Nimi, joka laajalti tunnetaan, mutta joka harvemmin tunnustetaan sekä pitkä post scriptum
Hei! Tällä kertaa ajattelin kirjoittaa yhdestä itselleni todella tärkeästä aiheesta, koska haluan jäsennelle ajatuksiani asian suhteen jonkinlaiseksi loogiseksi kokonaisuudeksi. Aihe on kyllä minulle jo varsin tuttu ja selkeä, mutta kuten taiteessakin on muissakin asioissa hyödyllistä palata säännöllisesti alkeiden perusteisiin. Tämähän on yleensäkin kirjoitusteni yksi funktioista eli tietojen jäsentely. Haluan toki jakaa tietoa muillekin, mutta lopulta artikkelini toimivat ikään kuin päiväkirjana. Sana blogi juontaakin juurensa nettipäiväkirjasta ja teknisesti nettisivujeni artikkeliosio on blogi.
Minulle kuvataidetta ja luonnontieteitä tärkempi tutkimuskohde on Raamattu.
Olen tutkinut Raamattua syvällisesti nyt yli 15 vuotta ja tehnyt paljon mielenkiintoisia löytöjä.
Kuten muillakin tiedon alueilla on vallalla paljon väärinkäsityksiä ja myyttejä, samoin on Raamatun sisällön ja ymmärryksen suhteen. Syy ei ole niinkään meidän tavallisten ihmisten, vaan usein uskonnollisten auktoriteettien, jotka eivät ole kiinnostuneita välittämään uskontojensa jäsenille täsmällistä tietoa asioista. Ei tietenkään aina, mutta usein näin on ja tämä saattaa olla jopa tietoista tietojen pimittämistä ja se on helposti todistettavissa lukemalla eri uskontojen omien oppineiden valmistamia tietokirjoja ja raamatunselitysteoksia.
Monessa tapauksessa totuus tiedetään, mutta sitä ei välitetä avoimesti kaikille ja uskonnolliset opettajat opettavat totuuden sijaan ennemmin perinteitä ja uskomuksia, jotka ovat Raamatullisesti hataralla pohjalla. Joissakin tapauksissa kyse on täysin avoimien tosiasioiden ja äärimmäisen ilmeisten faktojen kieltämisestä. Sama kun yrittäisi kätkeä norsun tyhjälle aukiolle. Järjenvastainen yritys, mutta se ei haittaa. Kukapa nyt kiistattomista faktoista olisi kiinnostunut?
Korostan, että tämä on siis yleistys, eikä luonnollisesti sovellu kaikkiin uskonnollisiin johtajiin tai auktoriteetteihin. Eikä varsinkaan uskontokuntien rivijäseniin. Liian pelkistettyä tai mustavalkoista ajattelua tulisi välttää. Isoihin uskontokuntiin mahtuu monenlaisia ihmisiä. Monia, jotka ovat vilpittömiä ja yrittävät tehdä parhaansa mukaan oikein sen tiedon pohjalta, mitä heillä on. Joten jos kirjoitukseni sävy on paikoitellen melko kriittistä niin ymmärrä, että se ei kohdistu yksilöihin vaan kokonaisuuteen ja uskontojen valtarakenteisiin.
Tällä kertaa haluan käsitellä yhtä äärimmäisen räikeää ja superilmeistä esimerkkiä tällaisesta tietojen pimittämisestä ja faktojen sivuuttamisesta. Kyseessä on Raamatun Jumalan persoonanimi. Kirjoitus tulee vähän rönsyilemään muihinkin aihetta sivuaviin seikkoihin, mutta yritä pysyä mukana.
Mikä on Jumalan persoonanimi?
Tiedätkö mikä on Jumalan persoonanimi Raamatussa? Luultavasti olet kuullut sen joskus. Raamatun hepreassa, jota kirjoitettiin pelkillä konsonanteilla se on neljän hepreankielen kirjaimen yhdistelmä joiden vastineet suomenkielessä ovat JHVH eli niin sanottu tetragrammi. Koska alkukielessä ei käytetty vokaaleja ja jossain vaiheessa juutalaiset uskonnolliset johtajat kehittivät taikauskoisen perinteen, jonka mukaan tuota nimeä ei saanut lausua ääneen, hävisi varma tieto nimen alkuperäisestä lausumistavasta. Nimi itsessään ei siis hävinnyt minnekään, vain sen tarkka lausumistapa.
Nykyään monet asiantuntijat ovat ehdottaneet muotoa Jahve, mutta toinen, luultavasti paremmin tunnettu muoto siitä on Jehova. Joka tapauksessa tämä nimi JHVH löytyy Raamatun hepreankielisistä eli alkukielisistä käsikirjoituksista noin 7000 kertaa. Se esiintyy Raamatussa useammin kuin mikään muu nimi, jopa useammin kuin Jeesuksen nimi. Lisäksi nimi JHVH tai sen lyhennety muoto Jah sisältyy moniin raamatunhenkilöiden nimiin kuten Jeesuksen nimeen. Tämä yksinään antaa nimelle JHVH suuren painoarvon ja tekee siitä olennaisen osan Raamattua.
Löydätkö Jumalan nimen Raamatustasi?
Omistatko Raamatun? Onko kyseessä kirkkoraamattu eli Suomessa yleisesti käytössä oleva Raamatun käännös? Jos sinulla on kirkkoraamatun 1938 versio ja olet lukenut sen kannesta kanteen niin olet varmasti huomannut, että yhdessäkään jakeessa tuota nimeä JHVH, Jahve tai Jehova ei ole. Paitsi 2. Mooseksen kirjan luvun 3. jakeen 15 ja luvun 6
jakeen 3. alaviitteissä (sekä psalmeissa ja ilmestyskirjassa lyhennetyssä muodossa "Jah" ilmauksessa "halleluja", joka tarkoittaa suomeksi ylistäkää Jahia).
Mistä tämä johtuu? Siitä, että kyseisen käännöksen valmistajat ovat tietoisesti jättäneet nimen pois ja korvanneet sen arvonimellä Herra. Tämä on tietoinen valinta, koska kaikki Raamatun käännösten valmistajat tietävät, että nimi JHVH esiintyy alkutekstissä ja myös joissakin varhaisissa käännöksissä kuten Septuagintassa (sen vanhimmissa katkealmissa). Siitä on kiistattomat todisteet, koska alkukielisiä käsikirjoituksia on löydetty valtavasti ja Raamatun käännökset valmistetaan niiden sekä niistä valmistettujen teksilaitosten avulla.
Osoituksena Nimen tietoisesta pois jättämisestä on se, että vaikka kirkkoraamattu 1938 ei käytä Jumalan nimeä, se silti tunnustaa Jumalan nimen olevan Jahve eli JHVH mainitessaan sen kahdessa alaviitteessään sekä käyttämällä sen lyhennettyä muotoa itse tekstissä. (hallel-psalmit ja ilmestyskirja).
Kirkkoraamattu 1992 menee tässä vähän vielä pitemmälle kun se on palauttunut Jumalan pyhän nimen 7 kohtaan. Esimerkiksi 2. Mooseksen kirjan luvun 3. jakeeseen 15, joka kuuluu tuon käännöksen mukaan: "Jumala sanoi vielä Moosekselle: »Sinun tulee sanoa israelilaisille: ’Jahve, Herra, teidän isienne Jumala, Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala, on lähettänyt minut teidän luoksenne.’ Se on oleva minun nimeni ikuisesti, ja sillä nimellä minua kutsuttakoon sukupolvesta sukupolveen." (paksu fontti lisätty korostuksen vuoksi)
Nimi löytyy lisäksi kuudesta muusta kohdasta. Millä perusteella tämä käännös käyttää tätä nimeä seitsemässä jakeessa, mutta jättää sen pois muista noin 7000:sta kohdasta? Pohditaanpa tätä kysymystä seuraavaksi.
Miksi Nimi on poistettu monista käännöksistä?
Nimen pois jättämiselle tai sen valikoivalle käytölle ei ole mitään kestävää puolustusta. Nimi esiintyy heprealaisissa käsikirjoituksissa tuhansia kertoja ja lisäksi Raamattu painokkaasti kehottaa käyttämään tuota nimeä sekä yksityisessä että julkisessa palvonnassa ja rukouksissa. Raamatun aikoina Nimen käyttö oli normaalia arkipäivää ja luonnollinen osa uskovien elämää. Esimerkiksi monet Raamatun psalmeista ovat ylistyslauluja, joita laulettiin ylistykseksi Jumalalle. Noissa lauluissa esiintyy Jumalan nimi. Eli Nimeä ei vain ajateltu mielessä tai hiljaa kuiskailtu, vaan sitä laulettiin kovaan ääneen ja isoina kuoroina. Raamattu myös kannustaa huutamaan avukseen JHVH:n nimeä ja se yhdistetään pelastukseen.
Vanhan Testamentin kielto olla käyttämästä Jumalan nimeä arvottomalla tavalla ei ole kielto olla käyttämästä sitä kokonaan. Raamatun lukemattomien jakeiden mukaan nimeä täytyy käyttää, mutta kunnioittavalla tavalla. Lukemalla Raamatun alusta loppuun asian voi helposti vahvistaa. Aloita vaikka psalmeista niin asia selviää varsin nopeasti. Jos käytät kirkkoraamattua tai muuta käännöstä, josta Nimi on poistettu niin muista, että melko lailla joka kerta kun Jumalaa kutsutaan arvonimellä Herra voit korvata Herran persoonanimellä Jahve tai Jehova.
Seuraavassa kuvassa on esimerkin vuoksi Psalmin 116 heprealainen teksti ja sen vieressä suomennos 1992 kirkkoraamatusta. Olen korostanut Jumalan nimen יְהוָה heprealaisesta tekstistä keltaisella ja merkinnyt kirkkoraamattuun kohdat, joissa se on korvattu arvonimellä Herra. Jakeessa neljätoista KR-92 korvaa JHVH:n persoonapronominilla "hän". Lisäksi viimeisessä jakeessa Jumalan nimi esiintyy ilmauksessa"halleluja" [ylistäkää Jahia!] lyhennetyssä muodossa "Jah/Ja".
Se, että nimi JHVH esiintyy yksittäisissä raamatunluvuissa kuten psalmeissa monta kertaa korostaa Nimen tärkeyttä ja yleisyyttä Raamatussa. Kaiken kaikkiaanhan se esiintyy alkukielessä noin 7000 kertaa. Se ei ole siis vain yksi Jumalan monista nimistä, vaan se on Jumalan suuri, pyhä ja ainutlaatuinen persoonanimi, jolla häntä tulisi puhutella.
Tämä muuten tulee selkeyttämään Raamatun ymmärrystäsi huomattavasti, koska pystyt paremmin tunnistamaan esimerkiksi sen, että milloin puhutaan Isä Jumalasta ja milloin hänen Pojastaan Jeesuksesta. Molempia nimittäin kutsutaan Raamatussa Herraksi. Tilanne helpottuu kummasti kun tietää, että monessa kohdassa Herran tilalla pitäisikin lukea JHVH ja siinä tapauksessa puhutaan aina Isä Jumalasta. Jos sana Herra esiintyy Jeesuksen yhteydessä se ei koskaan tarkoita JHVH Jumalaa, Isää. Näin Isä ja Poika eivät enää ole selittämätöntä mystistä mössöä, vaan kaksi selkeästi toisistaan erillistä persoonaa, joista toinen on Kaikkivaltias Jumala (JHVH) ja toinen hänen Poikansa Jeesus. Raamattu alkaa avautua aivan uudella tavalla ja siitä tulee looginen teos. Sekavuus Isän ja Pojan suhteen nimittäin tekee monista itsessään selkeistä raamatunjakeista selittämättömiä ja epäloogisia. Mutta kun tämä sekavuus poistuu, palautuu myös näiden jakeiden alkuperäinen selkeä logiikka.
Onko tämä tulkintakysymys?
Lyhyt vastaus otsikon kysymykseen on painokas ei. Se ei ole tulkinta kysymys, koska Jumalan nimi yksinkertaisesti ja kiistattomasti vain on Raamatussa. Melko yleinen oletus on se, että Raamattua voi tulkita monella tavalla tai oikeastaan aivan miten tahansa. Näin ollen Raamattu nähdään kirjana, jota ei oikeastaan voi selkeästi ymmärtää. Raamattua toki voi tulkita lukemattomilla eri tavoilla jos lähdetään sille linjalle, että Raamattuun tehdään muutoksia, jotka tuhoavat sen perusloogisuuden. Kun logiikkaa ei ole, vain mielikuvitus on rajana. Seurauksena on se, että eksytään monimutkaiseen filosofiseen labyrinttiin, josta ei ole muuta ulospääsyä kuin palauttaa ensin jalat takaisin maan pinnalle ja alkaa sitten ajatella asioita vähän yksinkertaisemmin.
Monet asiat on ilmaistu yksiselitteisesti Raamatussa, eikä tilaa erilaisille tulkinnoille ole. Jumalan nimen läsnäolo tekstissä on yksi tällaisista seikoista, jossa ei pahemmin jää tulkintamahdollisuuksia. Nimi vain on tekstissä ja se on siinä. Jotkin muut raamatunpaikat ovat erilaisia tässä suhteessa ja silloin on järkevää välttää dogmaattisuutta. Tässä on syytä kuitenkin olla tarkkana, että milloin kyseessä on todella tulkinnallisesti joustavampi raamatunkohta ja milloin ei. Mitä tulee Jumalan nimeen niin jotkut ovat lähteneet sille tielle, että tulkinnalla ei enää ole mitään rajoja. Selkeät perusasiat muuttuvat monimutkaisiksi tai merkityksettömiksi.
Puolustamaton poisto
Poistaessaan Raamatusta Jumalan nimen on kristillisyyttä tunnustavien raamatunkääntäjien turha vedota juutalaiseen perinteeseen, joka itsessään ei ole puolestettavissa Vanhan Testamentin eli juutalaisten oman pyhän kirjan valossa. Sitä paitsi vaikka juutalaiset auktoriteetit keksivät, että tuota nimeä ei saa lausua ääneen, sitä ei kuitenkaan poistettu Raamatusta.
Itse Martti Luther kirjoitti Jumalan nimen lausumisesta seuraavasti: "Kun he [juutalaiset] väittävät, ettei nimeä Jehova voida lausua, he eivät tiedä, mistä he puhuvat. - - Jos se voidaan kirjoittaa kynällä ja musteella, niin miksi sitä ei pitäisi sanoa?"
Kristilliset kääntäjät veivät kuitenkin nimen pimittämisen huippuunsa poistaessaan sen jopa kokonaan käännöksistään. Ei tyydytty pelkkään juutalaisen perinteen jäljittelyyn, vaan Jumalan nimi haluttiin unohtaa kokonaan. Selittämättömästä syystä ja ristiriidassa oman lausuntonsa kanssa Lutherkin jätti Jumalan nimen pois omasta käännöksestään.
Onneksi kaikki kääntäjät eivät ole tehneet näin ja nimen sisällyttämisellä Raamattuun on pitkä historia. Maailmassa on monia raamatunkäännöksiä, jotka sisältävän Nimen, vanhoja ja uusia. Eikä tarvitse mennä kovin kauaskaan. Esimerkiksi Aapeli Saarisalon valmistaja Psalmien ja Jobin kirjan käännös vuodelta 1971 käyttää kauttaaltaan Jumalan nimeä muodossa Jahve.
Tällä hetkellä on muuten valmisteilla uusi suomalainen kirkkoraamattu, tarkalleen Vanha Testamentti, koska Uuden Testamentin osalta se on jo valmis. Vanhan Testamentin pitäisi valmistua vuonna 2028. Joka tapauksessa käännöskomitea joutui jälleen vastakkain tämän ilmeisen ongelman kanssa. Mitä tehdään Jumalan nimelle? Käännöskomiteaan kuuluva Tuomas Juntunen kirjoitti blogiartikkelissaan seuraavasti:
"Mitä meidän pitäisi tehdä? Jatkammeko kiertelyä, vai olisiko jo aika kertoa suomalaisille raamatunlukijoille, että JHWH-nimi esiintyy Raamatussa melkein 7 000 kertaa? Jos mekään emme kutsuisi Jahvea Jahveksi, minkä taiteilijanimen antaisimme hänelle? Selvää oli, että Herra-nimistä henkilöhahmoa emme halunneet käännökseen seikkailemaan. Tämä toksisehko perinne loppuisi nyt.
Parempaa ratkaisua odotellessani käytin Jahvea. Aluksi vierastin sitä, mutta nopeasti siihen tottui. Jahvehan on usein hyvinkin ihmismäinen toimija, ja oikea erisnimi teki Jumalasta lähestyttävämmän. Sitä kiellon asettajat kai olivat pelänneetkin. Muutaman viikon jälkeen olin jo niin kiintynyt Jahve-nimeen, että kun jotkut ohjausryhmän jäsenistä ilmoittivat vierastavansa tätä ratkaisua, minulle oli tulla suru puseroon." (https://raamattu.fi/julkaisu/blogi-mika-on-jumalan-nimi)
Olipa virkistävän hieno kommentti ja toisaalta rohkeakin lausunto, koska Jumalan nimen käytön puoltaminen julkisesti protestanttiseen uskontokuntaan kuuluvan taholta ei ole kovin suosittua tai yleistä. Ei ainakaan Suomessa. Eipä se ole suosittua roomalaiskatolilaisten tai ortodoksienkaan keskuudessa. Suomessa Jumalan nimen avoimesta käytöstä tunnettuja ovat lähinnä vain Jehovan todistajat.
Uuden kirkkoraamatun käännöskomiteaan ei luonnollisesti sisälly yhtäkään Jehovan todistajaa. Se on yhteiskristillinen hanke, mutta hankkeeseen osallistuvat uskontokunnat eivät tavallisesti tunnusta todistajia kristityiksi, johtuen lähinnä siitä, että todistajat eivät hyväksy raamatullisesti vaikeasti perusteltavaa vasta alkukristillisten aikojen jälkeen muotoutunutta filosofista näkemystä Jumalan kolminaisuudesta. Jehovan todistajat edustuvat sen sijaan varhaiskristillistä ehdotonta monoteismia, jonka mukaan Jumala on yksi jakamaton olento.
Kolminaisuusopin saavutettua aikoinaan laajan kannatuksen kristikunnassa unitaarisen uskon omaavat on usein julistettu harhaoppisiksi ja heitä on jopa vainottu. On siis ymmärrettävää jos kolminaisuuden kannattajat ja unitaristit eivät halua olla läheisessä yhteistyössä keskenään. Opillinen ristiriita on tässä suhteessa niin merkittävä, että sitä on mahdotonta sivuuttaa. Tämä ei tarkoita kaikenlaisen vuoropuhelun loppua. Jehovan todistajat ovat tunnettuja siitä, että he pyrkivät avoimeen ja kunnioittavaan keskusteluun eri uskontokuntiin kuuluvien kanssa yksilötasolla. Samaa periaatetta pyrkii varmasti noudattamaan myös moni muuhun uskontoon kuuluva. Ainakin haluan uskoa ihmisten hyväntahtoisuuteen.
Oli miten oli voin samaistua Tuomas Juntusen kokemukseen. Kun itse aloin aikoinaan käyttää käännöksiä, joissa Jumalan nimi on sisällytetty tekstiin tuntui se aluksi oudolta, koska siihen ei ollut tottunut, mutta vähitellen se alkoi tuntua luontevalta ja teki Jumalasta läheisemmän ja todellisen persoonan, johon on mahdollista tutustua ja joka ei ole etäinen tai epämääräinen. Tämä mullisti hengellisen elämäni täysin. Nykyään tuntuu omituiselta lukea käännöstä, jossa Jumalan nimeä ei ole. Luen kyllä silti kirkkoraamattuakin jatkuvasti. Käännösten vertailu antaa erilaisia näkökulmia tekstiin ja voi valaista raamatunjakeiden merkitystä. Lisäksi se on yksinkertaisesti yleissivistävää ja kukaan ei voi väittää, että Raamatun tulkintani vaatisi toimiakseen vain tietynlaisen käännöksen. Näin ei ole. Ja kuten todettu Jumalan nimen läsnäolo Raamatussa ei edes ole tulkintakysymys.
Täytyykö itsestäänselvyyttä miettiä?
Toisaalta on hullua, että Jumalan nimen sisällyttämistä raamatunkäännökseen tarvitsee edes miettiä, koska kyseessä on niin itsestäänselvä asia. Se, että nimi on alkutekstissä ei ole mitenkään kiistanalainen asia. Se on yksinkertainen fakta.
Jään mielenkiinnolla odottamaan millainen uudesta kirkkoraamatusta tulee. Melko skeptinen olen sen suhteen, että kääntäjillä riittäisi rohkeutta palauttaa Pyhä Nimi Raamattuun, koska se osoittaisi esimerkiksi sen, että Jehovan todistajina tunnettu kristillinen järjestö on ollut kaiken aikaa oikeassa. Nimen palauttaminen olisi epäsuora tunnustus siitä, että kirkkoraamattu on myös omalta osaltaan ylläpitänyt ennakkoluuloja niitä kohtaan, jotka ovat Jumalan nimeä avoimesti käyttäneet. Kuluneiden vuosikymmenien aikana yleinen aiheen ympärillä käyty keskustelu olisi luultavasti ollut ilmapiiriltään hieman erilainen jos koko Suomen kansalle olisi ollut itsestään selvää, että Jumalan nimi on Jehova/JHVH. Koko homma on kärjistynyt siihen, että tavallisesti muut kristillisyyttä tunnustavat tunnuskunnat ja kirkkokunnat eivät pidä todistajia kristittyinä. Siihen on toki muitakin perusteita kuin Jumalan nimi, mutta mikään niistä ei ole objektiivisesti katsottuna vahvalla pohjalla.
Epäselvyys Jumalan nimestä on ruokkinut isoja väärinkäsityksiä
Joka tapauksessa asia on johtanut melkoisiin väärinkäsityksiin kansan keskuudessa. Esimerkiksi moni voi nimen pimittämisen vuoksi olla siinä käsityksessä, että Jehova Jumalan nimenä on Jehovan todistajien oma keksintö. Tämä väärinkäsitys ei olisi yllättävää, sillä jotkut ovat jopa käsittäneet Jehovan todistajien uskonkäsityset niin pahasti väärin, että luulevat, että he eivät usko Jeesuksen Kristukseen. Iso, iso, iso väärinymmärrys. Jehovan todistajat esimerkiksi järjestävät vuosittain maailmanlaajuisen kutsukampanjan, jossa kutsutaan ihmisiä vuosittain pidettävään Jeesuksen kuoleman muistojuhlaan. Tilaisuuteen osallistuu miljoonia ihmisiä eri puolilla maailmaa. Sanomaa Jeesuksesta ihmiskunnan pelastajana on siis viety voimallisesti eteenpäin todistajien toimesta kautta maailman. Jehovan todistajat pitävät Jeesuksen muistojuhlaa vuoden tärkeimpänä tilaisuutena, koska Jeesuksen sovitusuhri on heille kaikkein suurin lahja, jonka Jumala on ihmiskunnalle antanut. Tämän tosiasian valossa ja sen lisäksi, että Jehovan todistajat tunnustuvat saman Raamatun kaanonin kuin protestantitkin, johon sisältyy Uusi Testamentti kokonaisuudessaan on hämmästyttävää, että joku voi vielä kuvitella, että todistajat eivät usko Jeesukseen. Ymmärrettävää se on vain siinä tapauksessa, että näin ajatteleva henkilö on täysin tietämätön faktoista tai hän on pahasti ennakkoluulojen sokaisema.
Joka tapauksessa on ikävää, että myytit elää vahvana kansan keskuudessa myös uskontojen alueella. Kuka on syyllinen? Merkittävää roolia näyttelee tiedonvälittäjät eli uskonnolliset johtajat ja opettajat ja myöskin tiedotusvälineet. Uskonnollisilla auktoriteeteillä ei ole rohkeutta esittää asioita niin kuin ne ovat. Ehkä he pelkäävät menettävänsä kannattajiaan, koska totuuden myöntäminen väistämättä vesittäisi joitakin perinteisinä pidettyjä näkemyksiä.
Kaiken lisäksi Jehovan todistajien ohella maailmalla on joitakin muita pienempiä uskonnollisia ryhmiä ja liikkeitä, jotka käyttävät avoimesti Jumalan nimeä. Jehovan todistajat on vain se kaikkein laajimmalle levinnein ja tunnetuin ryhmä. Tämä osaltaan korostaa nimen olemassolon ehdotonta ilmeisyyttä.
Jumalan nimi ei ole kätketty
Erikoisimpia piirteitä tässä koko asiassa on se, että todellisuudessa Jumalan nimi JHVH on varsin ilmeinen ja laajalti tunnettu asia. Se on näkyvillä monissakin paikoissa. Esimerkiksi Helsingin tuomiokirkon oven päällä kansalliskirjaston puoleisessa päädyssä ja monissa muissa Suomen kirkoissa. Moni ei välttämättä sitä tajua edes nähdessään sen, koska nimi on kirjoitettu hepreaksi יהוה . Helsingin tuomiokirkon lisäksi heprealainen kirjainyhdistelmä יהוה
eli Jumalan nimi löytyy muun muassa Kuopion tuomiokirkosta ja Oulun tuomiokirkosta.
Ulkomailla nimen esiintyminen on vielä yleisempää, sillä sitä käytetään myös monissa ulkomaisissa raamatunkäännöksissä ja se löytyy monista kirkoista. Raamatun käännösten lista, joissa Jumalan nimi esiintyy on todella todella pitkä ja mitä ilmeisimmin alati kasvava, koska uusia käännöksiä valmistetaan kaiken aikaa. Listaan tähän vain joitakin käännöksiä. Sisällytän listaan muistinvirkistämiseksi myös muutama suomenkielistä käännöstä. Loput voit selvittää itse netistä tai muualta. Listassa mainittu Uuden maailman käännös on teknisesti englanninkielinen käännös, mutta sitä on vain käännetty monille muillekin kielille kuten suomenkielelle. Tässä siis jäävuorenhuippu käännöksistä, joissa Jumalan nimi esiintyy:
Tyndalen Raamattu
Geneven Raamattu
Kuningas Jaakon käännöksen eri versiot
American Standard Version
Bible in living English
Youngin sanatarkka käännös
Uuden maailman käännös
Kirkkoraamattu 1992
Aapeli Saarisalon Psalmit ja Jobin kirja
Piibel (1968) Virkonkielinen Raamattu
The Jerusalem Bible
Asiaa on syytä korostaa. Tämä lista on vain jäävuorenhuippu. Käännöksiä on lukuisia. Joka tapauksessa on kiistaton tosiasia, että raamatunkääntäjille Jumalan nimi on itsestäänselvä fakta ja monet kääntäjät ovat olleet järkeviä ja sisällyttäneet sen omiin käännöksiinsä. Se on sitä aitoa Jumalan nimen kunnioittamista.
Jumalan nimi virsi- ja laulukirjoissa
Jumalan nimi esiintyy myös monissa virsi- ja laulukirjoissa. Esimerkiksi sivustolla cyber hymnal voi hakea virsiä/lauluja, joissa nimi esiintyy. Tässä pari esimerkkiä kuvien muodossa.
Ja näitähän löytyy sitten yllättävän paljon.
Iso osa näistä on melko vanhoja virsi- tai laulukirjoja, mutta osa lauluista löytyy vielä 2000-luvulla käytössä olevista laulukirjoista. Huom! Yksikään näistä ei ole Jehovah todistajien laulukirjoista, vaan protestanttisten tunnustuskuntien virsikirjoista. Mukana löytyy luterilaisiakin virsikirjoja. Jumalan raamatullinen persoonanimi on objektiivinen fakta, mikä ei ole sidoksissa mihinkään uskontokuntaan, vaan se vain yksinkertaisesti on Raamatussa. On erikoista, että Nimeä on käytetty ja käytetään edelleen uskonnollisissa lauluissa. Eikö sen lausuminen ääneen pitänyt olla väärin? Kaikki eivät selvästikään ajattele näin.
Jumalan nimi kirkkorakennuksissa ja muualla
Tässä vielä joitakin kuvia kirkoista ja esineistä joissa Jumalan nimi on näkyvillä.
Tässä vain jäävuorenhuippu paikoista, joissa Jumalan nimi esiintyy. Lisää kuvia löytää melko helposti netistä hakemalla.
Ristiriitaista
Nimeä siis käytetään ja toisaalta ei käytetä. Sitä lausutaan lauluissa ja kuitenkaan sitä ei saisi lausua. Ristiriitaista. Tällaiselle päättämättömyydelle ja epäselvyydelle ei ole hyvää puolustusta.
Näin ollen kristillisyyttä tunnustavat henkilöt, jotka ovat asiasta tietoisia, mutta kieltäytyvät käyttämästä nimeä tai tunnustamasta sen arvoa saattavat itsensä vaikeaan asemaan. Kyseessä on ilmeisten faktojen kieltäminen.
Tässä kohtaa on hyvä palauttaa mieleen Jeesuksen mallirukous eli niin sanottu Isä meidän -rukous, jota luterilaisissa kirkonmenoissakin säännöllisesti toistetaan ja joka alkaa sanoilla " Isä meidän, joka olet taivaissa. Pyhitetty olkoon sinun nimesi." (Matteus 6:9) Onko tämä vain sanahelinää, jolla ei ole mitään käytännön arvoa? Jos Jeesus asetti Jumalan persoonanimen etusijalle niin eikö niiden, jotka tunnustautuvat hänen seuraajikseen tulisi tehdä samoin?
Jokaisella on luonnollisesti valinnanvapaus tässäkin asiassa. Kunnioitan kaikkien tahdon vapautta, mutta en silti mitenkään hyväksy Nimen tietoista pimittämistä. Se ei ole Nimen pyhittämistä eikä sen kunnioittavaa käyttöä. Raamatun Jeremian kirjassa sanotaan vääristä profeetoista: "Aikovatko he unillaan, joita he kertovat toinen toisellensa, saattaa minun kansani unhottamaan minun nimeni, niinkuin heidän isänsä ovat unhottaneet
minun nimeni Baalin tähden?" (Jeremia 23:27 KR38)
Samalla tavalla uskonnolliset auktoriteetit toimivat usein nykyäänkin. He yrittävät saada kansan unohtamaan Korkeimman nimen. Olisiko kristityksi tunnustautuvan tässä valossa viisasta olla käyttämättä Jumalan nimeä? Miksi seurata niitä, jotka väittävät edustavansa Jumalaa, mutta kuitenkin sivuuttavat totuuden?
Sille ei tietenkään voi mitään jos joku ei vain tiedä asiasta, eikä ole kiinnostunutkaan tietämään miten asia todellisuudessa on. Jokainen käyttää luonnollisesti aikansa ja energiansa asioihin, joita itse pitää tärkeinä. Se heille sallittakoon. Jokaisella on oikeus pysyä tietämättömänä ja toimia virheellisen tiedon mukaan.
Huonoja selityksiä
Nimen piilottamiselle tai käyttämättä jättämiselle on toki keksitty monenlaista selitystä. Jotkut esimerkiksi takertuvat siihen tosiasiaan, että varmuutta Nimen alkuperäisestä lausumistavasta ei ole, ikään kuin Raamattu vaatisi käyttämään Jumalan nimestä vain sen alkuperäistä lausumismuotoa. Mutta jos Jumala vaatisi meiltä raamatullisen muinaisheprean osaamista hänen nimensä suhteen niin miksi vain Jumalan nimen suhteen eikä myös Jeesuksen nimen suhteen tai koko Raamatun suhteen. Jeesus on kuitenkin varsin merkittävä persoona kristityille pelastusopillisesti samoin kuin on hänen nimensä ja kaiken lisäksi Raamattu on kristityille Jumalan sana.
Samalla logiikalla meidän pitäisi lakata nimen Jeesus käyttäminen, koska ei sitä niin alunperin ole lausuttu. Jeesus lausuttiin alunperin ilmeisesti Jeshua tai Jehoshua. Eikö pitäisi käyttää näitä alkuperäisiä lausumistapoja? Tämä ajatuskulku kaatuu siihen faktaan, että Uusi Testamentti kirjoitettiin koinen kreikaksi ja samoin siinä esiintyvä nimi Jeesus on kreikankielen muodossa "Iesous", ei sen heprealaisessa tai aramealaisessa muodossa. Joten Jumala salli oman Poikansa nimen lausuttavan eri kielille ominaisille tavoilla. Ei ole mitään perustetta uskoa, etteikö hän sallisi myös oman persoonanimensä lausumisen eri kielille ja murteille ominaisilla tavoilla. Ainakaan tälle ei ole mitään raamatullista perustetta. Sisältäähän Raamattu Jumalan nimen myös lyhennetyssä runollisessa muodossa "Jah", mikä poikkeaa selvästi kokonaisesta Jumalan nimestä. Jos joku on huolissaan tarkasta lausumistavasta voi hän käyttää pelkkiä konsonantteja JHVH tai Nimen lyhennettyä muotoa Jah, sillä nämä molemmat esiintyvät kiistattomasti Raamatussa.
Mitä muuta piilotellaan?
Jos uskonnolliset auktoriteetit yrittävät epätoivoisesti kätkeä näin ilmeistä faktaa niin mitä muuta halutaan jättää kertomatta? Miten olisi esimerkiksi se mitä Raamattu opettaa 'helvetin' todellisesta olemuksesta, Jumalan ehdottomasta ykseydestä tai missä paikassa ikuinen elämä toteutuu? Uskonnolliset auktoriteetit ovat onnistuneet tehokkaasti iskostamaan massoihin ajatuksia, joille heidän omien uskontojensa oppineiden selitysteokset eivät välttämättä anna tukea. Toki teologit, raamatunoppineet ja filosofit ovat taitavia keksimään selityksiä miksi totuutta ei tarvitse viedä käytännön tasolle tai miten sille voi keksiä vaihtoehtoisen tulkinnan.
Joka tapauksessa näyttää siltä, että osa raamatunoppineista elää omassa maailmassaan, josta tieto ei useinkaan välity kirkonpenkille asti. Joten on jokaisen omalla vastuulla hankkia tarkkaa tietoa asioista. Jokaisen hengellisistä asioista kiinnostuneen tulisi ainakin vähän olla tieteilijä. Siis tieteilijä siinä merkityksessä, että haluaa selvittää totuuden asioista. Silloin, olipa oma valinta mikä tahansa, perustuu se tietoon, eikä tietämättömyyteen.
Minulla tieto tosiasioista johti aikoinaan luterilaisesta kirkosta eroamiseen, vaikka olin jo matkalla kirkon työntekijäksi opiskellessani suntioksi. Kun aloin tutkia tarkemmin Raamattua suunnitelmani muuttuivat. En enää voinut sitoutua järjestön toimintaan, joka sivuuttaa Raamatun selkeimmän perustotuuden Jumalan nimen. Vaikka Nimi palautettaisiin kirkkoraamattuun ei se muuttaisi kantaani, sillä Raamattu antaa monia muitakin standardeja uskonnolle. Moni luterilaiseen kirkkoon kuuluvakin tiedostaa tämän ja kokee sen ongelmaksi. Heillä saattaa kuitenkin olla toiveikas asenne sen suhteen, että ehkä tilanne muuttuu joskus paremmaksi. Jos näin tapahtuisi niin luterilainen kirkko lakkaisi olemasta luterilainen kirkko, koska muutoksen täytyisi olla niin perusteellinen.
Post Scriptum - Joitakin tärkeitä huomioita aiheeseen liittyvästä keskustelusta
Koska minulle ominaiseen tapaan haluan perustella kantani selvästi ja välttää väärinkäsityksiä päätin lisätä artikkeliin tämän pitkän post scriptumin, joka menee vähän sivuun aiheesta, mutta selventää motiivejani ja, jonka tarkoitus on korostaa sitä, kuinka tärkeää on säilyttää oikeanlainen ilmapiiri aiheen ympärillä käytävässä keskustelussa. Vahvat uskonnolliset näkemykset kun tulkitaan nykymaailmassa helposti hyökkäävinä ja ahdasmielisinä tai uskonnollisen fanaattisuuden ilmauksina. Varsinkin jos uskonnollisiin näkemyksiin sisältyy vahvaa kritiikkiä muita uskontoja, näkemyksiä tai elämäntapoja kohtaan. Tällainen tulkinta voi kuitenkin olla usein täysin väärä. Ja tämä on tärkeää ymmärtää. En itsekään hyväksy ahdasmielistä fundamentalismia ja fanaattisuutta.
Aidossa uskossa järki ja tunne ovat tasapainossa. Usko perustuu faktoihin, saa aikaan positiivisia psyykkisiä ja emotionaalisia vaikutuksia uskovassa sekä johtaa rakentavaan toimintaan. Aito usko ei ole vain uskonasia, vaan se on myös tiedon ja käytännön asia. Ennen kaikkea se on ehdottoman positiivinen voima ihmisen elämässä.
Aito usko ei myöskään johda ylimielisyyteen tai toisten halveksintaan, vaan saa aikaan oman epätäydellisyyden tunnistamisen ja tunnustamisen. Uskossa on iso aukko jos kuvittelee olevansa parempi kuin muut. Näin ollen se, että pyrkii elämään tiettyjen korkeiden standardien mukaan ei tee kenestäkään täydellistä, eikä se tarkoita toisten tuomitsemista. Ihminen, jolla on vahva usko suhtautuu toiveikkaasti ja myönteisesti erilaisiin ihmisiin vaikka heidän standardinsa poikkeaisivat omista.
Kunnioittavan ilmapiirin säilyttäminen uskonnollisessa keskustelussa
Kriittisyyteni ei kohdistu vain luterilaisuuteen, vaan valtaosaan kristillisyyttä tunnustavista tunnustuskunnista. Tässä kriittisyydessä ei ole kyse tietämättömyyteen perustuvista ennakkoluuloista, eikä siinä ole pahantahtoista vihamielisyyttä. Siinä ei ole myöskään halua pakottaa toisia omaksumaan samanlaista näkemystä asioista tai halua muuttaa muiden uskontojen toimintapoja.
Ei, vaan kuten jo totesin tieto tosiasioista on ohjannut valintojani ja näkemyksiäni. Teen jatkuvasti myös faktojen tarkistusta, mitä tulee esimerkiksi erilaisiin uskonnollisiin näkemyksiin. Jos esitän kritiikkiä vaadin itseltäni, että se perustuu tosiasioihin. Olen itse joutunut kohtaamaan liikaa vaihtelevan tasoista olkinukkeargumentointia, jolloin kritiikki kohdistuu argumentoijan omaan vääristyneeseen versioon kumottavasta asiasta. Tällainen ei ole oikea tapa keskustella mistään. Sitä voisi pitää myös kiusaamisen muotona, koska toisen argumentin vääristävä pelkistäminen on tavallaan pilailua toisen kustannuksella. Lapsellista. Kuitenkin jopa tiedemiestenkin väittelyissä tällainen on melko yleistä. Tarkkanäköiset kyllä tajuaa, että ei asioita kumota esittämällä ne väärässä valossa. Tällainen tilannehan on lopulta aivan älytön, sillä väittelijä päätyy vain kumoamaan oman näkemyksensä vastapuolen näkemyksestä, mutta ei itse todellista näkemystä.
Kun puolustan jotain näkemystä ja kritisoin toista, harjoitan siis yksinkertaisesti oikeuttani päätyä tiettyihin päätelmiin hankkmieni tietojen pohjalta. Ja koska olen vakuuttunut siitä, mikä on hengellinen totuus pidän moraalisena velvollisuutenani kertoa siitä jotenkin muille. Kaikilla on tämä sama vapaus.
Suvaitsevaisuuden todellinen olemus
Iloitsen valtavasti siitä kun kohtaan jonkun joka ottaa Raamatun tai hengellisyyden tosissaan riippumatta siitä mihin kristilliseen tai ei-kristilliseen uskontoon hän kuuluu tai on kuulumatta. En vierasta uskonnollisia johtajiakaan, enkä ateisteja tai niitä, joille uskonto ei ole osa omaa elämää. Erilaisista näkemyksistä ja tulkinnoista on mukava keskustella, vaikka en olisikaan niistä samaa mieltä.
Suvaitsevaisuus on sitä, että keskustelun osapuolilla on mielipide-ero ja molemmat osapuolet hyväksyy sen. Samanmielisyys sulkee suvaitsevaisuuden vaatimuksen pois kuviosta, koska mitään suvaittavaa ei silloin ole. Jos olemme samaa mieltä asiasta on helppo ottaa toinen avosylin vastaan. Suvaitsevaisuus vaatii ristiriidan olemassaolon. Suvaitsevainen ihminen tunnustaa toisen ihmisarvon erimielisyydestä huolimatta. Näin asioista voidaan keskustella kunnioittavasti ja ystävällisesti tarvitsematta olla samaa mieltä asioista.
Suvaitsemattomaksi ihmistä ei tee edes se, että hän yrittäisi taivutella toista yhteisymmärrykseen tai oman mielipiteen omaksumiseen. Miten niin? Ajattelepa lääkäriä, joka yrittää taivutella vakavasti sairasta mutta vastentahtoista potilasta noudattamaan annettuja sairaudenhoito-ohjeita. Onko lääkäri suvaitsematon ja ahdasmielinen käännyttäjä?
Ei todellakaan! Hän vain haluaa auttaa sairasta parantumaan faktojen avulla.
Tai ajattele panttivankitilannetta, jossa rikollisen kanssa neuvotteleva poliisi yrittää saada rikollista antautumaan. Onko poliisi ilkeä manipulaattori? Ei tietenkään! Hän vain yrittää päästä tilanteeseen, joka on kaikille paras.
Se, että yrittää vakuuttaa jonkun jostain faktasta tai suositeltavasta toimintatavasta ei ole omaan mielipiteeseen pakottamista tai kyvyttömyyttä sallia toiselle valinnan vapaus. Ei tietenkään. Valinnan vapaus on edelleen olemassa. On kuitenkin asioita ja tietoja, joiden pimittäminen olisi todellisuudessa julmaa, kuten edellä mainituissa tilanteissa.
Edellä esiintyneissä tilanteissa kyse on toisten hyvinvoinnin varjelemisesta ja edestämisestä ja luultavasti jokainen pitää tällaista jopa ihailtavana toimintana. Mutta entä kiinnostus toisten hengellisestä hyvinvoinnista?
Hengellisyyttä ei ole tarpeen erottaa johonkin aivan omaan todellisuuteensa, joka on arkielämästä irrallinen. Se on yhtä luonnollinen asia kuin ihmisen fyysiset, henkiset ja tunneperäiset tarpeet. Jos omaa tietoa, josta voi olla hyötyä näillä muilla alueilla niin on aivan oikein ja kiitettävää tarjota tällaista tietoa muille. Sama pätee hengelliseen tietoon. Se, että puhuu avoimesti hengellisistä asioista ja jopa pyrkii aktiivisesti keskustelemaan niistä toisten kanssa ei tee ihmisestä ahdasmielistä tai fanaattista uskonnollista kiihkoilijaa.
Nykyaikana ei kuitenkaan ole mitenkään epätavallista, että lujan uskonnollisen vakaumuksen omaavaa ja innostunutta uskonnonharjoittajaa pidetään suvaitsemattomana fundamentalistina. Varsinkin jos henkilö kannattaa perinteisinä pidettyjä Raamatun moraalinormeja. Tällainen on sikäli ymmärrettävää, että luja sitoutuminen tiettyyn uskonnolliseen kantaan ja elämäntapaan luo ihmisen elämään selkeitä rajoja ja normeja. Tämä on helppo tulkita ahdasmielisyytenä. Mutta se voi olla täysin virheellinen tulkinta. Tunnen monia uskovia, jotka ovat varsin järkeviä, joustavia, suvaitsevia ja hyväsydämisiä ihmisiä vaikka heillä on järkkymätön näkemys siitä mikä on oikein ja mikä väärin.
Suvaitsevaisuuteen sisältyy se, että suvaitsee myös ihmisen, jolla on näkemyksiä, joihin sisältyy joidenkin asioiden suvaitsemattomuutta. Sitä paitsi kukaan ei ole absoluuttisen suvaitsevainen, eikä sellainen ole toivottavaakaan. Jos absoluuttinen suvaitsevaisuus vietäisi käytäntöön silloin voitaisiin kumota kaikki lait ja antaa kaikkien olla laki itselleen. Mikään ei olisi enää väärin tai moraalitonta, koska kaikkia näkökantoja suvaittaisiin. Mitähän siitä seuraisi?
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
PS. Artikkeli pyrkii olemaan täysin sopusoinnussa Jehovan todistajina tunnetun maailmanlaajuisen uskonnollisen järjestön näkemysten kanssa, mutta ei ole kyseisen järjestön virallisesti hyväksymä, eikä ole tarkoitettu korvaamaan järjestön julkaisemaa aineistoa ja opetusmateriaalia. Kyseessä on yksi henkilökohtaisista tutkimusprojekteistani, joita jäsentelen täällä blogissani. Ymmärrykseni ja tietojeni lisääntyessä saatan päivittää kirjoitusta. Havaitessani virheen faktoissa korjaan sen.
Kirjoituksen lainaukset ovat kirkkoraamatuista 1938 ja 1992. Tuomas Juntusen kommentti on lainattu Raamattu.fi -sivuston blogista ja Martti Lutherin kommentti kirjasesta Jumalan nimi, joka pysyy ikuisesti. Kuvat wikpediasta ja omista Raamatuistani (KR-38 ja KR-92) ja Cyber Hymnalista.