Taide, tiede ja totuus

Hei!

Taiteilijalle, joka haluaa kehittää taitojaan on luotettava tieto äärimmäisen tärkeää. On nimittäin mahdollista harjoitella piirtämistä ja maalaamista niin ettei kehitystä juurikaan tapahdu jos harjoittelu ei perustu toimiviin periaatteisiin. Tämä on melko lailla universaali lainalaisuus, joka pätee useimpiin tiedon ja taidon alueeseen.

Klassinen piirustus.

Ajatus siitä, että mitä enemmän harjoittelee sitä paremmaksi tulee voi kuulostaa intuitiivisesti hyvältä periaatteelta. Se on hyvä periaate, mutta epätäydellinen. Yksinään pelkkä toistojen määrä ei välttämättä johda toivottuun lopputulokseen. Kuvittele, että päätät kävellä johonkin tiettyyn osoitteeseen. Pelkkä ahkera kävely ei vie sinua perille, vaan sinun täytyy tietää myös oikea reitti.

Myös kuntoilussa on tärkeää tietää mitä tekee tai muuten lopputulos voi olla jopa päinvastainen. Toistamalla tuhansia kertoja jotain liikettä tai toimintoa huonolla tekniikalla, seurauksena on rasitusvammoja ja mahdollisesti ylikunto. Lihakset tai kunto eivät kasva vain kuntoilemalla mahdollisimman paljon. Harjoittelu täytyy olla suunniteltu järkevien periaatteiden mukaan.

Tai opettelemalla ulkoa sata kirjaa, joissa tiedot ovat pahasti vanhentuneita, et voi tulla alan asiantuntijaksi. Tai tiedemieheksi ei tulla opiskelemalla selkeästi pseudotieteellisiä teoksia ja teorioita. Jotta haluttuun päämäärään päästään, täytyy menetelmät olla oikeat.

Näin on kuvataiteessakin. On lukematon määrä taiteilijoita, jotka ovat valmistuneet jostain modernista taidekoulusta, mutta heillä saattaa olla täysin hukassa perinteinen käsityötaitoon perustuva osaaminen. Tieto ja koulutus pitää olla tavoitteen kannalta oleellista ja luotettavaa, jotta siitä on hyötyä.

Taiteen ja tieteen myytit

Taide ja tiede liittyvät läheisesti yhteen kun on kyse taidon oppimisesta. Kuvataiteellista osaamista voi kehittää tehokkaimmin kun käyttää menetelmiä, joiden toimivuudesta on todellista näyttöä. Jos harjoittelu perustuu myytteihin ja epätotuuksiin ei välttämättä tapahdu kovin huomattavaa kehitystä.

Kuvataiteellisen osaamisen kehittämiseen liittyy väärinkäsityksiä ja virheellistä tietoa. Aiemmin mainittu kovan työn merkitys on yksi niistä. Se toimii, mutta vain jos periaatetta sovelletaan järkevästi.

Myös synnynnäisen lahjakkuuden merkitys ylikorostuu ja vääristää todellisuutta. Kuvataiteellisesta osaamisesta tulee lahja ei taito. Genetiikalla on varmasti oma osuutensa missä tahansa taidossa, mutta se ei ole kaikki kaikessa. Joillakin on esimerkiksi sellainen ruumiinrakenne, että heidän ei ehkä ole mahdollista tulla maailmanhuipuiksi voimailulajeissa, mutta se ei tarkoita sitä, etteivät he voisi silti kasvataa voimiaan ja lihasmassaa huomattavastikin. Jokainen jolla on fyysinen keho, on pohjimmiltaan samanlainen fysiologia, joka tottelee samoja luonnon lakeja.

Piirustustaito opitaan rationaalisilla harjoitusmenetelmillä.

Jos genetiikalla olisi täysin vastustamaton ennaltamääräämisvoima, emme voisi vaikuttaa omaan käyttäymiseen mitenkään. Väkivaltarikollista ei voisi pitää syyllisenä, koska geenit tekivät murhan. Onkin huolestuttavaa se, että jotkut väittävät, että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa. Se on pelkkä illuusio. Jos näin olisi, myös moraalinen tilivelvollisuus perustuisi illuusioon. Oikeudenkäynnit olisivat pelkkää näytelmää, jossa joku todetaan syylliseksi tai syyttömäksi, vaikka tuolla henkilöllä ei todellisuudessa ollut mahdollista vaikuttaa valintoihinsa. Valintoihimme voi vaikuttaa miljoona eri asiaa, joista osa on tiedostamattomalla tasolla, mutta se ei poista sitä mahdollisuutta, että valintamme on todellista.

On melko selvää, että ihminen voi vaikuttaa käyttäytymiseensä ja kehittää tai olla kehittämättä erilaisia ominaisuuksia.

On olemassa lukematon määrä esimerkkejä siitä miten joku aluksi lahjattomalta vaikuttanut yksilö on oikein toteutetun harjoittelun avulla päässyt osaamisessa ammattimaiselle tasolle.

Onko tiede luotettava tietolähde?

Tieteellinen metodi on ehdottomasti käyttökelpoinen tapa saada tietoa siitä miten todellisuus toimii. Siksi tieteellinen tutkimus on kerryttänyt tietoa, josta on meille hyötyä erilaisissa toimissa. Tieto oppimisen lainalaisuuksista voi auttaa meitä esimerkiksi suunnittelemaan järkevän ja toimivan taiteen harjoittelu-ohjelman. Tai minkä tahansa muun harjoitusohjelman.

Kuitenkaan kaikki tieteen nimissä esitetty tieto ei ole paikkansapitävää. Tiede menee eteenpäin ja sitä päivitetään kun saadaan uutta tarkempaa tietoa asioista.

Kun kuulemme erilaisia väittämiä, jotka esitetään tieteellisinä, meidän on tärkeää suhtautua niihin terveellä skeptisyydellä. Lopulta täysin vahvistettuna pidettyjä tieteellisiä faktoja on melko vähän. Näihin kuuluu esimerkiksi se, että maapallo on suunnilleen pallon muotoinen.

Mutta tiedetäänkö esimerkiksi sitä miten maapallo tarkalleen ottaen muodostui ja miten tänne kehittyi monimutkaisen elämän kannalta juuri oikeanlaiset olosuhteet? Puhumattakaan koko maailmankaikkeuden synnystä. On vakuuttavia todisteita, jotka viittaavat tiettyyn suuntaan, mutta absoluuttista varmuutta ei. Mitä kauemmas menneisyyteen mennään sitä hämärrämmäksi näkymät yleensä muuttuu. Historiallisesti ainutlaatuisia tapahtumia on vaikea tutkia.

Tieteeseen kuuluukin avoimuus uudelle tiedolle ja se, että uusien todisteiden ilmaantuessa täytyy selitysmallia muuttaa. On joka tapauksessa kuitenkin järkevää perustaa maailmankuvansa siihen mistä on vaikuttavaa tieteellistä ja kokemusperäistä näyttöä. Ja jos ei lukkiudu dogmaattisesti nykytietoon on valmiimpi vastaaottamaan päivitettyä tietoa.

Otan seuraavaksi yhden esimerkin tunnetusta tieteellisestä teoriasta, johon liittyy paljon väärinkäsityksiä ja jonka päivittämistä pohditaan vakavasti tiedeyhteisössä.

Suosittu tieteellinen teoria kaipaa päivitystä

Suosittu teoria maan päällä olevien eliölajien alkuperästä on varmasti meille kaikille tuttu. Kyseessä on moderni synteesi eli darvinistinen evoluutioteoria. Monelle meistä voi olla syntynyt käsitys, että tämä teoria on tieteellisesti todistettu fakta ja, että tiedeyhteisössä muita vaihtoehtoja ei enää pahemmin edes harkita. Tämä on itseasiassa vääristynyt näkemys evoluutioteorian nykytilasta ja todellisuuspohjasta.

Elämän puu

Tosiasia on, että teoriaa ei ole missään vaiheessa todistettu kiistattomasti. Teoriaa on myös ajanmittaan päivitetty tiedon lisäännyttyä. Eli on toimittu juuri niin kuin pitääkin. Mutta tiesitkö, että teorian ongelmakohdat ovat todella perustavanlaatuisia ja kasvava joukko oikeita tiedemiehiä vaatii taas teorian huomattavaa päivittämistä tai sen korvaamista uudella paremmalla selitysmallilla. Tähän liittyen vuonna 2016 Englannin kuninkaallinen tiedeseura järjesti kokouksen, johon joukko alan tutkijoita kokoontuivat keskustelemaan aiheesta. Tällaista keskustelua on itseasiassa käytä vuosikymmenien ajan ja sitä käydään edelleen. Se mitä tiedeyhteisössä tapahtuu ei aina välity meille maallikoille täsmällisesti tai se tulee isolla viiveellä. Aiheeseen liittyvä uutisointi saattaa myös olla harhaanjohtavaa ja sensaatiohakuista.

Teoriassa on vakavia puutteita

Mitä vakavia aukkoja nykyisessä evoluutioteoriassa on? Aivan ensimmäinen liittyy elämän alkuperään. Eliölajien moninaisuus vaatii lähtöpisteen eli sen, että varhaisen maan päälle ilmaantui ensimmäinen elävä solu. Elävä solu on yksinkertaisimmillaankin niin äärimmäisen monimutkainen toimiva järjestelmä, että sen alkuperälle ei ole löydetty selitystä. Tähän asti esitetyt kemiallisen evoluution hypoteesit eivät ole uskottavia, koska niihin liittyvissä laboratoriakokeissa ei ole syntynyt mitään mistä olisi lopulta kovin paljon apua mysteerin ratkaisemisessa. Näihin hypoteeseihin liittyy liian paljon ennakko-oletuksia ja liian vähän faktoja, jotta niitä voitaisiin pitää vakavasti otettavina tieteellisinä teorioina.

Kemisti laboratoriossa.

Kemistit ovat tehneet niin sanottuja simulaatiokokeita, joissa on jäljitelty varhaisen maan oletettuja olosuhteita. Näin on saatu aikaiseksi esimerkiksi aminohappoja ja nukleotideja. Jotkut suhtautuvat näihin koetuloksiin yltiöpositiivisesti ja äärimmäisen toiveikkaasti. Vaikka kokeissa syntyneet molekyylit olisivat oleellisia solun rakennusosia niin näihin kokeisiin liittyy kuitenkin perustavanlaatuinen ongelma. Ne eivät todellisuudessa jäljittele luonnossa itsestään tapahtuvaa sattumanvaraista kemiallisten synteesien sarjaa. Miten niin? Ne on toteutettu siistissä nykyaikaisessa laboratoriossa ja niitä on ollut valvomassa sekä ohjaamassa kemisti. Jotta näissä kokeissa syntyisi jotain järkevää, täytyy kemistin eli älykkään toimijan puuttua asioihin ja ohjata kemiallista synteesiä.

Jotta simulaatiokokeissa olisi aitoa todistusvoimaa kemiallisen evoluution puolesta, täytyisi ulkopuolinen älykäs toimija saada pois kokeesta. Kemiallisen synteesin pitäisi tapahtua itsestään ilman kemistiä. Korkeintaan voisimme sallia lähtöparametrian säätämisen kohdalleen, mutta siinäkin on periaatteellinen ongelma. Niin kauan kuin älykäs toimija jollain tavalla on mukana synteesissä, koe ei voi toimia hyvänä todisteena spontaanista, sattumanvaraisesta ja ohjaamattomasta tapahtumaketjusta. Kemiallisen evoluution yksi kulmakivistä nimittäin on se, että minkäänlainen älykkyys ei ole puuttunut asioihin, vaan fysiikan ja kemian lait saivat kaiken aikaan itsestään.

Eli jotta voisi olla biologista evoluutiota, täytyy ensin olla tapahtunut kemiallinen evoluutio, jossa oikeiden kemiallisten prosessien kautta on syntynyt elävä solu. Kun elämää on saatu näyttämölle voi se alkaa lisääntyä ja muuntua.

Toiseksi evoluutiolla ei ole mekanismia. Miten niin? Entä luonnon valinta ja sattumanvaraiset geneettiset mutaatiot? Näitä on esitetty evoluution mekanismeiksi, mutta ne selittävät evoluutiota vain osittain. Nimittäin sillä mitä geenimutaatiot voivat saada aikaan on rajoituksensa. Mutaatiot vaikuttavat vain jo olemassaolevaan geneettiseen informaatioon, mutta eivät kykene luomaan täysin uutta informaatioa. Siksi mutaatioilla on voimaa saada aikaiseksi muuntelua vain tietyissä rajoissa. Täysin uusien fysiologisten rakenteiden ja eliömuotojen ilmaantumista mutaatiot eivät selitä.

Toteen on voitu osoittaa vain pienen mittakaavan evoluutio, jossa yhtenä tekijänä on sattumanvaraiset mutaatiot. Tätä pienen mittakaavan evoluutiota kutsutaan joskus mikroevoluutioksi. Yleensä kun puhutaan evoluutiosta useimmat käsittävät sen tarkoittavan isoja muutoksia, joissa yksi eliötyyppi kehittyy aivan uudenlaiseksi eliötyypiksi. Tätä jotkut kutsuvat makroevoluutioksi. Perinteinen evoluutioteoria sisältää sekä mikro- että makrotason muutokset. Teorian mukaan kun mikroevoluutiolle annetaan tarpeeksi aikaa se muuttuu lopulta makroevoluutioksi. Kuulosta äkkikuulemalta ihan loogiselta, mutta ei kuitenkaan kestä tarkempaa analyysia.

Mikoevoluutiota kieltämättä tapahtuu luonnossa, mutta toisaalta tämä sattumanvaraisten mutaatioiden aikaansaama mikroevoluutiokin alkaa olla jo vanhentunut käsitys ja sen selitysvoima näyttää rajoittuvan vielä pienemmälle alueelle kuin on totuttu ajattelemaan. Uusimmissa tutkimuksissa on havaittu, että eliöillä näyttäisi olevan ennaltaohjelmoitu adaptaatiokyky, joka saa eliöissä aikaan geneettisiä muutoksia ympäristön asettamien vaatimusten pohjalta.

Makroevoluution kannalta ristiriitaista todistusaineistoa tarjoaa myös fossiilisto, joka on katkonaista ja jossa tapahtuu uusien eliölajien yhtäkkistä räjähdysmäistä ilmaantumista.

Tämä ei olla sopusoinnussa sen ajatuksen kanssa, että evoluutio olisi edennyt pienin pienin askelin. Fossiiliaineistoa on kertynyt jo niin järkyttävän paljon, että näytekokoa on alettu pitää täydellisenä. Löydettyjä fossiileja on siis niin paljon, että niistä voidaan muodostaa luotettava kokonaiskuva, eikä uudet fossiililöydöt muuta tilannetta.

Tämä saattaa olla sinulle uutta tietoa, koska fossiileja on totuttu pitämään evoluution todisteena. Se johtuu siitä, että fossiilitodisteita esitetään valikoiden ja niitä tulkitaan tavalla, joka sopii ennakkokäsitykseen.

Todellisuudessa monet evoluutioteoriaa kannattavat tutkijat tunnustavat fossiilitodisteiden todellisen luonteen. Ne ovat enemmän haaste perinteiselle evoluutioteorialla kuin sitä puoltava todiste.

Jokaisen totuudennälkäisen on itse tutkittava asioita

Evoluutioteoriaan liittyy muitakin haasteita, mutta tässä oli lyhyesti joitakin. Jos haluaa selvittää totuuden asiasta kuin asiasta, on jokaisen omalla vastuulla tutkia asiaa perusteellisesti. Auktoriteetteihin tai itsevarmoilta kuulostaviin lausuntoihin ei kannata uskoa sokeasti. Pelkällä intuitiolla ja maalaisjärjelläkään ei pärjää. Meidän kaikkien ajattelua on vääristämässä erilaiset kognitiiviset vinoumat. Jos jokin tuntuu oikealta, ei se välttämättä ole sitä. Ihmisten harhaanjohtamisessa käytetään juuri tunteisiin vetoamista. Meillä on myös superlujataipumus puolustaa omaa vakiintunutta maailmankuvaa. Siksi sen kanssa ristiriidassa olevaa tietoa on vaikeaa ottaa vastaan. Vaatii rohkeutta kulkea sinne minne todisteet johtavat.

Perustelun loogisuuskaan ei ole osoitus väitteen paikkansapitävyydestä. Taitava puhuja tai kirjoittaja voi saada minkä tahansa asian kuulostamaan uskottavalta. Lisäksi tietämätöntä tai herkkäuskoista on helppo hämätä. Esimerkiksi erilaisia kiistanalaisia asioita tai suoranaista huuhaata perustellaan tieteelliseltä kuulostavilla sanoilla. Ihminen joka ei tunne tieteen peruskäsitteitä tai ei ole harjaannuttanut kriittisen ajattelun taitoa voi mennä helposti lankaan. Itse asiassa kuka tahansa on altis huijatuksi tulemiselle kun näytelmän kulissit ovat vakuuttavat. Onkin tärkeää pysähtyä miettimään ennen kuin tekee valintoja ja jos kyseessä on tärkeä aihe käyttää aikaa faktojen tarkistamiseen.

Toisaalta liiallisessa skeptisyydessäkään ei ole järkeä. Joillakin skeptisyys johtaa salaliittoteorioiden kehittelyyn ja joillakin taas siihen, että suurinpiirtein ainoa todellisuus on se minkä juuri nyt näkee. Tällaiset äärimmäisyydet ovat lapsellisia. Tiede tarjoaa meille yleisesti ottaen luotettavaa tietoa, mutta kannattaa pysähtyä aina pohtimaan sitä, että mikä on asian punainen lanka. Nimittäin konflikteja erilaisten teorioiden ja maailmankatsomusten välille syntyy usein siitä kun ei huomioida asian ydintä tai vahvimpien faktojen sijaan kiinnitetään huomiota hypoteettisiin reuna-alueen asioihin.

On monia tieteellisiä havaintoja, jotka ovat niin vahvoja, että niissä yksimielisyys tiedemaailmassa on lähes täydellistä. Sellaisillakin tieteenaloilla, joissa asiaa ei voi toistaa laboratoriossa, on monesti järkevää kuunnella tieteellistä konsensusta. Eräässä puheessaan tunnettu Uuden Testamentin tutkija Bart Ehrman moitti ateistitovereitaan siitä, että jotkut heistä vielä levittävät Jeesus-myytti -teoriaa kun kuitenkin historian asiantuntijoiden konsensus pitää Jeesus Nasaretilaista todellisena historiallisena henkilönä. Tutkijayhteisössä Jeesuksen historiallisuuden kieltäjiä on äärimmäisen harvassa ja heitä voidaan verrata salaliittoteoreettikoihin. Heidän skeptisyytensä ei ole lujalla pohjalla.

Bart Ehrman on siis itsekin ateisti, mutta tunnettu siitä, että hän puolustaa Jeesusta historiallisena henkilönä. Jeesukseen liittyviin yliluonnollisiin väittämiin hän ei tietenkään usko. Tämä vain esimerkkinä siitä, että silloin kun on olemassa vahvoja todisteita järkevä ihminen muodostaa näkemyksensä niiden pohjalta, eikä pidä tiukasti kiinni omista ennakkokäsityksistään. Ateismin kannalta olisi helpompaa jos hyviä todisteita Jeesuksen historiallisuudesta ei olisi. Nykytiedon valossa ateistin ei ole kuitenkaan järkevää kiistää Jeesuksen historiallisuutta, eikä kristityn teistin tarvitse tuntea epävarmuutta tämän uskoonsa liittyvän perusasian suhteen. Tieteelliseltä kannalta katsottuna Jeesukseen liittyy monia avoimia kysymyksiä, mutta jos otamme huomioon faktat voimme kaikki kohdata samalla maaperällä. Jos aiheesta halutaan käydä keskustelua on se järkevintä aloittaa yhteiseltä pohjalta.

Olipa maailmankatsomuksemme mikä tahansa jos kehitämme kriittisen ajattelun taitoa ja otamme selvää tosiasioista olemme melko lujalla pohjalla.

Otetaan vielä pari esimerkkiä asioista, jotka ovat nykytiedon valossa varsin lujalla pohjalla. Aimemmin mainittu mikroevoluutio. Edes vankkumattomin kreationistinen tiedemies ei kiellä mikroevoluution todellisuutta. Kyseessä on varsin ilmeinen empiirinen fakta. Joten kukaan järkevä tosiasioista tietoinen ihminen ei ala kiistellä siitä, että onko mikroevoluutio totta. Kaikkia mikroevoluution mekanismejä ei vielä tunneta, mutta ilmiö on itsessään selvästi todellinen. Makroevoluutio onkin sitten toinen kysymys. On toki kiistaton fakta, että maan päällä on valtava kirjo erilaisia eläviä organismeja, joten jotenkin ne ovat tänne ilmaantuneet, mutta miten. Mutta tässäkin yhteinen pohja löytyy siitä, että asiaa on tarpeen tutkia lisää. Jos suhtaudumme objektiivisesti tällä hetkellä käytössä olevaan todistusaineistoon ei ole järkevää olla dogmaattinen evoluution suhteen. On odotettavissa, että teoriaa päivitetään kuten on tehty menneisyydessäkin. Charles Darwinin alkuperäinen versio oli vasta melko raaka luonnos aiheesta. Eihän hänellä ollut edes käytettävissään samaa tieteellistä tietoa kuin nykyään.

Toinen esimerkki on älykkään suunnittelun vaikutelma luonnossa. Siitä mikä on suunnittelun alkuperä ollaan erimieltä, mutta itse suunnittelua ei kukaan tosiasioista tietoinen voi kieltää. Luonnossa ilmenevän suunnittelun pohjalta on syntynyt oma tieteenhaaraansakin, biomimetiikka. Biomimetiikassa pyritään jäljittelemään luonnon rakenteita ja järjestelmiä ihmisten keksinnöissä. Luonto on melkoinen insinööri ja sen aikaansaannoksia tutkimalla ihminen voi parantaa omia tuotteitaan.

Asian ydin on se, että luonnossa on ilmeistä älykästä suunnittelua, mutta jokaisella on vapaus valita oman filosofisen näkökantansa tai päättelynsä pohjalta selitys sille mikä tai kuka tuo suunnittelija on. Niiden, jotka tulkitsevat tuon suunnittelijan Jumalaksi ei pitäisi olla yhtään häpeissään tai ajatella, että johtopäätös on vanhanaikainen ja sivistymätön. Tieteen historia on täynnä suuria nimiä, jotka päätyivät samaan johtopäätökseen. Niin on tänäkin päivänä. Saatavilla oleva todistusaineisto on täysin johdonmukainen sen ajatuksen kanssa, että maailmankaikkeuden ja elämän takana on Luoja Jumala. Mutta onko se totta? Jokaisen täytyy itse tutkia todistusaineistoa ja tehdä sen pohjalta omat loogiset päätelmänsä.

Terveisin,

Okulaarinen tieteilijä