimutkaisen ja siihen liittyy usein inhimillisiä ja eettisiä ulottuvuuksia, joita ei voi täysin hallita laboratorio-olosuhteissa.
On melko selvää, että puolueettomasti vahvistettavia tosiasioita on olemassa ja olipa elämän tai tiedon osa-alue mikä tahansa niin on kunnioitettavaa pyrkiä selvittämään mikä on objektiivisesti totta. Käytännön syistä tarvitaan kuitenkin tasapainoa ja joustavuutta. Elämässä on pakko tehdä valintoja joskus puutteellisten tietojen pohjalta. Silloin kun elämässä on vähän rauhallisemmat ajat meneillään voi olla järkevää varautua tulevaisuuteen kasvattamalla hyvää tietopohjaa, jota voi hyödyntää myöhemmin tilanteissa, joissa miettimisaikaa ei ole paljon. Toki monesti päätöksen tekoa on mahdollista lykätä sen verran, että ehtii harkitsemaan asiaa tarkemmin. Ja aina vain kun se on mahdollista, kannattaa varmasti pyrkiä toimimaan kaikessa rauhassa ja harkitsemaan asioita huolellisesti.
Monien elämä voi olla todella kiireistä ja se asettaa haasteensa tosiasioiden selvittämiselle. Mutta jos varaa säännöllisten pienenkin hetken joka päivä tai vähintään joka viikko siihen, että hankkii tosiasioihin pohjautuvaa tietoa niin siitä voi olla todella paljon hyötyä.
Tosiasioiden selvittämisen hyötyjä
Säännöllinen tosiasioiden selvittäminen ja tosiasioihin perustuvan tiedon hankkiminen voi tuoda monia hyötyjä elämään:
Päätöksenteko: Kun perustat päätöksesi tosiasioihin ja luotettavaan tietoon, teet yleensä parempia päätöksiä, jotka voivat parantaa elämäsi laatua ja auttaa välttämään virheitä.
Oma kehitys: Jatkuva oppiminen ja tiedon hankkiminen auttavat sinua kehittymään henkilökohtaisesti ja ammatillisesti. Voit hankkia uusia taitoja ja näkökulmia.
Kriittinen ajattelu: Tosiasioiden selvittäminen edistää kriittistä ajattelua ja kykyä arvioida tietoa ja argumentteja objektiivisesti.
Tietoisuus ympäröivästä maailmasta: Se auttaa sinua ymmärtämään paremmin ympäröivää maailmaa, kulttuuria ja muita tärkeitä aiheita.
Luotettavuus ja luotettava tieto: Kun hankit luotettavaa tietoa, voit olla luotettavampi keskusteluissa ja päätöksenteossa, ja voit myös tunnistaa virheellisen tiedon helpommin.
Itsetuntemus: Tiedon hankkiminen auttaa sinua ymmärtämään paremmin omia mieltymyksiäsi, arvojasi ja tavoitteitasi.
Stressin vähentäminen: Kun sinulla on tietoa ja ymmärrystä, voit paremmin hallita stressiä ja epävarmuutta.
Tiedon jakaminen: Voit jakaa hankkimaasi tietoa ja auttaa muita oppimaan ja kasvamaan.
Tyytyväisyys: Tietoon perustuva elämäntapa voi lisätä tyytyväisyyttäsi ja itsevarmuuttasi.
Kaiken kaikkiaan tosiasioiden selvittäminen ja objektiivisuuteen perustuva tiedon hankkiminen voivat edistää parempaa päätöksentekoa, henkilökohtaista kasvua ja tietoisempaa elämää. Vaikka aika voi olla rajallista, pienikin säännöllinen panostus tiedon hankkimiseen voi olla merkittävää pitkällä aikavälillä.
Rationaalisen päättelyn ja tutkimustyön muistilista
Tässä on muistilista rationaalisen päättelyn ja tutkimustyön tueksi. Lista auttaa pitämään keskittymisen olennaisessa ja varmistamaan, että tutkimuksesi ja päättelysi perustuvat vankkaan ja järkevään lähestymistapaan.
Määrittele selvästi ongelma tai kysymys:
Mikä on tutkimuksen/tarkastelun keskeinen kysymys tai ongelma?
Onko kysymys selkeästi ja yksiselitteisesti muotoiltu?
Tiedonhankinta:
Etsi luotettavia ja relevantteja lähteitä.
Tarkista lähteiden pätevyys ja auktoriteetti.
Pidä mielessä, että internetistä löytyvä tieto vaatii erityistä kriittistä tarkastelua.
Kriittinen analyysi:
Analysoi tietoja kriittisesti – älä hyväksy väitteitä kyseenalaistamatta.
Erottele mielipiteet ja tosiasiat.
Tunnista mahdolliset ennakkoasenteet ja virhepäätelmät niin lähteissäsi kuin omassa ajattelussasi.
Argumentaation rakentaminen:
Kehitä loogisesti johdonmukainen argumentti.
Varmista, että argumenttisi perustuu vahvoihin todisteisiin ja rationaaliseen päättelyyn.
Ole valmis tarkistamaan ja muokkaamaan argumenttiasi uuden tiedon valossa.
Arvioi vastakkaiset näkemykset:
Tutki eriäviä mielipiteitä ja näkökulmia.
Arvioi vastakkaisia argumentteja reilusti ja objektiivisesti.
Todisteiden tarkastelu:
Onko todistusaineisto riittävää ja vakuuttavaa?
Tunnista ja analysoi todisteiden heikkoudet ja vahvuudet.
Päätelmien tekeminen:
Tee päätelmät todistusaineiston, ei ennakkokäsitysten perusteella.
Ole valmis muuttamaan mielipidettäsi, jos todisteet viittaavat toiseen suuntaan.
Tarkista omia oletuksiasi:
Kysy itseltäsi, perustuvatko oletuksesi todisteisiin vai ennakkokäsityksiin.
Ole avoin uusille tiedoille ja näkökulmille.
Jatkuva oppiminen:
Pidä mielessä, että tutkimustyö ja oppiminen ovat jatkuvia prosesseja.
Ole avoin uusille tiedoille ja jatka tietojesi päivittämistä.
Kommunikointi:
Kun esität tutkimustuloksiasi, ole selkeä ja johdonmukainen.
Osoita, kuinka todisteet tukevat päätelmiäsi.
Vältä liiallista monimutkaisuutta – selkeys on avainasemassa.
Lopuksi
Muista, että rationaalinen päättely ja tutkimustyö eivät ole pelkästään tiedon keräämistä, vaan kykyä ajatella selkeästi, arvioida tietoa objektiivisesti ja tehdä perusteltuja johtopäätöksiä. Tämä prosessi on olennainen osa jatkuvaa henkilökohtaista ja ammatillista kehitystä.
Iloitaan faktojen selvittämisestä!
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
Comments