Hei! Tässä artikkelissa kerron miten saat teoksistasi parempia valöörisommittelun avulla.

Valöörirakenne
Teoksen voi sommitella valöörien eli tummuuksien perusteella. Se tapahtuu niin, että aihe pelkistetään kolmesta viiteen hallitsevaan tummuusasteeseen. Asetelemalla ja muotoilemalla nämä perusvalöörimassat mielenkiintoisella tavalla tulee teoksen valöörirakenteesta vahva.

Kun teoksen valöörirakenne on hyvä on loppu kiinni hienosäädöstä ja joidenkin avainyksityiskohtien lisäämisestä. Yllä olevassa kuvasarjassa on kaksi valööriluonnosta Rembrandtin maalauksesta. Kuten huomaat, valöörirakenteen ollessa hyvä, toimii teos jo varsin raa’assakin muodossa.
Millainen on hyvä valöörirakenne?
Kun suunnittelet teoksen valöörirakennetta, voit ottaa huomioon kaksi seikkaa. Ensimmäiseksi sopiva epäsymmetria. Mitä tämä tarkoittaa? Jos teoksessasi on kolme päävalöörimassaa, älä tee niistä samankokoisia.
Toinen seikka on se, että valöörimassojen tulisi olla mielenkiintoisen muotoisia. Miten tämä onnistuu? Jälleen epäsymmetrian avulla. Jos jaat muodon keskeltä kahtia varmistu siitä, että muodon puoliskot ovat erilaisia.
Hyvä keino oppia valöörisommittelua on tutkia mestariteoksia ja tehdä niistä nopeita luonnoksia tai täysiverisiä mestarikopioita. Näin saat talletettua aivojesi visuaaliseen muistipankkiin hyvää aineistoa, jota voit hyödyntää kun teet omaa taidetta.

Yritä pelkistää tarkastelemasi teos muutamasta valöörista koostuvaan massaan. Aiempi kuvasarja näyttää esimerkin siitä miten tämä voisi tapahtua. Kun katsot tutkittavaa teosta, siristä silmiäsi. Silmien siristäminen pelkistää havainnon ja yksityiskohdat hämärtyy. Tämä auttaa valöörimassojen tunnistemisessa.

Opi lisää
Taidekoulu Tuimalassa on käynnissä piirustuskurssi valon ja varjon piirtämisestä. Kurssilla pääset tekemään muun muassa valööriluonnoksia ja lopuksi kokonaisen teoksen alusta loppuun. Olen itse kurssilla mukana ohjaamassa sinua kädestä pitäen. Tervetuloa!
Kaikki kurssimme löydät osoitteesta www.taidekoulutuimala.fi
Terveisin,
Tuomas