Tuomas Tuimala
Puhu itsesi paremmaksi taiteilijaksi
Hei!
Tavoitetaidon opettaminen eli selittäminen vahvistaa omaa uskoa asioihin joista puhuu ja juurruttaa ne syvälle muistiin. Asian puhuminen ääneen tai kirjoittaminen jättävät vahvemman muistijäljen ja asiaan liittyvä hermoyhteys vahvistuu. Kun perustiedot menevät syvälle muistiin pystyy helpommin liittämään niihin uutta informaatiota ja kokemuksia. Oppiminen ja kehitys nopeutuu.

Automatisoituneet ajatuskuviot muokkaavat myös identiteettiäsi. Jos tunnet jonkin aiheen perusteellisesti ja pystyt heittämään siihen liittyviä tietoja ilmoille tuosta vaan, vahvistaa se asiantuntijuuden tunnettasi. Ja näin ollen saat lisää itseluottamusta ja rohkeutta. Alat tuntea itsesi oikeaksi taiteilijaksi. Taiteilijaksi joka tietää mitä tekee.
Asialla on myös selkeä käytännöllinen itse taiteen tekemiseen liittyvä puolensa. Kun olet oppinut ulkoa kuvataiteen tärkeimmät periaatteet, nousee ne automaattisesti mieleesi kun maalaat tai piirrät jotain. Näin oikeat periaatteet ohjaavat silmääsi ja kättäsi. Mutta muista, että sinun täytyy kehittää horjumaton usko kuvataiteen ydinperiaatteisiin, vain sillä tavalla niistä saa ammennettua kaiken voiman irti.
Toistan perusteiden tärkeyttä siksi, että Ihminen toimii sen mukaan kuin mitä pitää tärkeänä. Jos kuvataiteen tärkeimmät perusperiaatteet eivät tunnu itsestä niin tärkeiltä, niin eipä niitä silloin koe tarpeelliseksi noudattaa tarkasti. Niistä tulee vain ehdotuksia ja mielenkiintoisia ajatuksia.

Huippuosaajia yhdistää se, että he ovat tehneet perusteista itselleen korkeimman taiteen lain. Sitä lakia ei rikota ilman vakavia seuraamuksia. Kyse on 'elämästä ja kuolemasta'.
Mutta eikö taiteen kuuluisi olla rentoa, vapautunutta ja kivaa puuhastelua? Saa se tietenkin olla sellaista, mutta taitoa ei opita ilman vaivannäköä ja joitakin kivun tuntemuksia. Hyvää laatua ei vain saa aikaiseksi jos ei ponnistele tosissaan. Kun ponnistelusta tulee tapa, tulee siitä vähitellen helpompaa. Rentous, vapaus ja ilo löytyy kun osaamattomuus ei ole kahlitsemassa taiteilijaa.
Toki jokainen asettaa rimansa sille tasolle kuin kokee sopivaksi. En välttämättä suosittele kenellekään klassisen taiteilijan uraa. En suosittele, mutta ihailen niiden lujuutta, jotka valitsevat tämän tien. Se vaatii asennetta.
Tärkeintä lopulta on se, että taiteen tekeminen on itselle mielekästä ja mukavaa.
Artikkelini vinkeillä kuitenkin voit sisäistää tietoa kuin tietoa vähän tehokkaammin. Kannattaa kokeilla.
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä