top of page

Metodi ei ole kaava

Hei! Olen kirjoittanut paljon niin sanotusta klassisesta metodista ja miten se tarjoaa ikään kuin kaavan onnistumiseen taiteilijana. Tämä on totta, mutta asiaan liittyy väärinymmärryksen mahdollisuuksia. Yksi erehdys voi tapahtua siinä, että alkaa pitää jotain metodia joustamattomana kaavana ja a priori -oletuksena ikään kuin jokainen teos olisi pakko tehdä tiettyjen ennaltamäärättyjen lakien mukaan. Tässä artikkelissa valotan toimivan metodin ja joustamattoman kaavan välisiä eroja.





Mikä on kaava?


Kaava voi tarkoittaa sääntöä tai standardoitua menetelmää, jota sovelletaan tiettyyn tehtävään tai ongelmaan. Kaava voitaisiin ajatella myös ennaltamääräävänä lakina.


Kun on kyseessä kuvataide on teoksia mahdollista tehdä noudattaen tarkasti määriteltyä kaavaa. Esimerkiksi teoksen voi sommitella tiettyjen kaavojen mukaan varmistuen esimerkiksi siitä, että tietyt kuvan elementit asettuvat juuri oikeisiin paikkoihin kuva-alueessa. Tämä oletetusti johtaa hyvään sommitelmaan.


Kultainen leikkaus on yksinkertainen esimerkki tästä. Kyseessä on kirjaimellisesti matemaattinen kaava, tai ainakin kultainen leikkaus on mahdollista laskea tarkasti laskimen ja viivottimen kanssa.


Toinen esimerkki teoksen tekemisestä jonkin kaavan mukaan on esimerkiksi tyypillinen klassinen akateeminen metodi. Koulusta riippuen metodista voi olla erilaisia variaatioita, mutta keskiverto menetelmä etenee näin. 1. Ääriviivaluonnos 2. Valon ja varjon erottaminen 3. Valöörien työstäminen 4. Viimeistely. Menetelmälle ominaista on myös tarkkuuden korostaminen. Lisäksi monissa klassisissa kouluissa opetetaan niin sanottua sight-size -metodia, joka tekee prosessista äärimmäisen kaavamaisen. Näin piirustus tai maalaus rakentuu selkeän progression kautta.





Kaavojen hyvät ja huonot puolet


Selkeillä, jopa joustamattomilla kaavoilla on paikkansa kuvataiteen opiskelussa. Ja nimenomaan opiskelussa. Mestariteosta harvoin voi tehdä vain jonkin ennaltamäärätyn kaavan avulla, mutta mestarillista perustaitojen hallintaa voi kaavamaisella menetelmällä kehittää varsin tehokkaasti.


Toisaalta harjoittelussakaan ei ole tarpeen pitää kynsin ja hampain kiinni tietystä kaavasta jos keksii jonkinlaisen toimivan luovan ratkaisun käsillä olevaan ongelmaan. Toimivassa kuvataiteen opetuksessa oppilaalle annetaan omaa luovaa vapautta vähitellen. Mitä paremmin opiskelija hallitsee perusteet, sitä luovempi hän voi olla.


Tätä voitaisiin verrata neurokirurgin ammattiin. Ei ketään päästetä leikkaussaliin heiluttelemaan kirurginveistä luottaen, että kyllä homma hoituu pelkällä luovalla intuitolla.


Tässä on yleinen kuvaus neurokirurgin koulutuspolusta Suomessa:

  1. Lääketieteen perustutkinto: Suomessa lääketieteen opiskelu kestää 6 vuotta ja johtaa lääketieteen lisensiaatin tutkintoon.

  2. Lääkärin peruspalvelujakso: Valmistumisen jälkeen lääkärin on suoritettava vähintään yhdeksän kuukauden mittainen terveyskeskuspalvelu. Tämän jälkeen lääkäri voi hakea erikoistumiskoulutukseen.

  3. Erikoistumiskoulutus: Neurokirurgian erikoistuminen kestää Suomessa 6 vuotta. Koulutus koostuu sekä teoreettisista opinnoista että käytännön työskentelystä sairaaloissa. Käytännön harjoittelu tapahtuu neurokirurgian klinikoilla ja osastoilla.

  4. Lisenssi: Suomessa Valvira (Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto) myöntää lääkärin oikeudet ammatinharjoittamiseen sekä erikoislääkärin oikeudet erikoistumiskoulutuksen suorittamisen jälkeen.

  5. Jatkuva koulutus: Erikoislääkärien on osallistuttava aktiivisesti täydennyskoulutukseen pitääkseen tietonsa ja taitonsa ajantasalla. Täydennyskoulutus on edellytys lääkärin ammatinharjoittamisoikeuden uusimiselle.

  6. Erikoislääkärin nimike: Erikoistumiskoulutuksen ja tarvittavien näyttöjen jälkeen lääkäri voi saada neurokirurgian erikoislääkärin nimikkeen.

Olettaen, että tietoni neurokirurgin opintopolusta Suomessa ovat oiketa, kyseessä on noin 12 vuoden työ ennen kuin edes voi hakea neurokirurgin töihin. Samalla tavalla kuvataiteessakin täytyy ensin harjoitella paljon, jotta oppii tuntemaan visuaalisen todellisuuden riittävän hyvin, jotta on kykenevä toimiviin luoviin ratkaisuihin. 12 vuodessa pitäisi olla perusteet melko hyvin hallussa.


Kuvataiteessa on taipumusta luottaa tyhjästä nyhjäisyn tai kaikkitietävän intuition voimaan. Intuitio on äärimmäisen tärkeää luovassa työssä, mutta ilman perustaitoja se on kuin hyppäisi auton rattiin ja menisi ajelemaan vilkasliikenteiseen suurkaupunkiin ilman aiempaa ajokokemusta. Missä ongelma on? Ei autossa, vaan kuskin taidoissa.


Jos absoluuttiselle aloittelijalle annetaan täysi luomisen vapaus, ei opetusta tai oppimista voi tapahtua. Oppiminen tapahtuu kontrolloidussa ympäristössä. Moni pitempäänkin kuvataidetta harrastanut on nimittäin hukassa nähdyn ymmärtämisen suhteen. Osaamiselta voi puuttua luja pohja, vaikka olisi harrastanut kuvataidetta jo kauan. Luultavasti tähän tilanteeseen on päädytty juuri siksi, että mitään tarpeeksi selkeää tekemisen ja oppimisen kaavaa ei ole ollut tai sitä ei ole käytetty riittävän kauan ja säännöllisesti, jotta ydintaidot olisivat tulleet sisäistetyiksi.


Niinpä kaavoja tarvitaan, mutta niitä täytyy käyttää oikealla tavalla. Jos jonkin kaavan seuraamisesta tulee kuvataiteen tärkein tavoite silloin kyseessä on oikeastaan jokin muu asia kuin kuvataide. Kuvataiteessa oletettavasti on tarkoitus saada aikaiseksi kauniita ja vaikuttavia teoksia.


Sommittelu on erityisesti sellainen alue johon ei luultavasti edes ole mitään kaavaa. On kyllä toimivia periaatteita, mutta lopulta tullaan siihen, että taiteilijan täytyy luottaa omaan silmään ja intuitioon. Kuvan elementtien asettelua ei ole mahdollista toteuttaa jonkin muuttumattoman matemaattisen tai geometrisen kaavan avulla kuvitellen, että tällaisen kaavan uskollinen seuraaminen johtaa automaattisesti hyvään lopputulokseen.


Tiedän, että on olemassa esimerkiksi niin sanottu dynaamisen symmetrian teoria, joka perustuu vanhojen mestariteosten taustalla olevaan oletettuun geometriaan. Mutta noudattivatko mestarit tällaisia kaavoja tai noudattavatko parhaimmat taideteokset niitä, on kysymys johon vastaisin kieltävästi. Hyvässä teoksessa toteutuu tietyt periaatteet, mutta ne eivät ole matemaattisen tarkkoja tai joustamattomia. Geometrisistä kaavoista voi olla apua. Ainakin niitä voi kokeilla ja katsoa miten ne toimivat.


Kaavamaisuudella on taipumus näkyä teoksissa ja usein huonolla tavalla. Ne syövät teoksen elämää ja dynaamisuutta. Hyviäkään periaatteita ei voida aina soveltaa mekaanisesti.


Taiteilijan täytyy kehittää omaa silmää ja estetiikan tajua.



Toimiva metodi


Toimiva metodi ei siis ole joustamaton kaava, vaan kokoelma pragmaattisia periaatteita ja tekniikoita. Se on ikään kuin työkalupakki, josta otetaan oikea työkalu oikeaan tilanteeseen. Kaikkia ongelmia ei voi ratkaista vasaralla. Mutta oikeassa tilanteessa vasara on korvaamaton työkalu.


Taiteilijan täytyy oppia tuntemaan kuvan tekemisen kenttä tai maasto hyvin. Se voi ja lähes poikkeuksetta vaatii sitä, että aluksi kuvataidetta harjoitellaan kaavamaisemmin. Osaamista kehitetään vähitellen. Käytännössä parhaimmat tulokset perustaitojen opettamisessa saadaan yleensä systemaatisella ja hyvin organisoidulla lähestymistavalla. Siksi klassiset koulut tuottavat paljon perusteiden mestareita. Ja siitä se taiteilijan elämä todella vasta alkaa. Perusteita ei voi sivuuttaa.


Kun osaaminen lisääntyy, lisääntyy vapaus. Mitä vähemmän taiteilijan tarvitsee tietoisesti ajatella aivan perusasioita, sitä enemmän energiaa vapautuu taiteen tekemisen luovempaan puoleen.


Terveisin,


Okulaarinen tieteilijä

Comments


bottom of page