Kolme mestariteosta – Kolme historiallista faktaa
- Tuomas Tuimala
- 14.4.
- 7 min käytetty lukemiseen
Kautta vuosisatojen taiteilijat ovat pyrkineet kuvaamaan pyhiä kertomuksia tavalla, joka ei vain esitä tapahtumia, vaan kutsuu katsojan eläytymään niihin. Yksi koskettavimmista aiheista taiteessa on Kristuksen hautaaminen – hetki, jolloin hänen maanpäällinen elämänsä oli päättynyt, mutta tarina ei ollut vielä ohi.
Kolme renessanssi- ja barokkikauden mestaria – Caravaggio, El Greco ja Tiziano – ovat kaikki ikuistaneet tämän hetken teoksissaan The Entombment of Christ eli Kristuksen hautaaminen. Jokainen heistä lähestyi aihetta eri tavoin, mutta heidän töissään kaikuu yhteinen sävel: tämä oli todellinen tapahtuma, jolla oli todelliset seuraukset.
Mutta voisiko taide kertoa meille myös jotakin historiallisesta todellisuudesta? Onko Kristuksen hautaaminen pelkkä hengellinen myytti vai oliko se todella osa dokumentoitua historian kulkua?
Tässä artikkelissa yhdistämme taiteen, arkeologian ja historiallisen tutkimuksen. Kolmen mestariteoksen kautta tarkastelemme kolmea yksinkertaista, mutta painavaa väitettä:
Jeesus Nasaretilainen oli historiallinen henkilö.
Jeesus teloitettiin roomalaisella tavalla – kidutuspaalussa.
Jeesus haudattiin, ja tätä pidetään laajalti historiallisena faktana.
Nämä kolme väitettä eivät ole pelkästään uskon kysymyksiä. Ne perustuvat monien tutkijoiden analysoimiin lähteisiin, sekä Uuden testamentin sisä- että ulkopuolisiin. Ne eivät saa tukea ei vain kristityiltä tutkijoilta, vaan myös useilta agnostisilta ja ateistisilta historioitsijoilta ja asiantuntijoilta – kuten Bart D. Ehrman, Gerd Lüdemann ja John Dominic Crossan – jotka eivät jaa kristillistä uskoa, mutta tunnustavat näiden tapahtumien historialliset perustat.
Kolmen maalauksen rinnalla tarkastelemme myös kolmea historiallista todisteketjua, jotka tukevat hautauksen kertomusta. Näin muodostuu moniulotteinen kokonaisuus, jossa usko, tiede ja taide kohtaavat.
1. Jeesus Nasaretilainen – Historiallinen henkilö
Nykyajan tiedeyhteisössä Jeesuksen olemassaoloa ei juuri enää kiistetä. Lähes kaikki vakavasti otettavat Uuden testamentin tutkijat ja antiikin historian asiantuntijat, uskonnollisesta vakaumuksesta riippumatta, pitävät Jeesus Nasaretilaista todellisena historiallisena henkilönä. Tämä laaja konsensus perustuu useisiin itsenäisiin lähteisiin ja analysoituihin dokumentteihin – myös Raamatun ulkopuolisiin.
Ei vain uskovien näkemys
Jeesuksen historiallisuuden puolustajat eivät rajoitu kristittyihin. Moni tunnettu ei-kristitty tutkija – mukaan lukien Bart D. Ehrman, John Dominic Crossan, Gerd Lüdemann, Geza Vermes ja Michael Grant – on omassa tutkimuksessaan todennut, että Jeesus oli todellinen historiallinen henkilö. Ehrman, itse agnostikko ja yksi maailman tunnetuimmista Uuden testamentin tutkijoista, kirjoittaa:
“Jeesuksen historiallisuuden kieltäminen on niin perusteeton kanta, että sitä ei voi ottaa vakavasti akateemisessa tutkimuksessa.”(Bart D. Ehrman, Did Jesus Exist?, 2012)
Tämä Ehrmanin kommentti on merkittävä. Paradoksaalisesti jotkut Jeesuksen historiallisen olemassalon vahvimpia puolustajia ovat tänä päivänä maailmankatsomukseltaan ateisteja tai agnostikkoja. Miksi? Koska kun todisteet ovat riittävän vahvoja ei niitä voi enää kukaan kieltää järkevin perustein. Kyse ei ole uskosta, vaan tiedosta.
Kirjalliset lähteet Jeesuksesta
Vaikka evankeliumit ovat keskeinen lähde Jeesuksen elämästä, ne eivät ole ainoa tietolähde. Useat varhaiset ei-kristilliset kirjoitukset vahvistavat hänen historiallisen olemassaolonsa ja kristittyjen varhaisen liikkeen. Näitä ovat:
Roomalainen historioitsija Tacitus, joka kirjoittaa Annales-teoksessaan (n. 116 jaa.) Jeesuksen teloituksesta Pontius Pilatuksen aikana (Ann. 15.44). Tämä on yksi varhaisimmista ja luotettavimmista ei-kristillisistä viittauksista.
Juutalainen historioitsija Josefus, joka mainitsee Jeesuksen kahdesti Antiquitates Judaicae -teoksessaan (n. 93 jaa.). Viittaus hänen veljeensä Jaakobiin (kirja 20, luku 9) pidetään laajasti autenttisena, ja myös Testimonium Flavianum (kirja 18, luku 3) tukee hänen olemassaoloaan, vaikka sen muotoiluun liittyy keskustelua.
Roomalainen historioitsija Suetonius, joka kirjoittaa teoksessaan Kahdentoista keisarin elämä (n. 120 jaa.) juutalaisten levottomuuksista Roomassa "Chrestuksen" vaikutuksesta (Claudius 25.4). Tämä viittaa todennäköisesti Jeesukseen ja varhaisiin kristittyihin.
Roomalainen kuvernööri Plinius Nuorempi, joka mainitsee kirjeessään (n. 112 jaa.) kristittyjen palvovan "Christusta" jumalana (Kirjeet 10.96). Tämä vahvistaa Jeesukseen uskovan yhteisön olemassaolon varhaisella ajalla.
Nämä lähteet, yhdistettynä Uuden testamentin kirjoituksiin, tarjoavat vankkaa näyttöä Jeesuksen historiallisesta olemassaolosta ja hänen vaikutuksestaan ensimmäisen vuosisadan aikana.
Historiallisen tutkimuksen standardit
Historiallisuutta arvioitaessa tutkijat tarkastelevat lähteiden riippumattomuutta, kirjoitusajankohtaa ja ristiriidattomuutta. Jeesuksesta kertovat lähteet täyttävät nämä ehdot yllättävän hyvin. On huomionarvoista, että yksikään tunnetuista varhaisista vastustajista – kuten juutalaiset oppineet tai roomalaiset historioitsijat – ei kiistänyt Jeesuksen olemassaoloa. Väitteet siitä, että Jeesus olisi keksitty myyttinen hahmo, ovat nykytutkimuksessa marginaalisia eikä niitä pidetä vakavasti otettavina.
Taiteellinen heijastus: Caravaggion The Entombment of Christ
Caravaggion (1571–1610) mestariteos The Entombment of Christ (1602–1604) on dramaattinen kuvaus Kristuksen ruumiin laskemisesta hautaan. Teoksessa näkyy paitsi visuaalinen realismi, myös se, kuinka taiteilija ottaa historialliset tapahtumat vakavasti: Kristus ei ole idealisoitu hahmo, vaan painava, kuollut mies, jonka keho on taidolla valaistu ja kuvattu kuin todellinen henkilö. Caravaggion radikaali naturalismi heijastaa aikansa halua kuvata Raamatun tapahtumia historiallisina ja lihallisina – ei ainoastaan hengellisinä symboleina.
2. Kristuksen teloitus – Historiallinen tapahtuma
Jeesuksen teloitus on yksi parhaiten vahvistetuista tapahtumista antiikin historian alueella. Sen todistusaineisto ei perustu ainoastaan Uuden testamentin evankeliumeihin, vaan siihen viittaavat myös Raamatun ulkopuoliset, riippumattomat lähteet. Tämän vuoksi lähes kaikki historian tutkijat – uskovat ja ei-uskovat – pitävät Jeesuksen teloitusta historiallisena tosiasiana.
Roomalaiset lähteet: Tacitus
Roomalainen historioitsija Cornelius Tacitus (n. 56–120 jaa.) kirjoitti Annales-teoksessaan (15.44) seuraavaa:
“Nimi [kristityt] tuli Kristuksesta, jonka prokuraattori Pontius Pilatus oli tuominnut kuolemaan Tiberiuksen hallituskaudella.”
Tacitus ei ollut kristitty – hän suhtautui kristinuskoon halveksuvasti. Tämä tekee hänen maininnastaan erityisen tärkeän, koska se osoittaa, että tieto Jeesuksen teloituksesta oli tunnettu Rooman ulkopuolisissa lähteissä, ja että se oli osa historiallista muistia jo ensimmäisellä vuosisadalla.
Juutalainen lähde: Josefus
Myös Flavius Josefus, juutalainen historioitsija, mainitsee Jeesuksen ja hänen kuolemansa Antiquitates Judaicae -teoksessa (18.3.3 ja 20.9.1). Vaikka osa hänen tekstistään on todennäköisesti kristillisten kopioijien myöhempiä lisäyksiä, suurin osa tutkijoista pitää ainakin ydinkohtia autenttisina.
Esimerkiksi maininta Jeesuksen veljestä Jaakobista:
“Jaakob, miehen nimeltä Jeesus, jota kutsuttiin Kristukseksi, veli...”
– osoittaa epäsuorasti, että Jeesus oli historiallinen henkilö ja että hänet tunnettiin nimellä Kristus.
Historiallinen teloitus
Roomalainen teloitus kidutuspuussa oli aikansa julmin ja nöyryyttävin kuolemanrangaistus. Se oli varattu rikollisille, orjille ja kapinallisille. Jeesuksen teloitus juuri tällä tavalla sopii täysin aikansa kontekstiin, ja se on liian arkaluontoinen yksityiskohta keksittäväksi – erityisesti juutalaisen messiastoiveen näkökulmasta, jossa kuolema teloituspuussa oli kirous (vrt. 5. Moos. 21:23).
Historiallisesti on poikkeuksellista, että kertomus Kristuksen kuolemasta esitetään näin rehellisesti ja avoimesti evankeliumeissa. Tämä viittaa siihen, että kyseessä on tapahtuma, jota ei voitu kiistää eikä kiillottaa – ja jota seuraajat pitivät merkityksellisenä juuri sellaisena.
El Grecon kuvaus: The Entombment of Christ
El Grecon (1541–1614) The Entombment of Christ (n. 1570–1576) on vaikuttava tulkinta Kristuksen hautaamisesta. Maalaus sijoittuu kiviseen hautaluolaan, ja hahmot on piirretty dramaattista valoa ja liikettä korostaen. Kristuksen ruumis on realistinen ja selvästi kuollut – ei ylevöitetty hahmo, vaan ihminen.
El Grecon teoksessa surun ja tuskan täyttämät kasvot – erityisesti Marian ja Magdalenan – tuovat esiin inhimillisen ulottuvuuden. Maalauksen eleet ja katseet suuntaavat kaikki Kristuksen kehoon, kuin kysyen: Tämäkö todella tapahtui?
Vastaus historian valossa on: kyllä.
Kristuksen teloitus on vahvistettu sekä Uuden testamentin että ulkopuolisten lähteiden kautta, ja taiteessa se on toistuvasti nähty todellisena, merkityksellisenä tapahtumana. El Grecon maalaus ei kuvaa myyttiä – vaan historiallista hetkeä, jonka merkitys on ajaton.
3. Kristuksen hautaus – Historiallinen tosiasia
Yksi vähemmän kiistellyistä, mutta historiallisuuden kannalta olennaisista osista evankeliumien kertomuksessa on Jeesuksen hautaaminen. Vaikka ylösnousemuksesta käydään paljon teologista ja historiallista keskustelua, Jeesuksen hautaaminen yksityishautaan – erityisesti Joosef Arimatialaisen toimesta – kuuluu niiden tapahtumien joukkoon, joita monet tutkijat pitävät hyvin todennäköisinä historiallisina faktoina.
Varhaiset lähteet ja yhtenäinen perinne
Kaikki neljä evankeliumia kertovat Jeesuksen hautaamisesta. Esimerkiksi Markuksen evankeliumi (15:42–47), joka on yleisesti pidetty vanhimpana evankeliumina, esittää yksityiskohtaisen kuvauksen tapahtumasta:
”Joosef Arimatialainen [...] meni rohkeasti Pilatuksen luo ja pyysi Jeesuksen ruumista [...] Hän osti pellavakankaan, otti Jeesuksen alas ristiltä, kääri hänet siihen ja pani hänet hautaan, joka oli hakattu kallioon.” (Mark. 15:43–46)
Tämä varhainen kertomus toistuu käytännössä muuttumattomana muissakin evankeliumeissa, mikä osoittaa sen olleen osa hyvin varhaista perimätietoa. Useimmat historioitsijat pitävät uskottavana, että Jeesus todella haudattiin tunnettuun paikkaan.
Miksi tutkijat pitävät hautausta historiallisena faktana?
Historiallisen metodin näkökulmasta Jeesuksen hautauksen puolesta puhuu erityisesti kolme seikkaa:
Yksityiskohdat ja paikannus – Hautauspaikkaa ei kuvata epämääräisesti, vaan se liitetään konkreettiseen henkilöön (Joosef Arimatialainen), aikaan (sapatti lähestyi), ja paikkaan (uusi hauta kallioon hakattuna).
Julkisuus – Teloitus tapahtui julkisesti ja Rooman viranomaisten valvonnassa. Kristinuskon varhaiset vastustajat olisivat voineet helposti osoittaa hautakertomuksen vääräksi, ellei hautaamista olisi todella tapahtunut.
Varhaiset todistukset – Paavalin ensimmäisessä korinttolaiskirjeessä (15:3–4), joka on kirjoitettu vain noin 20 vuotta tapahtumien jälkeen, sanotaan: “Kristus kuoli [...] ja hänet haudattiin.” Tämä lausuma on monien tutkijoiden mielestä osa varhaista uskontunnustusta, jonka tutkijat ajoittavat jo 30-luvulle jaa.
Taide todistajana: Tizianon The Entombment of Christ
Tiziano Vecellio (Titian), yksi renessanssin suurimmista mestareista, maalasi The Entombment of Christ noin vuonna 1520. Teos on tänään esillä Louvren taidemuseossa Pariisissa.
Maalaus on vaikuttava sekä teknisesti että emotionaalisesti. Kristuksen ruumista kannetaan raskaasti, realistisesti – kolmimiehinen saattue koostuu Joosef Arimatialaisesta, Nikodemuksesta ja Johanneksesta, jotka yhdessä kantavat hänen ruumistaan hautaan. Heidän kasvoillaan on suru, mutta samalla arvokas keskittyminen tehtäväänsä.
Vasemmalla puolella seisoo Maria, selvästi murtuneena, mutta hänen surunsa ei ole passiivista vaan myötätuntoista, osallistuvaa. Hänen vierellään Maria Magdaleena tukee häntä, ja samalla peilaa katsojalle surun yleisinhimillisen ulottuvuuden.
Tizianon mestariteos on esimerkki siitä, kuinka taiteilijat – erityisesti renessanssin aikana – pyrkivät kuvaamaan evankeliumin tapahtumia ei vain symbolisina, vaan konkreettisina, elettävinä ja tunnettavina tapahtumina. Maalaus ei vie katsojaa epätodelliseen hartauteen, vaan juuri sen hetken realismiin, jossa kuollut ruumis painaa käsissä, ja kallioinen hauta odottaa.
Arkeologiset todisteet vahvistavat historiallisuuden
Jeesuksen teloitusta ja hautaamista tukevat myös arkeologiset löydöt:
Pontius Pilatuksen inskriptio löydettiin Kesareasta vuonna 1961. Latinankielinen kaiverrus vahvistaa, että Pilatus oli Juudean maaherra keisari Tiberiuksen aikana – juuri silloin kun Jeesus tuomittiin, kuten Tacitus ja evankeliumit kertovat.
Jehohanan ben Hagkolin paaluun naulittu kantapää löydettiin Jerusalemista vuonna 1968.
Rautanaula lävisti kantaluun ja puunpalasen, mikä osoittaa, että mies oli naulittu paaluun roomalaisella teloitustavalla. Tämä on ainoa fyysinen todiste 1. vuosisadalta.
Kalliohaudat Jerusalemissa, samanlaiset kuin evankeliumien kuvaus Jeesuksen hautapaikasta, ovat myös arkeologisesti dokumentoituja ja vahvistavat kertomuksen uskottavuuden.
Yhdessä nämä löydöt osoittavat, että Jeesuksen teloitus tapahtui todellisessa, historiallisessa kontekstissa.
Johtopäätös: Tieto hautauksesta vahvistaa historiallista ydintä
Jeesuksen hautaus vahvistaa evankeliumien kertomusten historiallisen ytimen. Kyse ei ole vain uskonnollisesta julistuksesta, vaan tapahtumasta, jonka todellisuus tukee koko varhaisen kristinuskon julistusta. Ilman hautausta ei olisi ollut tyhjää hautaa – eikä ylösnousemuksen kertomusta.
Tizianon teos muistuttaa meitä siitä, että Kristuksen kärsimys ja kuolema eivät jääneet abstrakteiksi ideoiksi, vaan koskettivat ihmisiä konkreettisesti – heidän käsissään, heidän sydämissään, heidän historiassaan.
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä