Tuomas Tuimala
"Kaksi asiaa, joiden tiedostaminen auttaa piirtämään paremmin mielikuvituksesta"
Miten piirtää onnistuneesti omasta päästä? Mielikuvituksesta piirtäminen edellyttää tietoa, jos aikoo piirtää jotain vähänkään realistista. Onnistuminen mielikuvituksesta piirtämisessä on kiinni siitä, kuinka hyvin hallitset rakentavan piirtämisen periaatteet ja kuinka paljon tunnet eri objektien anatomista rakennetta. Joten mielikuvituksesta piirtäminen vaatii paljon harjoitusta, mutta on pari asiaa millä piirustuksista voi tehdä heti parempia. Tässä artikkelissa kerron mistä oikein on kyse.

Piirrä itsevarmasti parhaan tietosi mukaan
Ensimmäinen periaate, joka auttaa piirtämään heti vakuuttavamman näköisiä piirustuksia piirsitpä sitten mielikuvituksesta tai mallista on se, että sovellat piirtämiseen itsevarmasti kaikkea sitä osaamista mitä sinulla tällä hetkellä on. Piirrä rohkeasti ja arkailematta, ikään kuin hallitsisit asian jo täydellisesti. Luota itseesi ja taitoihisi. Vaikka taitoja ja tietoja olisi vähänkin, niin silti itsevarma ote tekee piirustuksistasi parempia. Seuraava kuva valaisee asiaa.

Yllä näet rinnakkain kaksi piirustusta samasta aiheesta. Jos olemme rehellisiä, molemmat ovat surkeita piirustuksia. Mutta toinen niistä on silti huomattavasti vaikuttavampi. Koska oikeanpuoleinen piirustus on piirretty rohkeasti tummemmaksi, on se heti astetta vakuuttavamman näköinen. Piirustuksen piirtäminen kovemmalla paineella ei juurikaan vaadi harjoittelua, se vaatii vain rohkeutta. Jotkut aloittelevat piirtäjät piirtävät piirustuksen alusta loppuun liian hennolla otteella. Kevyesti piirtäminen on toki oikein oikeassa paikassa, mutta piirustuksen viimeistely vaatii myös paikoitellen riittävää voimakkuutta, jotta syntyy riittävän tummaa jälkeä. Johtopäätös: Vaikka olisit huono piirtäjä, mutta jos piirrät rohkeasti, voi piirustuksesi näyttää huomattavasti paremmilta.
Tee selkeä päätös valonlähteen sijainnista
Toinen periaate, joka on sukua edelliselle liittyy varjostusten piirtämiseen. Miten voit piirtää varjostukset paremmin silloin kun piirrät mielikuvituksesta? Se voi tuntua vaikealta tehtävältä. Mistä tietää mitkä kohdat piirustuksesta ovat vaaleita, mitkä tummia ja missä varjot ovat? Tähän on olemassa suhteellisen yksinkertainen ratkaisu.
Varjostusten piirtämisessä auttaa selkeä päätös valonlähteen sijainnin suhteen. Sen jälkeen pyri vain johdonmukaisesti piirtämään heittovarjot lankeamaan poispäin valonlähteestä ja objektien pinnoilla olevat varjot kohtiin joissa muoto on kääntynyt poispäin valonlähteestä.
Absoluuttista realismia tärkeämpää tässä on johdonmukaisuus. Mikään ei ole millintarkkaa valoissa ja varjoissa, jos ne noudattavat valon logiikkaa. Seuraava kuva havainnollistaa asiaa.

Kuvassa on öljymaalaus, jonka maalasin muistista/mielikuvituksesta. Maalauksessa toteutuu yksi pääasiallinen valonlähde, selkeä päätös valonlähteen sijainnista, valon ja varjon piirtäminen loogisesti valon tulosuunnan mukaan. Näillä periaatteilla maalasin kuvan sylinterin. Tässä auttoi kyllä paljon se, että olen viimeiset pari kuukautta piirtänyt ja maalannut näitä sylintereitä monta kertaa. Niistä on jäänyt vahva visuaalinen muistijälki aivoihini. Mutta periaatteessa voidaan sanoa, että se on mielikuvituksesta, koska malli oli korvien välissä. Johtopäätös: Selkeä päätös valonlähteen sijainnista auttaa asettelemaan valot ja varjot uskottavalla tavalla piirustukseen.
Terveisin,
Tuomas