• Tuomas Tuimala

Piirtäjän lukulista

Piirtämisessä tieto on valtaa. Oikean tiedon avulla voi kehittyä piirtäjänä parhaalla mahdollisella tavalla. Koska maailma on pullollaan tuhansia piirustustaitoa käsitteleviä kirjoja halusin kirjoittaa listan kirjoista joissa on takuuvarmasti aidosti hyödyllistä, jopa käänteentekevää, tietoa. Alta voit lukea listan kirjoista ja lyhyen kuvauksen niistä. Kerron lisäksi mielipiteeni minkä tasoiselle piirtäjälle kukin kirja parhaiten soveltuu.




Bargue Drawing Course, Bargue & Gerome

Klassikkoteos jonka harjoitusten avulla piirustustaitoaan voi kehittää tehokkaasti. Sopii kaikentasoisille taiteilijoille, mutta on erityisen hyvä niille aloittelijoille, jotka haluavat todella oppia siirtämään näköhavaintojaan tarkasti paperille.

Fundamentals of Drawing, Vladimir Mogilevtsev

Venäjän Repin taideinstituutin virallisesti hyväksymä ja suosittelema akateemisen piirtämisen oppikirja. Tämä lyhyt ja ytimekäs kirja pitää sisällään ihmisfiguurin ja muotokuvan piirtämisen ydinperiaatteet. Kirjassa on vain 72 sivua, mutta joka sana ja kuva on täyttä asiaa. Sopii erityisesti vähän edistyneemmille piirtäjille kompaktin sisältönsä vuoksi.

The Sight-Size Cast, Darren R. Rousar

Kirja opettaa hyvin selkeään tapaan kuinka kipsiveistospiirros tai -maalaus syntyy 'sight-size' -menetelmällä vaihe vaiheelta. Kirja sopii parhaiten jo aiempaa piirustuskokemusta omaaville. Kirja käsittelee aihetta kuitenkin sen verran seikkaperäisesti, että myös aloittelijalle on mahdollista opiskella menetelmää onnistuneesti kirjan avulla. Parhain tapa oppia kipsipiirustusta sight-size -menetelmällä on ateljeeympäristössä hyvän opettajan henkilökohtaisessa ohjauksessa. Ammattitaitoista opetusta kipsimallien piirtämiseen Suomessa tarjoavat Ateljee Espoo ja Hera - Helsinki Atelier of Representational Art.

Practice and Science of Drawing, Harold Speed

Kattava katsaus piirtotaidon teoriaan ja käytäntöön. Kirja pitää myös sisällään jonkin verran viihdyttävää filosofointia taiteen olemuksesta. Kirjassa on suhteellisen kattava analyysi sekä viivapiirustuksesta, että massapiirustuksesta. Kirjan vanha englanninkieli tekee siitä paikoitellen hieman vaikealukuisen. Hyvä kirja sekä aloittelijoille, että kokeneemmille piirtäjille.

Drawing in the Digital Age, Wei Xu

Kirja yhdistää tieteen ja taiteen käytännöllisellä tavalla. Kirja sisältää hyödyllistä tietoa siitä miten kolmiomittauksen ja kallistuskulmien avulla voi piirtää hyviä luonnoksia. Hyvä kirja aloittelijoille.

Drawing on the Right Side of the Brain, Betty Edwards

Kirja valaisee hyvin abstrahoinnin ideaa ja sitä kuinka maailman voi nähdä kuin taiteilija. Vaikkei Edwardsin aivopuoliskojaottelulla ole tieteellistä tukea, niin käytännön tasolla kirjan ydinajatus on toimiva. Jokainen voi oppia tulkitsemaan näköhavaintojaan taiteilijan näkökulmasta. Hyvä kirja aloittelijoille.


Muita hyviä kirjoja

Edellä mainittuja kirjoja voisi ajatella syvällisenä johdantona piirtämisen maailmaan niin käytännön kuin teoriankin näkökulmasta. Niiden paino on enemmän näköhavaintoon perustuvassa piirtämisessä. Jos olet kiinnostunut lisäksi parantamaan taitojasi mielikuvituksesta tai muistista piirtämisessä, silloin seuraavat kirjat ovat hyödyllisiä.


Complete Guide to Drawing from Life, George Bridgman

Haluatko oppia piirtämään uskottavia ihmishahmoja mielikuvituksesta? Siinä tapauksessa opiskele tämä kirja. Kirjassa on yli 1000 anatomista piirustusta. Muutkin Bridgmanin kirjat ovat tutustumisen arvoisia.

A Visual Guide to Classical Art Theory, Eric Mantle

Yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Klassista taiteen teoriaa esitettynä kuvin.

Perspective Drawing Handbook, Joseph D'Amelio

Hyödyllistä tietoa perspektiivistä.

Light, Shade and Shadow, E. L. Koller

Valon ja varjon oppikirja piirtäjälle.

Human anatomy for artists, Eliot Goldfinger

Ihmiskehon anatomiaa taiteiljalle.

Harding's Lessons on Drawing, J. D. Harding

Kirja opettaa systemaattisen tavan piirtää esineitä.


Drawing what the eye sees, Ted Seth Jacobs

Pitäisikö piirtäjän piirtää sitä mitä näkee vai mitä hän tietää? Kirja pohtii tätä filosofista kysymystä.


Tätä listaa voitaisiin toki jatkaa, mutta jo näissä kirjoissa riittää opiskeltavaa vuosikymmeniksi.


Entä mistä näitä kirjoja saa? Halpa ratkaisu on Scribd, joka on eräänlainen kuukausimaksulla toimiva online-kirjasto. Monet mainitsemistani kirjoista on luettavissa siellä. Loput joudut tilaamaan Amazonista tai suoraan kirjan kirjoittajalta tai julkaisijalta.



Onko kirjoista mahdollista oppia piirtämään?




Saatat miettiä voiko hyväksi piirtäjäksi tulla kirjoista opiskelemalla? Kyllä se on täysin mahdollista, mutta se ei ole kaikkein helpoin tapa. Varsinkin aloittelijalle voi olla vaikeaa tunnistaa kirjoista, mitkä asiat niissä ovat kaikkein oleellisimpia ja sellaisia joiden harjoitteluun kannattaa todella panostaa. Joissakin kirjoissa nämä ydinasiat toki esitetään selvästi, muttei aina.


Toinen haaste mikä liittyy kirjoista opiskeluun on se, ettei kirja anna sinulle palautetta. Kirja voi pitää sisällään kaikkein parhaimmat tiedot ja käytännönharjoitukset, mutta jos et saa ulkopuolista palautetta siitä kuinka onnistuit harjoituksissa sinun voi olla vaikeaa tunnistaa tekemiäsi virheitä. Kaikkein parhaimmat kirjat kyllä opettavat metodeja joilla palautetta voi antaa itse itselleen luotettavalla tavalla, mutta aina se ei välttämättä riitä. Kirjalle et voi myöskään esittää lisäkysymyksiä. Pääsääntöisesti kirja kykenee vastaamaan vain niihin kysymyksiin joita se suoraan käsittelee. Yksikään kirja ei käsittele kaikkia asioita täysin tyhjentävästi.

Itseoppineena taiteilijana minulla on luonnollisesti luja luottamus ihmisen kykyyn oppia uusia taitoja itsenäisesti. Mutta samalla tähän kokemukseeni nojautuen voin todeta, että itseopiskelussa jotkin asiat joutuu väistämättä oppimaan kantapään kautta. Sopivalla ohjauksella edistyminen on yksinkertaisesti varmempaa ja nopeampaa. Riittävän kokenut ulkopuolinen tarkkailija kykenee usein hetkessä osoittamaan sinulle juuri sen ongelmakohdan jonka selvittämiseen sinulta yksinään voisi mennä viikkoja, kuukausia tai jopa vuosia aikaa. Näin piirustuksiaan on mahdollista usein parantaa jopa välittömästi.

Itseopiskeluun liittyy myös joidenkin kohdalla vaikeus päättää mistä pitäisi aloittaa ja miten siitä edetä. Tähän ongelmaan ei välttämättä auta edes hyvä oppikirja. Ongelmana jälleen on vuorovaikutuksen puute. Kirjallisessa muodossa olevat kannustukset ja kehotukset eivät välttämättä riitä siihen, että kirjan oppeja kykenee soveltamaan käytäntöön. Tähän ratkaisuna on liittyä jollekin kurssille joka tarjoaa askel askeleelta etenevän polun piirtotaidon oppimiseen. Vielä kun kurssilla on kannustava ja myönteinen ilmapiiri, sekä mahdollisuus saada henkilökohtaista ohjausta kurssin opettajalta, niin menestyminen piirtotaidon oppimisessa on huomattavasti varmempaa. Totuus on se, etten minäkään ole joka ikistä asiaa oppinut täysin itsenäisesti. Esimerkiksi lähipiiriini kuuluu taiteilijoita, joilta olen saanut kannustusta, hyviä vinkkejä ja palautetta. Lisäksi olen tehnyt valtavasti tutkimustyötä, johon on sisältynyt neuvojen hakemista kokeneemmilta taiteilijoilta.

Toimivia vaihtoehtoja itseopiskeluun


Taidekursseilla haluan jakaa tietoni ja kokemukseni kanssasi, jottei sinun tarvitsisi oppia asioita kantapään kautta. Kuvataiteessa tieto on valtaa! Taidekurssit tarjoavat sinulle laadukasta ohjausta kannustavassa ilmapiirissä. Taidekurssien kurssitarjontaan voit tutustua osoitteessa www.taidekurssit.fi. Tutustu myös luomaani "Realistinen muotokuvapiirustus- videokurssiin".


Jos kuitenkin haluat mieluummin opiskella piirtämistä kirjoista niin seuraa siinä tapauksessa sivustoani tai liity sähköpostilistalleni. Artikkeleissani ja uutiskirjeissäni käsittelen kuvataiteen ydinperiaatteita ja -taitoja sekä näytän miten voit oppia piirtämään itsenäisesti hyödyntäen joitakin edellä mainituista kirjoista.


Ensimmäisenä lukulistallani oli vanha klassikko Bargue Drawing Course. Kirjan ydinopetuksiin perehtymisen voisit aloittaa lukemalla artikkelini "Yksinkertainen tapa piirtää tarkempia luonnoksia". Artikkelissa opetan sinulle Barguen kirjaan perustuvan tehokkaan menetelmän piirtää lineaarinen luonnos. Älä anna metodin yksinkertaisuuden hämätä itseäsi. Sen avulla on valmennettu mestareita jo pitkään!


Piirustusterveisin,


Tuomas

Liity sisäpiiriin!

Liity postituslistalleni ja kuulet uusista artikkeleistani ja kursseistani. Lähetän sinulle silloin tällöin parhaimpia ohjeita ja ideoita piirtämiseen ja kerron uusimmista kuulumisistani.

Ota yhteyttä minuun sähköpostilla:

© 2020 tuomastuimala.fi