Tuomas Tuimala
Tekhne ja Taide vertailussa
Hei! Tässä artikkelissa haluan auttaa sinua ymmärtämään vähän paremmin mistä Tekhnessä on kyse ja miksi voi olla järkevää erottaa se Taiteesta.
Seuraava kuva valaisee Tekhnen ja Taiteen välistä eroa. Kuvassa on Tekhnen mestariteos ja Taiteen mestariteos rinnakkain. Molemmissa teoksissa rahallinen arvo liikkuu kymmenissä miljoonissa dollareissa.

Tällaisen vertailun jälkeen on varsin helppo tuntea sympatiaa niitä maalareita kohtaan, jotka haluavat sanoutua irti taiteilijuuden käsitteestä tai toisaalta niitä kohtaan, jotka pitävät perinteistä esittävää taidetta aikansa eläneenä. Kyse on kahdesta eri maailmasta, joiden äärimmäisiä laitoja on mahdotonta sovittaa yhteen. Kuilu on liian iso. Yhteinen sävel löytyy parhaiten tunnustamalla näiden maailmojen eroavaisuudet.
Taidekäsite
Taide on käsitteenä ajautunut valovuosien päähän siitä miten kuvien tekemiseen suhtauduttiin esimerkiksi Vermeerin päivinä. Joten on ymmärrettävää, että jotkut maalarit (esim. Kitsch-maalarit) ovat halunneet järkeistää taiteen määritelmää.
Toki asia hoituu jossain määrin myös jaoettelemalla teokset eri tyylisuuntiin. Sekin on ihan hyvä, koska se auttaa tajuamaan, että kaikkia teoksia ei voi arvioida samoilla standardeilla. Arviointikriteerit täytyy suhteuttaa tavoitteeseen sopivaksi. Olisiko esimerkiksi järkevää arvioida täysin abstraktia teosta täysin samoilla standardeilla kuin hyperrealistista teosta. Ei tietenkään.
En itse tiedä miten esimerkiksi kuvassa olevan Rothkon teoksen laatua voi arvioida niin, että pystyisin luokittelemaan sen mestariteokseksi, jos katson sitä 'klassisten arvojen' näkökulmasta. Se rikkoo aika hyvin perinteisiä kuvan tekemisen sääntöjä ja kuka tahansa, jolla hermosto ja hienomotoriikka toimii normaalista, voisi tehdä vastaavanlaisen teoksen melkein tuosta vaan.

Asennetta se toki vaatii, koska helposti voi tulla tällaista yksinkertaista ei-esittävää maalausta tehdessään sellainen tunne, että "tässä ei ole mitään järkeä, haluan tehdä jotain oikeasti hyvää." Minulle tulee tämä tunne parhaimmista maalauksistanikin, jotka kuitenkin ovat parhaimmillaan aika kovan käsi- ja ajatustyön takana. Melkein joka päivä kun katson maalauksiani ajattelen, että "kaikki on turhaa, pelkkää lian levittelyä jollekin levylle...ei kiinnosta tämä homma yhtään. Vihaan taidetta!."
Tekhnen ajattomuus ja kansantajuisuus
Rothkon mestariteos on korkealle arvostettu maailmalla, mutta kovin kummoisia käden taitoja se ei siis ole vaatinut. Kun taas Vermeerin tasoisen maalauksen aikaan saaminen vaatii todellista teknistä osaamista ja käsityötaitoa. Vermeerin teoksen laadun ymmärtämiseen ei myöskään vaadita pitkiä selityksiä. Se, että kyseessä on mestariteos on täysin ilmeistä. Tekhne on niin sanotusti kansantajuista.

Tekhne on myös ajatonta. Jos pääsisimme näyttämään Rothkon teosta Vermeerin aikalaisille, mitähän he ajattelisivat siitä. Kukaan tuskin mieltäisi sitä mestarilliseksi taideteokseksi. Vermeerin teos on sen sijaan kestänyt ajan hampaan ja sitä pidetään edelleen mestariteoksena. Rothko vaatii tuekseen ajan hengen.
Haluan itse kutsua omia maalauksiani Tekhneksi, koska se kuvaa paljon osuvammin sitä mitä teosteni luomiseen vaaditaan. Siinäkin tapauksessa jos ja kun ajaudun abstraktin ilmaisun maailmaan haluan, että maalaukseni perusrakenne perustuu niin paljon Tekhneen kuin on mahdollista. Voin siis ehkä tehdä teoksia, jotka voidaan luokitella taiteeksi, mutta Taiteilija en ole. Olen Artesaani, käsityöläinen, joka harjoittaa Tekhnen taitoa!
Terveisin,
Tuomas