top of page

Evoluutioteorian tieteelliset ongelmat: Fylogeneettisen rekonstruktion haasteet

Evoluutioteoria on ollut modernin biologian peruskivi jo yli vuosisadan ajan, tarjoten selityksen eliöiden monimuotoisuudelle ja kompleksisuudelle. Kuitenkin tieteellisen ymmärryksen lisääntyessä ja uusien tutkimustulosten myötä se on kohdannut monia haasteita. Nämä haasteet ovat saaneet tiedemiehet harkitsemaan teorian päivittämistä tai jopa korvaamista kokonaan uudella selitysvoimaisemmalla teorialla. Tässä artikkelissa käsitellään erityisesti fylogeneettisen rekonstruktion haasteita evoluutioteoriassa, tuoden esiin ongelmakohtia, ristiriitoja ja selvittämättömiä kysymyksiä, joita tiedeyhteisö edelleen aktiivisesti tutkii.






Fylogeneettiset ristiriidat


Fylogeneettinen rekonstruktio on menetelmä, jolla pyritään selvittämään eri lajien ja ryhmien välisiä sukulaisuussuhteita ja niiden evoluutiohistoriaa. Se perustuu sekä morfologisten että geneettisten tietojen vertailuun. Haasteita syntyy, kun nämä kaksi tietolähdettä antavat ristiriitaisia tuloksia.


Perinteisen evoluutioteorian mukaan samankaltaisuudet geneettisellä tasolla ovat merkki sukulaisuudesta eli siitä, että tutkituilla lajeilla on yhteinen esivanhempi. Myös samankaltaisuutta morfologiassa eli rakenteessa, on pidetty ilmeisenä merkkinä yhteisestä esivanhemmasta. Samankaltaisuuksien perusteella on pyritty muodostamaan lajien kehityshistoriaa kuvaavia sukupuita. Mutta kuten mainittu, todelliset tutkimustulokset eivät aina vastaa teoriaa ja sukulaisuussuhteiden määrittelyssä on ilmennyt haasteita. Tässä joitakin havaittuja ongelmia:


  1. Geenitiedon ja morfologian väliset ristiriidat: Geenianalyysit voivat paljastaa sukulaisuussuhteita, jotka eivät ole havaittavissa morfologian perusteella. Toisaalta morfologiset tutkimukset voivat tuottaa fylogeneettisiä puita, jotka eivät ole yhteneväisiä geenitietojen kanssa. Toisin sanottuna eliölajit voivat ulkoiselta rakenteeltaan ja muodoltaan olla samankaltaisia, mutta geneettisesti erilaisia tai päin vastoin. Tämä ongelmakohta korostuu erityisesti kaukaisempien sukulaissuhteiden ja fossiiliston epätäydellisyyden myötä.

  2. Konvergenssi ja homoplasia: Konvergenssi tarkoittaa sitä, että samankaltaisia ominaisuuksia kehittyy itsenäisesti eri evolutiivisissa linjoissa. Tämä voi johtaa vääriin päätelmiin sukulaisuussuhteista.

  3. Metodologiset haasteet: Fylogeneettinen rekonstruktio on monimutkainen prosessi ja se vaatii usein oletuksia ja mallinnusta. Eri menetelmien ja mallien käyttö voi johtaa erilaisiin tuloksiin, mikä vaikeuttaa yhtenäisen näkemyksen muodostamista.


Perinteinen käsite 'elämän puusta' ei siis kuvaa oikein lajien sukulaisuussuhteita ja kehityshistoriaa kun asiaa tarkastellaan nykytieteen valossa. Genomi gurun Craig Venterin sanoin: "Elämän puu on erään varhaisen tieteellisen tutkimuksen artefakti, joka ei oikein pidä paikkaansa... Joten elämän puuta ei ole."


Onkin syytä muistaa, että Darwinin ideat ovat yli sata vuotta vanhoja ja ne perustuivat puutteelliseen ymmärrykseen. Ei ole mikään yllätys, että tieteellisen tiedon lisäännyttyä on näiden vanhojen näkemysten paikkansa pitävyyttä täytynyt alkaa harkita uudelleen.



Onko olemassa vain yksi universaali geneettinen koodi?


Kun käsittelemme fylogeneettisen rekonstruktion haasteita, on oleellista ottaa huomioon kaikki nykytiedon tuomat näkökulmat ja haasteet perinteisille malleille. Esimerkiksi Craig Venterin huomiot ja National Center for Biotechnology Informationin (NCBI) kokoamat tiedot haastavat perinteisen elämän puun käsitteen.


Craig Venter, yksi genomibiologian uranuurtajista, on ilmaissut epäilynsä siitä, että että kaikki elämä on polveutunut yhdestä yhteisestä esi-isästä – käsityksen, joka on olennainen osa Darwinin elämän puun mallia. Venterin ja hänen tiiminsä työ Mycoplasma-bakteerien parissa on paljastanut, että nämä organismit käyttävät erilaista geneettistä koodia kuin mitä on totuttu pitämään "universaalina". Esimerkiksi siinä missä ihmisen solut käyttävät UGA-kodonia stop-signaalina, Mycoplasmat käyttävät tätä samaa kodonia koodaamaan tryptofaani-aminohappoa. Tämä erilainen lukutapa viittaa siihen, että geneettinen koodi ei olekaan niin universaali kuin aiemmin on oletettu.


Lisäksi National Center for Biotechnology Informationin (NCBI) kokoamat tiedot noin 30 tunnetusta varianttisesta geneettisestä koodista vahvistavat käsitystä geneettisen koodin monimuotoisuudesta. Tämä tieto on merkittävästi suurempi kuin aiemmin esitetyt "yksi tai kaksi" poikkeusta, ja se haastaa yhden universaalin geneettisen koodin olemassaolon.


Venterin kommentit ja NCBI:n tiedot tuovat esiin fylogeneettisen rekonstruktion keskeisen haasteen: kuinka voimme luotettavasti rakentaa elämän historian, kun geneettinen koodi, joka on keskeinen evoluution ymmärtämisen väline, osoittautuukin monimuotoisemmaksi kuin oletimme? Nämä havainnot eivät välttämättä kumoa yhteisen esi-isän teoriaa kokonaan, mutta ne korostavat tarvetta hienosäätää fylogeneettisiä malleja ja ottaa huomioon elämän monimutkaisuus ja monimuotoisuus.


Tässä kontekstissa on tärkeää, että fylogeneettisen rekonstruktion menetelmät ja teoreettiset lähtökohdat päivitetään vastaamaan nykytietoa. Venterin ja NCBI:n tuomat havainnot eivät ainoastaan rikasta ymmärrystämme elämän monimuotoisuudesta, vaan ne myös muistuttavat meitä nöyryydestä luonnontieteellisen tutkimuksen edessä, kun kohtaamme uutta tietoa, joka haastaa vanhat käsityksemme.


Vähintäänkin käsite universaali geneettinen koodi täytyy määritellä uudelleen. Voisi sanoa, että geneettinen koodi on universaali siinä mielessä, että kaikki organismit käyttävät kolmea nukleotidipohjaa määrittelemään yhden aminohapon ja koodit voidaan kääntää ribosomissa, vaikka kodonien funktiot voivat olla erilaisia. Jotkut käyttävätkin nykyään termiä "universaali" ilman, että tarkoittavat kodonien olevan samat kaikissa organismeissa.



Mikro-RNA tutkimus haastaa perinteisen elämän puun


Fylogeneettistä rekonstruktiota monimutkaistamaan on sittemmin mukaan tullut myös mikro-RNA:han liittyvät tutkimukset.


Esimerkiksi Nature-lehdessä julkaistu artikkeli "Phylogeny: Rewriting evolution" kuvaa, miten mikro-RNA-molekyylit (miRNA) haastavat perinteisen näkemyksen eläinten evoluutiopuusta ja fylogeneettisestä sukulaisuudesta.


Artikkelissa paleobiologi Kevin Peterson kommentoi: "Olen katsonut tuhansia mikro-RNA -geenejä, enkä voi löytää yhtäkään esimerkkiä, joka tukisi perinteistä puuta".


Petersonin tulkinnat ovat sekä herättäneet kritiikkiä että saaneet voimakkaita kannattajia.


Alan kehittyessä tutkijat ovat alkaneet käyttää monimutkaisempia analyyttisiä menetelmiä, jotka ottavat huomioon miRNA:iden evoluution moninaisuuden. Onkin katsottu, että vaikka miRNA:t voivat tarjota hyödyllistä tietoa, niitä ei tulisi käyttää yksinään vaan yhdessä muiden datatyyppien kanssa.



Kuinka vakavia ristiriidat miRNA:n, DNA:n ja morfologian antamissa tiedoissa fylogeneettisista puista ovat?


Ristiriidat miRNA:n, DNA:n ja morfologian välillä fylogeneettisten puiden rakentamisessa ovat vakavia ja ovat herättäneet huomattavaa huolta evoluutiotutkijoiden keskuudessa. Nämä ristiriidat ovat merkittäviä seuraavista syistä:


  1. Evoluutioteorian ymmärrys: Fylogeneettiset puut ovat keskeisiä evoluutioteorian ymmärtämisessä, sillä ne kuvaavat lajien sukulaisuussuhteita ja evoluutiohistoriaa. Jos eri datalähteet antavat ristiriitaisia tietoja näistä suhteista, se voi johtaa epävarmuuteen tai väärinymmärryksiin evoluutioprosesseista ja elämän historiasta.

  2. Menetelmien luotettavuus: Ristiriidat heijastavat eri fylogeneettisten menetelmien, kuten DNA-sekvenssien, morfologisten piirteiden ja miRNA-profiilien rajoituksia. Eri menetelmien antamat ristiriitaiset tulokset haastavat tutkijat arvioimaan ja kehittämään näitä menetelmiä tarkemmiksi ja luotettavammiksi.

  3. Biologiset selitykset: MiRNA:n, DNA:n ja morfologisten tietojen väliset ristiriidat voivat johtua monista biologisista prosesseista, kuten geneettisestä siirtymästä tai adaptiivisesta evoluutiosta. Ymmärtämällä näitä prosesseja ja niiden vaikutusta fylogeneettisiin puihin tutkijat voivat saada syvällisempää ymmärrystä evoluution dynamiikasta.

  4. Tutkimuksen suunta: Ristiriidat ohjaavat evoluutiobiologian tutkimusta. Ne pakottavat tutkijat tarkastelemaan kriittisesti käyttämiään menetelmiä, etsimään uusia lähestymistapoja ja kehittämään monimenetelmällisiä tutkimuksia, jotka yhdistävät eri datalähteitä.



Vaikka ristiriidat ovat haasteellisia ja voivat olla vakavia, ne ovat myös tärkeä osa tieteellistä prosessia. Ne ohjaavat jatkotutkimusta, metodologista kehitystä ja uusien teoreettisten mallien luomista. Erilaisten lähestymistapojen yhdistäminen ja uusien tietojen kerääminen voivat auttaa ratkaisemaan näitä ristiriitoja ja edistämään ymmärrystämme evoluutiosta ja elämän monimuotoisuudesta.


Asian ydin on se, että perinteinen elämän puun teoria on kohdannut monia haasteita. Nykytiedon valossa Darwinin esittämä malli on liian yksinkertainen.


Haasteiden tunnustaminen


Evoluutioteorian kannattajat ovat aktiivisesti tunnustaneet ja tutkineet näitä haasteita. Ristiriitaiset fylogeneettiset mallit, epävarmuudet fossiilistossa ja molekyylien evoluutiohistoriassa ovat kaikki keskeisiä tutkimuskohteita. Tiedeyhteisössä on laajaa yhteisymmärrystä siitä, että vaikka evoluutioteoriaa pidetään tehokkaana selitysmallina, se on jatkuvan tarkastelun ja päivityksen alainen.


Eri hypoteesit ja näkemykset


Tiedeyhteisössä on esitetty erilaisia hypoteeseja evoluution mekanismeista ja suunnista. Esimerkiksi, punktualistiset mallit, kuten Stephen Jay Gouldin ja Niles Eldredgen esittelemä "punctuated equilibrium", haastavat perinteisen asteittaisen evoluution näkemyksen. Punktualismi syntyi tarpeesta selittää evoluutiohistoriassa tapahtuneet nopeat ja räjähdysmäiset muutokset, jotka olivat ristiriidassa perinteisen gradualistisen evoluution kanssa.


Samoin, uudet löydökset epigenetiikan, fenotyyppisen plastisuuden ja adaptiivisen evoluution alueilta tuovat uusia näkökulmia siihen, miten ympäristö ja geneettinen materiaali vuorovaikuttavat tuottaen evolutiivisia muutoksia.


Myös sattumanvaraisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan kykyjen rajoitusten tunnistaminen on johtanut jotkut tiedemiehet kehittelemään uudenlaisia teorioita. Esimerkiksi James Shapiro on ehdottanut niin sanottua "luonnollista geenitekniikkaa", joka viittaa soluissa tapahtuviin ei-sattumanvaraisiin prosesseihin.


Lisäksi jotkut tutkijoista näkevät lajien synty- ja kehityshistorian taustalla jonkinlaisen älyllisen ohjauksen.



Päivitystarve ja tulevaisuuden näkymät


Evoluutioteorian päivitystarve on tunnustettu, ja tiedeyhteisö pyrkii jatkuvasti integroimaan uutta tietoa ja menetelmiä. Tämä tarkoittaa muun muassa uusien fossiililöydösten tutkimista, molekyylitason analyysien kehittämistä ja monitieteellisten tutkimusmenetelmien hyödyntämistä. Kaiken kaikkiaan, evoluutioteorian ymmärtäminen ja sen haasteiden ratkaiseminen edellyttää jatkuvaa tieteellistä uteliaisuutta ja kriittistä pohdintaa.


Yhteenvetona voidaan sanoa, että fylogeneettisen rekonstruktion haasteet ovat merkittäviä evoluutioteorian tieteellisen ymmärryksen kannalta. Ne tarjoavat jatkuvan muistutuksen siitä, että olemassa olevia teorioita tulee aina tarkastella kriittisesti uuden tiedon valossa.






Lopuksi: Mitä merkitystä tällä on?


Perinteiseen evoluutioteoriaan liittyvien ongelmakohtien tiedostaminen on merkittävä asia. Ensinnäkin se osoittaa vääräksi ajattelemattoman lausahduksen "evoluutio on tieteellinen fakta". Tällainen väite perustuu joko tietämättömyyteen tai jääräpäiseen dogmaattisuuteen. Perinteinen evoluutioteoria ei ole täsmällinen kuvaus eliölajien alkuperästä ja ilmaantumishistoriasta. Monet tieteelliset havainnot ovat ristiriidassa perinteisen teorian kanssa. Näin ollen teoria kaipaa muutoksia.


Toiseksi havaitut ongelmat on kutsu avartamaan mieltä harkitsemaan asioita uudesta näkökulmasta. Perinteiseen evoluutiomalliin sisältyy oletuksia, joita ei voi ole voitu osoittaa toteen. On hyvin yleistä, että koko teoriasta on tullut eräänlainen oletusarvo ja automaattinen lähtöpiste, jonka pohjalla saatavilla olevaa tieteellistä dataa tulkitaan. Jos data on ristiriidassa ennakko-oletuksen kanssa jokin on silloin pielessä.


Perinteinen evoluutioteoria esimerkiksi olettaa, että samankaltaisuuksien havaitseminen eliölajeissa on väistämättä merkki yhteisestä esivanhemmasta. Mutta huomaatko päätelmään liittyvän logiikka-virheen? Samankaltaisuudet eivät tietenkään ole väistämättä merkki yhteisestä esivanhemmasta. Samankaltaisuus voi viitata mihin tahansa yhteiseen alkuperään, kuten yhteiseen tekijään.


Jos samankaltaisuus tarkoittaisi väistämättä yhteistä esivanhempaa olisi perusteltua väittää, että kaikki Rembrandtin maalaukset ovat kehittyneet luonnonvalinnan vaikutuksesta ja mutatoitumalla yhdestä alkuperäisestä Rembrandtin maalauksesta ilman tekijän eli Rembrandtin vaikutusta.


On tietenkin selvää, että Rembrandtin teosten samankaltaisuus johtuu siitä, että niillä on yhteinen tekijä, Rembrandt. Vastaväite tähän rinnastukseen on tietenkin se, että analogia on puutteellinen, koska ihmisten teokset eivät synny samalla tavalla kuin luonnon rakennelmat. Analogia ei ole täydellinen, mutta kyse ei ollutkaan analogiasta, vaan taustalla olevan oletuksen logiikasta. Vertaus tuo hyvin esiin biologisiin samankaltaisuuksiin liittyvän loogisen virhepäätelmän. Samankaltaisuudelle voi olla olemassa erilaisia uskottavia selityksiä. Samankaltaisuuden havainto voi viitata yhteiseen alkuperään, mutta alkuperä jää silti avoimeksi.





Looginen teoria vastaan totuudenmukainen selitys


Se miksi monet valitsevat biologisten samankaltaisuuksien selitykseksi mielellään yhteisen esivanhemman, perustuu naturalistiseen metodologiaan eli siihen, että tieteelliset havainnot on selitettävä vain luonnollisilla syillä. Tekijä taas viittaa yliluonnolliseen Luojaan. Tai näin usein oletetaan, koska monet tulkitsevat asian niin, mutta sekään ei ole väistämätön tulkinta.


Jotkut ovat ehdottaneet, että elämä maan päällä on älykkäiden avaruusolentojen aikaansaannosta. Tätä teoriaa kutsutaan nimellä ohjattu panspermia ja yksi tunnetuimmista teorian ehdottajista oli itse Francis Crick, joka tunnetaan paremmin DNA-kaksoiskierrerakenteen oivaltajana. Jos maapallon ulkopuolella on älyllistä teknologisesti pitkälle kehittynyttä elämää niin ohjattu panspermia on täysin looginen selitys elämän alkuperälle. Tältä pohjalta olisi myös loogista päätellä, että nuo älykkäät avaruusolennot ovat voineet manipuloida elämää geneettisesti ohjaten lajien kehitystä tiettyyn suuntaan.


Tämä selitys kuulosta toki kuin suoraan tieteiselokuvasta otetulta, mutta se ei tee siitä loogisesti mahdotonta. Metsän menninkäistekin olemassaolo on loogisesti mahdollista, mutta sen tueksi ei ole vain vakuuttavia todisteita. Teorian uskottavuus ei perustu yksin sen loogisuuteen vaan myös empiirisiin todisteisiin. On järkevää luottaa asioihin, joista on vakuuttavia todisteita, eikä pelkästään perustelujen loogisuuteen. Loogisuus ja järkevyys eivät siis ole samoja asioita, vaikka logiikka perustuukin rationaaliseen ajatteluun.


Vastaavasti ajatus siitä, että elämän takana on älykäs yliluonnollinen Tekijä ei ole mitenkään epälooginen. Tätäkin näkemystä täytyy arvioida todisteiden valossa. Koska Jumalan olemassaoloa ei ole kumottu, ei Jumalan osuutta elämän monimuotoisuuden kehityksessä voida lähtökohtaisesti sulkea pois pätevien mahdollisuuksien listalta. Moni tiedemies kannattaa luomisen tai jonkinlaisen älykkään suunnittelun ajatusta parhaimpana selitysmallina elämän alkuperälle ja kehityshistorialle.


Ohjatun panspermian teoria ja yliluonnollinen luominen valaisevat sitä, että huomattavillakin tiedemiehillä on valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä. Mikä toisaalta kertoo myös siitä, että evoluutioon liittyvät kysymykset voivat johtaa erilaisiin loogisiin selitysmalleihin.


Muistakaamme, että looginen ja totuudenmukainen ovat eriasioita. Selitysmalli perusteluineen voi olla looginen, ja kuulosta siksi uskottavalta, mutta jos se perustuu väärään oletukseen silloin lopullinen johtopäätös voi olla väärä. Perinteinen evoluutioteoriahan on varsin looginen selitysmalli ja kaiken lisäksi varsin elegantti. Mutta siihen sisältyy joitakin oletuksia, joita ei ole voitu osoittaa toteen, joten teoria muuttuu kyseenalaiseksi.


Älä ymmärrä kuitenkaan väärin ja ajattele, että perinteisessä teoriassa ei olisi ollenkaan totuutta. Mikroevoluutio on selvä empiirinen fakta, koska mikrotason muutoksia on voitu todistaa reaaliajassa laboratoriossa ja siitä on muitakin todellisia havaintoja. Se, että eliölajeissa tapahtuu muuntelua on yksinkertainen fakta, eikä kukaan tervejärkinen voi sitä kyseenalaistaa. Se mikä on järkevää kyseenalaistaa tieteellisin perustein liittyy isoihin makrotason muutoksiin elämän historiassa.


Makroevoluutio on vielä vailla tieteellisesti todistettua mekanismia. Tunnetut luonnolliset mekanismit selittävät vain mikroevoluution tason ilmiöitä, mutta eivät makroevoluutiota. Jos joku väittää muuta niin kyse on siitä, että mikroevoluution tulkitaan väistämättä johtavan makroevoluutioon, kunhan mikroevoluutiolle annetaan vain tarpeeksi aikaa. Näin ajasta tulee maaginen mekanismi, joka korjaa teoriaan liittyvät huomattavat ongelmat.


Aikaan vetoaminen ei ole juuri sen parempi selitys kuin "Jumala teki sen". Tällaista argumenttia kutsutaan 'aukkojen jumala' -argumentiksi. Siinä tiedoissa oleva aukko tai ongelmakohta tukitaan Jumalalla tai jollain muulla selityksellä. Myös evoluutiota tai aikaa voidaan käyttää tehokkaasti tiedoissa olevien puutteiden peittämiseen. Kyse on asian selittämisestä ilman, että todellisuudessa selitetään mitään. Evoluutiota käytetään todella usein tällä tavalla. Näin evoluutiosta tehdään naturalistisen luomiskertomuksen kaiken selittävä jumala. Joskus evoluutiosta jopa puhutaan persoonalliseen sävyyn luontoäitinä.






Avoimin mielin eteenpäin


Ihminen, joka etsii totuutta suhtautuu avoimin mielin uusiin todisteisiin. Jos haluaa todella tietää mikä on totuus, ei silloin voi ennaltasitoutua tiettyyn näkökulmaan, varsinkaan ennen kuin on hankkinut riittävästi tietoa. Kun on tutkinut asioita huolellisesti sen jälkeen on paremmin varustautunut muodostamaan perustellun näkemyksen. Mutta sitten näkemyksen voimaa täytyy vielä testata ja altistaa se erilaisille kysymyksille sekä kokeille. Lopulta huolellisen tutkimustyön ja pohtimisen jälkeen on mahdollista muodostaa aidosti perusteltu kanta asiaan.


Saatavilla oleva todistusaineisto ei väistämättä tue naturalistisia selitysmalleja ja niinpä on täysin järkevää harkita sitä vaihtoehtoa, että elämän ja eliölajien alkuperän taustalla on jokin ei-materialistinen alkusyy kuten yliluonnollinen Luoja. Tämä päätelmä on täysin johdonmukainen monien nykytieteen havaintojen kanssa. Tähän moni naturalisti sanoisi kuitenkin painokkaasti "Ei!". Miksi? Koska monilla heistä on filosofinen sitoumus naturalismiin. Jos kaivaudutaan tulkintamotiivien pohjalle niin usein sieltä löytyy syvä halu selittää asiat naturalistisesti, tuli mitä tuli. Tästä näkökulmasta todisteita ei siis voi tulkita ei-materialistisilla tavoilla, koska naturalismi on oletetusti totta. Se on kuitenkin vain filosofinen ennakkoasenne, jota ei ole kiistattomasti osoitettu paikkansapitäväksi.


Toisaalta monet tiedemiehet, jotka uskovat yliluonnolliseen luomiseen, hyväksyvät naturalistisen metodologian silloin kun on kyse tieteellisestä tutkimuksesta. Heillä voi olla syvä usko Jumalaan, mutta koska Jumalan olemassaoloa ei voi suoraan vahvistaa laboratoriokokeessa tai jollakin tieteellisellä mittalaitteella, he tyytyvät tähän rajoitukseen.


Samoin naturalistinen ajattelija voi olla avoin ei-materialistisille selityksille. Kenenkään tutkijan maailmankatsomuksesta ei pitäisi vetää liian hätäisiä johtopäätöksiä. Yksilöitä ei tulisi arvioida yleistysten ja stereotypioiden kautta. Esimerkiksi on varsin epäuskottava ajatus, että jokaisen ateistisen tiedemiehen tutkimustyötä motivoi halu osoittaa, että Jumalaa ei ole olemassa. Jotkut toki heistä voivat olla ja ovat ateismin apologeettoja, mutta eivät suinkaan kaikki. Lopulta moni tiedemies keskittyy vain oman tutkimuslinjansa tutkimustyöhön pohtimatta tutkimustyön tuottamia filosofisia tai teologisia implikaatioita sen enempää.


On myös lukematon määrä tiedemiehiä, jotka uskovat Jumalaan, mutta silti hyväksyvät perinteisen evoluutioteorian. Jotkut heistä voivat olla jopa ateisteja innokkaampia evoluutioteorian julkisia puolustajia. Perinteinen evoluutioteoria on varsin voimakkaasti iskostunut ihmiskunnan kollektiiviseen tajuntaan. Ja siitä on tullut automaattinen oletusarvo, jopa monille Jumalaan uskoville yksilöille.


Jotkut tutkijat taas ovat kehitelleet päättelymenetelmiä, joiden avulla älykkään suunnittelun läsnäolo luonnon rakenteissa ja ilmiöissä voidaan logiikan avulla vahvistaa. Tässä tapauksessa kyse on filosofisesta päättelystä, joka ei ole tiukan tieteellistä. Älykkään suunnittelun teoreetikot tosin käyttävät päättelyssään apuna oikeita tieteellisiä todisteita. Kyse ei siis ole mistään mutu-päättelystä, vaan vakavastiotettavasta loogisen päättelyn menetelmästä.


Näemme, että ihmiset, niin tutkijat kuin maallikotkin, muodostavat erilaisia kombinaatioita erilaisista näkemyksistä. Tämä kertoo siitä, että evoluutioon liittyviä kysymyksiä voi olla tarpeen pohtia holistisesti. Asiaa ei voida ratkaista pelkän luonnontieteellisen tutkimuksen välityksellä, vaan on turvauduttava myös filosofisiin ja teologisiin pohdintoihin sekä tietolähteisiin.


Sitä paitsi se, että objektiivinen totuus olisi löydettävissä vain laboratoriotieteen avulla on pelkkä filosofinen oletus, joka ei itsessään ole absoluuttinen totuus. Jos esimerkiksi historialliset totuudet täytyisi vahvistaa laboratoriotieteen avulla, muuttuisi historiallinen tutkimus mahdottomaksi. Silti historian tutkimusta pidetään vakavastiotettavana tieteenhaarana ja sen mahdollisuuksiin paljastaa historiallisia faktoja uskotaan laajalti. Myös elämän alkuperään ja kehityskulkuun liittyy vahva historiallinen elementti. Kyse on menneiden tapahtumien rekonstruktiosta. Siksi historiallinen päättely on yksi tärkeä tekijä kun pohdimme eliölajien ilmaantumiseen liittyviä asioita.


Lopulta biologisen maailman tutkimiseen liittyy myös metafyysisiä näkökulmia. Onko naturalisimi totta? Onko yliluonnollista ulottuvuutta olemassa? Onko maailmankaikkeus deterministinen? Onko luonnossa havaittu suunnittelu näennäistä vai todellista? Nämä ovat kysymyksiä, joihin ei ainakaan tällä hetkellä ole olemassa tieteellistä mittalaitetta, jonka avulla niihin voitaisiin saada yksiselitteiset vastaukset. Kysymyksiä täytyy pohtia holistisemmin.


Jatketaan tutkimista ja ajattelua!



Terveisin,


Okulaarinen tieteilijä

Comments


bottom of page