top of page

Tekstikritiikin tiede - Muinaisten käsikirjoitusten tieteellinen analyysi

Tässä kirjoituksessa käsittelen tekstikritiikiksi kutsuttua tutkimusalaa. Tämä tieteenala liittyy muinaisiin käsikirjoituksiin. Miten se liittyy niihin, miksi aihe on merkityksellinen ja mistä tekstikritiikissä on tarkalleen kyse? Vastaan näihin kysymyksiin tässä kirjoituksessa. Artikkelissa keskityn tekstikritiikkiin Uuden testamentin* käsikirjoitusten näkökulmasta, koska kyseessä on historiallisesti, kulttuurillisesti ja uskonnollisesti yksi ihmiskunnan merkittävimmistä kirjallisista dokumenteista.




Joitakin alustavia huomioita


Lähestymistapani Uuteen testamenttiin tässä kirjoituksessa on ensisijaisesti 'tieteellinen', ei teologinen. Teksti kokoaa yhteen joitakin faktoja siitä miten hyvin nykyaikaiset Uuden testamentin käännökset edustavat Raamatun alkuperäisiä kirjoituksia ja millaisen prossessin kautta tutkijat pyrkivät ennallistamaan Uuden testamentin autenttisen lukutavan.


Artikkelin lopussa on lähdeviitteitä ja tekstissä esiintyvien sanojen selityksiä. Olen valinnut lähteet siten, että ne ovat helposti kaikkien saatavilla ja useimmat löytyvät internetistä. Vaikka Wikipedia ei ole aina täysin luotettava tietolähde, se on kätevä helpon ja nopean saatavuutensa vuoksi. On tärkeää suhtautua kaikkeen lukemaansa pienellä varauksella ja tarkistaa faktat ennen kuin hyväksyy lukemansa tiedot. Tämä viisas periaate esitettiin jo kauan sitten Raamatun Sananlaskuissa: "Tyhmä uskoo kaiken minkä kuulee, järkevä harkitsee mitä tekee." (Sananlaskut 14:15, KR92). Tältä pohjalta on hyvä mennä eteenpäin.



Johdanto tekstikritiikkiin


Mitä on tekstikritiikki? Sana kritiikki tuo helposti mieleen kielteisiä mielleyhtymiä, mutta kun on kyse tekstikritiikistä, se ei tarkoita negatiivista kriittisyyttä. Kyseessä on muinaisten tekstien tarkka vertaileva tutkiminen, jonka tavoite on ennallistaa jonkin vanhan tekstin alkuperäinen lukutapa.


Tekstikritiikki on olennainen tieteenala Uuden testamentin tutkimuksessa, joka keskittyy Raamatun tekstin käsikirjoitusten analysointiin ja arviointiin. Raamatun ja Raamatun kreikan opiskelijoille tekstikritiikin ymmärtäminen on erityisen merkityksellistä, jotta voi ymmärtää paremmin Uuden testamentin tarkkuutta, luotettavuutta ja aitoutta.


Tutkiessaan Uutta testamenttia on tunnustettava, ettemme omista alkuperäisiä raamatullisten kirjoittajien tekemiä käsikirjoituksia. Sen sijaan meillä on kopioita kopioista, jotka on tehty vuosisatojen aikana kirjureiden toimesta. Nämä kopiot, joita kutsutaan käsikirjoituksiksi, sisältävät variaatioita kirjoitusasussa, sanajärjestyksessä, oikeinkirjoituksessa ja joskus laajemmissa tekstiosuuksissa. Tekstikritiikki pyrkii määrittämään tekstin alkuperäisen muodon vertaamalla ja analysoimalla näitä variantteja.


Tekstikritiikin prosessi sisältää useita vaiheita. Ensinnäkin tutkijat keräävät mahdollisimman monta käsikirjoitusta eri aikakausilta ja maantieteellisiltä alueilta. Teknologian kehittyessä digitaalisiin tietokantoihin ja käsikirjoitusten korkearesoluutioisiin kuviin pääsy on tehnyt tutkijoiden suorittamasta työstä helpompaa. Itseasiassa näiden tietokantojen avulla kuka tahansa voi nykyään tutkia suoraan muinaisia käsikirjoituksia. Tässä näet kuvan Münsterin yliopiston Uuden testamentin tutkimusosastan tietokannasta, joka on kaikille avoin.



https://ntvmr.uni-muenster.de/manuscript-workspace

Jos opettelee ulkoa koineekreikan** kirjaimet voi näitä tekstejä lukea ja sanakirjojen avulla jopa suunnilleen ymmärtää mitä niissä sanotaan. Lukemista helpottamaan moniin käsikirjoituksiin on lisätty transkriptio***. Tämä ei tarkoita sitä, että kuka tahansa voisi vain pienellä vaivannäöllä kääntää näitä tekstejä oikein, mutta lukea niitä voi ja ymmärtää sanojen tasolla. Raamatun käännöstyö alkukielestä kohdekielelle vaatii luonnollisesti erityisasiantuntemusta.


Kun lähdeaineisto on kerätty tutkijat tutkivat näissä käsikirjoituksissa löytyviä variantteja. He vertaavat sanojen, lauseopin ja jopa välimerkkien eroja. Analysoimalla näitä variantteja huolellisesti tekstikriitikot pyrkivät tunnistamaan tekstin alkuperäisen lukutavan ja poistamaan myöhemmät lisäykset tai virheet.


Näiden päätösten tekemiseksi tutkijat käyttävät erilaisia kriteerejä. He ottavat huomioon käsikirjoitusten iät ja maantieteellisen jakautumisen sekä niiden tekstuaaliset yhteydet. He arvioivat myös sisäistä näyttöä, kuten kirjoittajan käyttämää tyyliä ja sanastoa, määrittääkseen mikä lukutapa on todennäköisesti alkuperäinen.


Tekstikritiikki ei ole täydellistä tiedettä, mutta tiukan prosessin kautta voimme kuitenkin saada syvällisen ymmärryksen Uuden testamentin tekstuaalisesta historiasta ja varmistua siitä, että meillä on luotettava ja tarkka esitys alkuperäisistä teksteistä.




Uuden testamentin tekstikritiikin historia


Luodaan seuraavaksi yleiskatsaus Uuden testamentin tekstikritiikin historiaan, tutkien sen kehitystä ajan mittaan ja sen merkitystä Raamatun tutkijoiden ja raamatullisen kreikan opiskelijoille.


Uuden testamentin tekstikritiikin historia voidaan jäljittää varhaiseen kristilliseen aikaan. Ensimmäisinä vuosisatoina Kristuksen jälkeen Uuden testamentin käsikirjoituksia kopioitiin käsin, mikä johti variantteihin ja virheisiin. Kun käsikirjoitusten määrä kasvoi, tutkijat tunnistivat tarpeen verrata ja analysoida näitä tekstejä määrittääkseen Uuden testamentin tarkimman version.


Esimerkiksi kirkkoisä Origenes (n. 185-254) teki merkittävää työtä Raamatun tekstien vertailussa ja analyysissä. Origenesin tunnetuin tekstikriittinen teos oli Heksapla****, suuri rinnakkaisteos Vanhan testamentin kirjoituksista, joka koostui kuudesta rinnakkaisesta sarakkeesta eri teksteillä. Vaikka Heksapla keskittyi Vanhaan testamenttiin, Origenesin metodinen lähestymistapa tekstien tutkimiseen loi pohjaa myöhemmälle tekstikritiikille myös Uuden testamentin osalta.


Hans Holbein nuoremman laatima muotokuva Erasmus Rotterdamilaisesta vuodelta 1523.

Renessanssin aikana tekstikritiikki koki merkittävän edistysaskeleen painokoneen keksimisen myötä. Erityisesti Erasmus Rotterdamilainen ja Robert Estienne tuottivat painettuja laitoksia kreikkalaisesta Uudesta testamentista. Erasmus julkaisi ensimmäisen painetun Uuden testamentin kreikankielisen laitoksen vuonna 1516, mikä loi perustan myöhemmälle tekstikritiikille. Näiden painettujen laitosten avulla tutkijat pystyivät vertailemaan tekstejä systemaattisemmin.


1700- ja 1800-lukujen aikana tekstikritiikissä tapahtui merkittäviä edistysaskelia. Tutkijat kuten Johann Jakob Griesbach ja Karl Lachmann kehittivät kriittisiä laitoksia Uudesta testamentista, hyödyntäen tekstuaalisia variantteja ja käsikirjoitustodisteita rekonstruoidakseen alkuperäisen tekstin. Tänä aikana löydettiin myös tärkeitä käsikirjoituksia, kuten Codex Sinaiticus, jotka tarjosivat arvokkaita tietoja varhaiskristillisistä teksteistä.


1900-luvulla tekstikritiikissä tapahtui merkittäviä edistysaskelia. Tutkijat kuten Kurt Aland ja Bruce Metzger olivat keskeisiä hahmoja alalla. Heidän työnsä avulla kehitettiin uusia metodeja ja tekniikoita tekstikriittiseen tutkimukseen. Aland perusti Institute for New Testament Textual Research -instituutin, joka on edelleen merkittävä toimija alalla. Metzger puolestaan oli mukana julkaisemassa useita kriittisiä laitoksia ja kirjoittamassa kattavia oppikirjoja tekstikritiikistä.


Tietokoneteknologian kehittyminen mahdollisti laajojen käsikirjoitustietokantojen luomisen, mikä helpotti tekstien vertailua ja analysointia. Tämä mahdollisti myös uusien menetelmien, kuten stemma-analyysin, kehittämisen.


Nykyään tekstikritiikki jatkaa kehittymistään, kun tutkijat kehittävät ja hyödyntävät uusia tekniikoita ja teknologioita parantaakseen ymmärrystään Uudesta testamentista. Digitoitujen käsikirjoitusten ja edistyneiden kuvantamistekniikoiden saatavuus mahdollistaa tekstien yksityiskohtaisen tarkastelun ja vertailun. Lisäksi ala on muuttunut entistä monitieteisemmäksi, kun tutkijat hyödyntävät oivalluksia muilta aloilta saadakseen syvemmän ymmärryksen Uuden testamentin tekstuaalisesta historiasta.



Tekstikritiikin metodologia


Käsikirjoitusten kokoaminen


Tekstikritiikin metodologian ensimmäinen vaihe on asiaankuuluvien käsikirjoitusten tunnistaminen ja kokoaminen. Tekstikriitikkojen on perehdyttävä olemassa oleviin lukuisiin käsikirjoituksiin, mukaan lukien papyruskäsikirjoitukset, unsiaalikirjoitukset ja minuskelikirjoitukset. Erityyppisten käsikirjoitusten ja niiden ainutlaatuisten ominaisuuksien ymmärtäminen on elintärkeää määritettäessä niiden arvoa todistusaineistona.


Uuden testamentin käsikirjoituksia on löydetty häkellyttävän paljon. Kaikki muut muinaiset tekstit kalpenevat Uuden testamentin rinnalla tässä suhteessa. Tällä hetkellä on luetteloitu suurimman arvion mukaan noin 5800***** kreikankielistä käsikirjoitusta, noin 10 000 latinankielistä käsikirjoitusta ja noin 9300 käsikirjoitusta, jotka ovat kirjoitettu muilla kielillä kuten syyrian-, koptin-, etiopian- ja armeniankielellä.


UT:n käsikirjoitusten määrä suurimpien löytämieni arvioiden mukaan.


Kun vertaamme Uuden testamentin käsikirjoituksia muihin antiikin teksteihin, huomattavia eroja ilmenee sekä käsikirjoitusten määrässä että niiden ajoituksessa. Uudesta testamentista on säilynyt noin 5800 kreikankielistä käsikirjoitusta (sisältää kaiken mahdollisen kokonaisista kirjoituksista pieniin fragmentteihin), mikä on huomattavasti enemmän kuin minkään muun antiikin tekstin käsikirjoituksia. Varhaisimmat Uuden testamentin käsikirjoitukset, kuten P52 (John Rylands Papyrus), ovat peräisin noin vuodelta 125 jaa., vain muutaman vuosikymmenen kuluttua alkuperäisestä tekstistä.


Sen sijaan esimerkiksi Homeroksen "Iliadista" on säilynyt noin 1800 käsikirjoitusta, mikä on merkittävä määrä, mutta silti paljon vähemmän kuin Uudesta testamentista. Vertailun vuoksi, varhaisimmat Homeroksen "Iliadin" käsikirjoitukset ovat peräisin 10. vuosisadalta jaa., noin 800 vuotta alkuperäisen tekstin kirjoittamisen jälkeen.


Uuden testamentin käsikirjoitusten kohdalla alkuperäisten tekstien ja varhaisimpien säilyneiden kopioiden välinen aikaväli on huomattavan lyhyt, vain noin 30-100 vuotta. Sen sijaan muiden antiikin tekstien kohdalla tämä aikaväli on huomattavasti pidempi, yleensä noin 400-1200 vuotta.



Kollaatio


Kun käsikirjoitukset on kerätty, seuraava vaihe on kollaatio. Tämä tarkoittaa eri käsikirjoitusten vertaamista ja niiden erojen huomioimista. Tutkijat käyttävät erilaisia työkaluja, kuten kriittisiä tekstilaitoksia ja digitaalisia tietokantoja, helpottaakseen tätä prosessia. Kollaatiossa tunnistetaan tekstivariantit, jotka ovat eroja sanamuodossa eri käsikirjoituksissa.


Kollaatiossa tekstikriitikot käyttävät useita kriteerejä arvioidakseen eri lukutapojen arvoa ja aitoutta. Näihin kriteereihin kuuluvat käsikirjoitusten ikä ja laatu, lukutapojen maantieteellinen jakautuminen sekä ainutlaatuisten tai vaikeiden lukutapojen esiintyminen. Arvioimalla näitä tekijöitä tutkijat voivat määrittää, mitkä lukutavat ovat todennäköisesti alkuperäisiä ja mitkä saattavat olla kirjurien virheitä tai tahallisia muutoksia.


Tekstikriitikot turvautuvat myös sisäiseen näyttöön, kuten tekstin koherenssiin ja tyyliin, arvioidakseen lukutapoja. He ottavat huomioon kirjoittajan kirjoitustyylin ja taipumukset, ja vertaavat tarkasteltavaa kohtaa kontekstiin. Tämä sisäinen näyttö auttaa päättelemään, mikä lukutapa sopii parhaiten kirjoittajan tarkoitukseen ja Uuden testamentin kokonaisviestiin.



Kollaatiosta tekstikriittiseen laitokseen


Tekstikriittinen prosessi huipentuu kollaatiosta tekstikriittisen laitoksen valmistamiseen. Tekstikriittinen laitos on tekstikritiikin lopputuote, jossa esitetään tutkijoiden rekonstruoima teksti mahdollisimman lähellä alkuperäistä muotoa. Se sisältää myös kriittisen apparaatin, joka tarjoaa tietoa eri käsikirjoitusvarianttien lähteistä ja niiden perusteista. Tämä tekee tekstikriittisestä laitoksesta keskeisen työkalun raamatunkääntäjille ja tutkijoille.



Novum Testamentum Graece. Uuden Testamentin tekstikriittinen laitos.


Tekstikritiikin metodologian ymmärtäminen varustaa Uuden testamentin tutkijat tarvittavilla työkaluilla käsikirjoitustodisteiden arvioimiseen ja analysoimiseen, mahdollistaen heidät tekemään perusteltuja päätöksiä Uuden testamentin alkuperäisen tekstin ennallistamisessa.




Käsikirjoitusten määritelmä ja eri tyypit


Käsikirjoituksilla tarkoitetaan muinaisten tekstien käsin kirjoitettuja kopioita, ja ne ovat keskeisessä asemassa tekstikritiikissä ja Uuden testamentin käsikirjoitustutkimuksessa.


Käsikirjoitukset ovat siis fyysisiä artefakteja, jotka säilyttävät muinaisten kirjoittajien sanat ja ideat. Uuden testamentin kohdalla käsikirjoitukset toimivat ensisijaisina lähteinä alkuperäisen tekstin rekonstruoimiseksi. Ne mahdollistavat tutkijoille eri tekstiversioiden vertailun ja niiden virheiden ja muutosten tunnistamisen, jotka ovat saattaneet hiipiä tekstiin ajan myötä


On kaksi päätyyppiä käsikirjoituksia: papyrukset ja koodeksit. Papyrukset on kirjoitettu papyrus-kasvista valmistetulle materiaalille. Liimamalla papyrusarkkeja yhteen saatiin rullattavia kirjakääröjä. Nämä käsikirjoitukset olivat yleisiä muinaisessa maailmassa. Huolimatta niiden hauraasta luonteesta, papyrukset tarjoavat ratkaisevaa tietoa Uuden testamentin varhaisesta leviämisestä.


Toinen käsikirjoitustyyppi on koodeksi. Suurin osa ensimmäisistä koodekseista tehtiin papyrukselle. Papyruksen tultua harvinaisemmaksi alettiin suosia kestävämpiä mutta kalliimpia pergamenttia ja velliinia. Koodeksit tulivat suosituiksi neljännellä vuosisadalla ja niistä tuli suosittu muoto tekstin kopioimiseen ja säilyttämiseen. Ne muistuttavat nykyaikaisia kirjoja, joissa sivut on sidottu yhteen, mikä tekee niistä helpompia käsitellä ja säilyttää verrattuna papyruskääröihin.


Näiden kahden laajan kategorian sisällä käsikirjoituksia voidaan edelleen luokitella niiden sisällön, iän ja tekstiominaisuuksien perusteella. Esimerkiksi jotkut käsikirjoitukset sisältävät vain osia Uudesta testamentista, kun taas toiset sisältävät koko kirjakokoelman. Käsikirjoituksen ikä määritetään paleografisen analyysin avulla, jossa tutkitaan käsialan tyyliä ja muita visuaalisia piirteitä. Vanhempia käsikirjoituksia pidetään yleensä arvokkaampina, koska ne tarjoavat lähemmän yhteyden alkuperäiseen tekstiin. Varhaisempi kirjoitusajankohta ei kuitenkaan ole kiistaton merkki käsikirjoituksen läheisemmästä vastaavuudesta alkuperäisen tekstin kanssa.


Lisäksi käsikirjoitukset voidaan jakaa perheisiin tai tekstiperinteisiin, kuten aleksandrialaiseen, läntiseen ja bysanttilaiseen perinteeseen. Nämä perheet edustavat erilaisia tekstinsiirron suuntia ja niissä on erilaisia muunnelmia sanamuodossa ja tekstijärjestyksessä.



Papyruskäsikirjoitukset


Raamatullisen tutkimuksen maailmassa muinaisten käsikirjoitusten tutkimus on erityisen merkittävässä asemassa. Nämä käsikirjoitukset eivät ole ainoastaan ikkunoita menneisyyteen, vaan ne tarjoavat myös ratkaisevaa näyttöä Uuden testamentin tekstin ymmärtämiseen ja tulkintaan. Erityisesti papyruskäsikirjoitukset ovat äärimmäisen tärkeitä tekstikritiikin alalla, tarjoten arvokkaita oivalluksia Raamatun tekstin varhaiseen siirtoon ja säilyttämiseen.


Papyrus, joka saa nimensä samannimisestä kasvista, oli laajasti käytetty kirjoitusmateriaali muinaisessa maailmassa. Papyruskäsikirjoitukset ulottuvat yleisen ajanlaskun varhaisiin vuosisatoihin ja ovat osa Uuden testamentin vanhimmista säilyneistä kopioista. Papyrusta käytettiin usein arkipäivän kirjoitustarkoituksissa, mukaan lukien henkilökohtaiset kirjeet, oikeudelliset asiakirjat ja kirjalliset teokset.


Uuden testamentin papyruskäsikirjoitukset tarjoavat korvaamatonta näkemystä varhaiskristillisten kirjoitusten muotoon ja sisältöön. Näitä käsikirjoituksia on löydetty eri paikoista, kuten Egyptistä, missä kuiva ilmasto on auttanut niiden säilymisessä. Ne sisältävät osia tai joskus jopa Uuden testamentin täydellisiä kirjoja, mahdollistaen tutkijoiden opiskella tekstiä sen varhaisimmassa tunnetussa muodossaan.



Johannes 8:31-33. Katkelma. Lähikuva RylandsImagingin valokuvasta.


Yksi kuuluisimmista papyruskäsikirjoituksista on P52, jota kutsutaan myös John Rylandsin kirjaston papyrukseksi. Tämä fragmentti, joka ajoittuu noin vuoteen 125 jaa. sisältää osan Johanneksen evankeliumista ja sitä pidetään yhtenä Uuden testamentin vanhimmista säilyneistä käsikirjoituksista. Sen löytäminen ja sitä seurannut analyysi ovat valaisseet Johanneksen evankeliumin varhaista välittymistä ja synnyttäneet keskustelua tekstin ajoituksesta ja tekijyydestä.



Unsiaalikäsikirjoitukset


Muinaisten käsikirjoitusten laajassa maailmassa on erityinen ryhmä, joka pitää erityisasemaa Uuden testamentin tutkimuksessa - Unsiaalikäsikirjoitukset (majuskelit). Näille käsikirjoituksille on tunnusomaista niiden erottuva versaalikirjoitus ja niiden varhainen ajoitus, ja ne tarjoavat arvokasta tietoa raamatullisen tekstin välittymisestä ja säilymisestä.



Unsiaalikäsikirjoitus.

Unsiaalikäsikirjoitukset, jotka on nimetty latinankielisen sanan "uncialis" mukaan, mikä tarkoittaa tuuman korkuista, ilmestyivät kolmannella vuosisadalla ja niitä tuotettiin yhdeksänteen vuosisataan saakka. Nämä käsikirjoitukset on kirjoitettu pergamentille ja ne ovat merkittäviä suurten, hyvin muotoiltujen kirjaintensa vuoksi. Tämä kirjoitustyyli soveltui hitaampaan, harkitumpaan kopiointiin, mikä johti korkeampaan tarkkuuteen ja luettavuuteen verrattuna muihin käsikirjoitustyyppeihin.


Unsiaalikäsikirjoitusten merkitys ei piile pelkästään niiden esteettisessä viehätyksessä vaan myös niiden vanhuudessa. Monet näistä käsikirjoituksista ovat peräisin neljänneltä ja viidenneltä vuosisadalta, tarjoten tutkijoille ikkunan varhaiseen kristilliseen aikakauteen. Ne tarjoavat vilkaisuja tekstuaalisiin variaatioihin, jotka syntyivät noina varhaisina aikoina, ja ne antavat meidän seurata tekstin kehitystä ajan mittaan.


Yksi tunnetuimmista unsiaalikäsikirjoituksista on Codex Sinaiticus, jonka löysi 1800-luvun puolivälissä Constantin von Tischendorf Pyhän Katariinan luostarista Siinain vuorelta. Tämä käsikirjoitus sisältää koko Uuden testamentin ja merkittävän osan Vanhasta testamentista, mikä tekee siitä erittäin tärkeän resurssin raamatullisille tutkijoille. Toinen tärkeä unsiaalikäsikirjoitus on Codex Vaticanus, joka sijaitsee Vatikaanin kirjastossa. Molemmat näistä käsikirjoituksista ovat olleet ratkaisevassa asemassa alkuperäisen Uuden testamentin tekstin rekonstruoimisessa.


Unsiaalikäsikirjoitusten tutkiminen vaatii erikoistaitoja ja -tietämystä. Tekstikritiikin ja käsikirjoitustutkimuksen asiantuntijoiden on perehdyttävä näiden käsikirjoitusten paleografiaan ja kodikologiaan. Ymmärtämällä unsiaalikirjoituksen ainutlaatuisia piirteitä, kuten kirjaimen muotoja, välimerkkejä ja lyhenteitä, tutkijat voivat tarkasti analysoida näitä muinaisia tekstejä.



Minuskelit


Minuskelikäsikirjoitukset ovat käsin kirjoitettuja kopioita Uudesta testamentista ja ne on kirjoitettu pienosaakkosilla. Nämä käsikirjoitukset tunnetaan niiden erottuvasta, käsinkirjoitetusta tekstistä ja suurin osa minuskeleista on kirjoitetty pergamentille. Paperia on käytetty 1100-luvulta lähtien.



Minuskelikirjoitusta.

Minuskelikäsikirjoitukset saivat alkunsa noin 800-luvulla jaa. ja niitä tuotettiin aina 1400-luvulla alkaneen kirjapainotaidon aikaan asti. Toisin kuin aiemmat majuskelikäsikirjoitukset, jotka oli kirjoitettu isoilla kirjaimilla, minuskelikäsikirjoitukset käyttivät pieniä kirjaimia. Minuskelikirjoituksen kehittyminen paransi tekstin taloudellisuutta, käytännöllisyyttä ja luettavuutta sekä mahdollisti nopeamman ja selkeämmän tekstintunnistuksen erottuvien kirjainmuotojen ja kontekstuaalisen tunnistuksen kautta.


Tämä uudistus mahdollisti oppineille tekstin tarkemman tutkimisen ja erilaisten käsikirjoitusten vertailun suuremmalla helppoudella.




Tekstikritiikin raaka-aineita ja näkökulmia


Käsikirjoitustodisteet


Tekstikritiikin tärkeimpänä raaka-aineena toimivat alkukieliset käsikirjoitukset sekä muut varhaiset käsikirjoitukset. Alkukieliset käsikirjoitukset viittaavat muinaisiin Uuden testamentin kreikankielisiin kopioihin, jotka tuotettiin ensimmäisten vuosisatojen aikana alkuperäisten kirjoitusten kirjoittamisen jälkeen. Nämä käsikirjoitukset ovat korvaamattomia, koska ne tarjoavat kurkistuksen Uuden testamentin tekstien välittymisen alkuvaiheisiin. Analysoimalla näitä varhaisia käsikirjoituksia, tutkijat voivat seurata ajan myötä ilmaantuneita variaatioita ja muutoksia ja saada syvemmän ymmärryksen Uuden testamentin tekstuaalisesta historiasta.


Uuden testamentin käsikirjoitusten määrä on muuttuva luku, koska uusia löytöjä tehdään edelleen. Kuitenkin, tietojeni mukaan on yli 5800 tunnettua kreikkalaista Uuden testamentin käsikirjoitusta. Näihin sisältyvät kokonaiset käsikirjoitukset, lektionaarit sekä pienet fragmentit. Nämä käsikirjoitukset vaihtelevat erittäin vanhoista papyruskatkelmista keskiaikaisiin pergamenttikäsikirjoituksiin.


Lisäksi on olemassa tuhansia käsikirjoituksia Uuden testamentin käännöksistä eri kielille, kuten latinaksi, syyriaksi, koptiksi ja muilla kielillä. Tämä nostaa kaikkien löydettyjen Uuden testamentin käsikirjoitusten yhteismäärän jopa kymmeniin tuhansiin. Lähdemateriaalista ei siis ole pulaa.



Isä meidän -rukous Luukkaan evankeliumista Papyrus 75. käsikirjoituksen mukaan: 7 ΠΑΤΕΡΑΓΙΑϹΘΗΤΩΤΟΟΝΟΜΑϹΟΥ·ΕΛ 8 ΘΕΤΩΗΒΑϹΙΛΕΙΑϹΟΥ·ΤΟΝΑΡΤΟΝΗ 9 ΜΩΝΤΟΝΕΠΙΟΥϹΙΟΝΔΙΔΟΥΗΜΙΝ 10 ΤΟΚΑΘΗΜΕΡΑΝ·ΚΑΙΑΦΕϹΗΜΙΝΤΑϹ 11 ΑΜΑΡΤΙΑϹΗΜΩΝ·ΚΑΙΓΑΡΑΥΤΟΙΑΦΙ 12 ΟΜΕΝΠΑΝΤΙΟΦΕΙΛΟΝΤΙΗΜΙΝΚΑΙ 13 ΜΗΕΙϹΕΝΕΓΚΗϹΗΜΑϹΕΙϹΠΕΙΡΑϹΜΟ̄·


Yksi varhaisten käsikirjoitusten merkittävimmistä piirteistä on niiden monimuotoisuus. Nämä käsikirjoitukset oli kirjoitettu erilaisille materiaaleille, kuten papyrukselle ja pergamentille. Ne on myös kirjoitettu eri kielillä, mukaan lukien kreikka, latina ja kopti. Tutkimalla näitä monimuotoisia käsikirjoituksia, tutkijat voivat verrata ja erottaa eri tekstuaalisia perinteitä ja havaita mahdollisia variaatioita tai virheitä.


Uuden testamentin tutkimukset ja tekstikritiikki nojaavat vahvasti varhaisten käsikirjoitusten analyysiin. Näiden tutkimusalojen tavoitteena on määrittää Uuden testamentin tekstin tarkin ja luotettavin muoto huolellisesti tutkimalla ja arvioimalla saatavilla olevaa todistusaineistoa. Varhaiset käsikirjoitukset ovat ratkaisevia tässä prosessissa, koska ne tarjoavat perustan alkuperäisen raamatullisen tekstin sanamuodon määrittämiselle.



Ulkoiset todisteet


Tekstikriittisessä tutkimuksessa ulkoinen näyttö on ratkaisevassa asemassa määritettäessä muinaisten käsikirjoitusten aitoutta ja luotettavuutta. Tutkimalla Uuden testamentin teksteihin liittyvää ulkoista näyttöä tutkijat voivat saada arvokkaita oivalluksia näiden pyhien kirjoitusten historiasta, tekijyydestä ja välittymisestä.


Yksi tärkeimmistä ulkoisen näytön lähteistä on varhaiskristilliset kirjoitukset ja kirkkoisien todistukset. Nämä tekstit tarjoavat arvokasta tietoa tietyistä Uuden testamentin käsikirjoituksista varhaiskristillisissä yhteisöissä. Vertaamalla ja analysoimalla varhaiskristillisten kirjoittajien tekemiä viittauksia ja lainauksia tutkijat voivat määrittää tietyt raamatulliset tekstit vanhoiksi ja laajasti hyväksytyiksi.


Kirkkoisä Tertullianus.


Toinen keskeinen ulkoinen näyttö on Uuden testamentin eri versiot tai käännökset. Useiden eri kielten käännösten, kuten latinankielisen Vulgatan, syyriankielisen Peshitan ja koptilaisen version, olemassaolo mahdollistaa eri käsikirjoitusten vertailun ja ristiinviittaamisen. Nämä käännökset tarjoavat usein oivalluksia erilaisista lukutavoista ja auttavat alkuperäisen tekstin rekonstruoimisessa.


Paleografian tieteenala, joka on muinaisen käsialan tutkimista, tarjoaa myös arvokasta ulkoista näyttöä. Analysoimalla eri käsikirjoitusten käsialan tyyliä ja ominaisuuksia, tutkijat voivat määrittää niiden suhteellisen iän ja luoda aikajanan Uuden testamentin tekstien kehittymiselle ja välittymiselle.


Lopuksi, arkeologia ja epigrafia****** tuovat lisää ulkoista näyttöä kaivamalla esiin kirjoituksia, esineitä ja fragmentteja, jotka valaisevat Uuden testamentin historiallista ja kulttuurista kontekstia. Nämä löydöt auttavat vahvistamaan tietyt raamatullisissa teksteissä mainitut tapahtumat, ihmiset ja paikat.


Yhteenvetona voidaan sanoa, että ulkoinen näyttö on elintärkeää tekstikritiikin ja Uuden testamentin käsikirjoitustutkimuksen alalla. Tutkimalla varhaiskristillisiä kirjoituksia, Raamatun käännöksiä, käsikirjoituksia, paleografiaa ja arkeologisia löytöjä, tutkijat voivat koota yhteen Uuden testamentin käsikirjoitustodisteiden palapelin.



Käsikirjoitusten maantieteellinen jakautuminen


Uuden testamentin käsikirjoitustodisteet ovat levinneet laajalle eri maantieteellisille alueille. Keskeisiä löytöalueita ovat Egypti, Palestiina, Vähä-Aasia ja Eurooppa. Jokainen alue on tuottanut ainutlaatuisia käsikirjoituksia, jotka heijastavat niiden tuotannon historiallisia ja kulttuurillisia yhteyksiä.


Erityisesti Egypti ja sen kaupunki Aleksandria on erittäin tärkeä Uuden testamentin tekstikritiikille. Egyptin kuiva ilmasto on säilyttänyt lukemattomia papyruskäsikirjoituksia aina toiselta ja kolmannelta vuosisadalta asti. Nämä varhaiset fragmentit ovat tarjonneet tutkijoille korvaamattomia oivalluksia Uuden testamentin varhaisesta tekstinsiirrosta ja tekstuaalisista variaatioista.


Palestiina, kristillisyyden syntypaikkana, on tuottanut myös merkittäviä käsikirjoituslöytöjä. Vaikka tältä alueelta säilyneiden käsikirjoitusten määrä on suhteellisen pieni, niiden merkitystä ei voi väheksyä. Nämä käsikirjoitukset antavat katsauksen tekstiin, jota varhaiset kristilliset yhteisöt käyttivät juuri siinä maassa, jossa Jeesus ja hänen opetuslapsensa elivät ja saarnasivat.


Vähä-Aasia, joka käsittää nykypäivän Turkin, oli varhaiskristillisyyden kukoistava keskus. Alueen käsikirjoitukset tarjoavat ainutlaatuisen näkemyksen Uuden testamentin tekstin leviämiseen ja kehittymiseen.


Eurooppa, erityisesti Kreikka ja Italia, ovat myös olleet keskeisiä Uuden testamentin käsikirjoitusten säilyttämisessä ja levittämisessä. Nämä alueet olivat käsikirjoitusten tuotannon keskuksia, joissa kirjurit kopioivat ja säilyttivät huolellisesti raamatullista tekstiä. Lukuisat käsikirjoitukset näiltä alueilta todistavat Uuden testamentin jatkuvasta vaikutuksesta kristillisyyteen Euroopassa.



Tekstitraditiot


Tekstitraditiot viittaavat käsikirjoitusryhmiin, jotka jakavat samankaltaisia lukutapoja ja osoittavat yhteisiä piirteitä. Nämä traditiot ovat tärkeitä määritettäessä alkuperäisen tekstin luotettavinta ja tarkinta esitystä. Tutkimalla tekstiperheiden******* välisiä yhtäläisyyksiä ja eroja, tutkijat voivat jäljittää erilaisten käsikirjoitusperinteiden sukulinjoja ja havaita ajan myötä ilmaantuneet muunnelmat.


Yksi tekstiperheiden pääpiirteistä on siis maantieteellinen alue, josta ne ovat kotoisin. Eri alueilla oli omat erottuvat käsikirjoitusperinteensä, jotka olivat kielen, kulttuurin ja kirjurikäytäntöjen vaikutuksen alaisia. Esimerkiksi Bysanttilainen tekstiperhe nousi esille Rooman valtakunnan itäosassa ja tuli vallitsevaksi perinteeksi kreikankielisissä kirkoissa. Toisaalta, Aleksandrialainen tekstiperhe, johon kuuluvat käsikirjoitukset kuten Codex Sinaiticus ja Codex Vaticanus, sai alkunsa Aleksandriassa, Egyptissä. Näiden maantieteellisten tekijöiden ymmärtäminen auttaa tutkijoita tunnistamaan kunkin tekstiperheen erityispiirteet ja taipumukset.





Toinen tekstiperheiden piirre on niiden esittämät tekstuaaliset variaatiot. Tekstuaaliset variaatiot ovat eroja sanamuodoissa tai ilmaisuissa eri käsikirjoitusten välillä. Nämä variaatiot voivat olla tahattomia, kuten kopioinnin virheitä tai poisjättöjä, tai tarkoituksellisia, kuten harmonisointeja tai teologisia selvennyksiä. Vertaamalla variaatioita eri tekstiperheiden sisällä tutkijat voivat tunnistaa tekstin välittymisessä ilmeneviä malleja ja taipumuksia. Tämä analyysi auttaa määrittämään todennäköisimmän alkuperäisen lukutavan ja tunnistamaan kirjureiden virheitä tai tarkoituksellisia muutoksia.


Lisäksi tekstitraditioita voidaan luokitella niiden tekstuaalisten yhtenevyyksien perusteella. Jotkut traditiot muistuttavat toisiaan läheisesti, mikä viittaa yhteiseen esi-isään tai suoraan kopioimiseen. Tämä mahdollistaa tutkijoiden rakentaa stemman eli sukupuun, joka näyttää käsikirjoitusten väliset suhteet. Analysoimalla näitä yhtenevyyksiä tutkijat voivat tunnistaa vanhimmat ja luotettavimmat käsikirjoitukset.



Stemma-kaavio


Tutkimalla eri perheiden maantieteellisiä alkuperiä, tekstuaalisia variaatioita ja yhtenevyyksiä, tutkijat voivat saada arvokkaita oivalluksia Uuden testamentin käsikirjoitusten luotettavuudesta ja tarkkuudesta.



Sisäiset todisteet


Sisäinen todistusaineisto viittaa tekstissä itsessään löytyviin vihjeisiin ja tietoihin, jotka voivat auttaa tutkijoita määrittämään tietyn kohdan tai käsikirjoituksen aitouden, tekijyyden ja alkuperäisyyden.


Yksi sisäisen todistusaineiston keskeisistä näkökohdista on tekstissä käytetty kieli ja kirjoitustyyli. Tutkimalla tekijän käyttämää sanastoa, kielioppia, syntaksia ja kirjallisia keinoja tutkijat voivat saada oivalluksia tekijän taustasta, koulutuksesta ja kirjoitustyylistä. Tämä tieto on korvaamaton määritettäessä käsikirjoituksen aitoutta ja tunnistettaessa mahdollisia myöhempiä lisäyksiä tai muita muutoksia.


Toinen sisäisen todistusaineiston näkökohta on tekstin johdonmukaisuus. Tutkijat analysoivat, ovatko esitetyt ideat, teemat ja opetukset linjassa Uuden testamentin muun osan ja tiedossa olevien tekijöiden opetusten kanssa. Teologiset epäjohdonmukaisuudet tai ristiriitaiset lausunnot saattavat viitata myöhempään lisäykseen tai muokkaukseen.


Lisäksi sisäinen todistusaineisto voi antaa vihjeitä tietyn käsikirjoituksen tarkoitetusta yleisöstä. Tutkimalla käytettyä kieltä, kulttuurisia viittauksia ja historiallista kontekstia tutkijat voivat ymmärtää paremmin kontekstin, jossa teksti on kirjoitettu, ja yleisön, jolle se oli tarkoitettu. Tämä tieto on tärkeää tekstin tarkan tulkinnan ja sen alkuperäisen merkityksen ymmärtämisen kannalta.


Lisäksi sisäinen todistusaineisto on merkittävässä roolissa määritettäessä käsikirjoituksen tekijää. Vertaamalla kirjoitustyyliä, sanastoa ja teologiaa tekijän muihin tunnettuihin teoksiin, tutkijat voivat tehdä perusteltuja arvauksia anonyymien tai kiisteltyjen tekstien tekijyydestä.



Transkriptiotodennäköisyydet


Transkriptiotodennäköisyydet tarkoittavat sitä, miten todennäköisesti tietyt virheet tai muutokset on tehty, kun kirjurit kopioivat vanhoja käsikirjoituksia. Nämä muutokset voivat olla yksinkertaisia kirjoitusvirheitä tai suurempia muutoksia, jotka vaikuttavat tekstin sisältöön ja merkitykseen. Tarkastelemalla kirjurien malleja ja taipumuksia tutkijat voivat tehdä perusteltuja arvauksia tekstivariaatioiden todennäköisistä lähteistä.


Yksi tärkeä tekijä transkriptiotodennäköisyyksien määrittämisessä on kirjurin tottumusten käsite. Kirjurit eivät olleet erehtymättömiä, ja he tekivät usein virheitä kopioidessaan tekstejä. Nämä virheet voivat olla tahattomia johtuen tekijöistä kuten väsymyksestä, häiriötekijöistä tai epätutuista sanoista tai ilmauksista. Lisäksi kirjurit tekivät joskus tarkoituksellisia muutoksia tekstiin joko selkeyttääkseen kohtaa, harmonisoidakseen sitä muiden raamatullisten tekstien kanssa tai sovittaakseen sen omiin teologisiin uskomuksiinsa. Tutkimalla eri kirjurien tapoja ja taipumuksia tekstikriitikot voivat paremmin ymmärtää vaihtelun mahdollisia lähteitä.


Toinen transkriptiotodennäköisyyksien näkökulma on tekstin ulkoisten vaikutteiden huomioiminen. Esimerkiksi, jos kirjuri kopioi käsikirjoitusta, jossa on marginaalihuomautuksia eli annotaatioita********, on suurempi todennäköisyys, että nämä huomautukset saatetaan vahingossa liittää päätekstiin. Samoin, jos useat kirjurit työskentelevät saman käsikirjoituksen parissa, on mahdollista, että he saattavat tuoda mukanaan variaatioita perustuen heidän yksilöllisiin mieltymyksiinsä tai vaikutteisiinsa.




Jäljentäjien virheet ja korjaukset: Miten ne vaikuttavat alkuperäisen tekstin rekonstruktioon?


Kun tutkitaan muinaisia tekstejä, erityisesti käsin kirjoitettuja, on olennaista olla tietoinen kirjurin virheiden mahdollisuudesta. Nämä virheet voivat syntyä useista syistä, kuten kirjurin väsymyksestä, huomion puutteesta tai jopa siitä, että tietyt sanat olivat kirjurille tuntemattomia.


Kirjurin virheet voivat ilmetä eri muodoissa, mukaan lukien poisjättämiset, lisäykset, korvaukset ja transpositiot*********. Poisjättämiset tapahtuvat, kun kirjuri vahingossa jättää sanan tai ilmauksen pois kopioimastaan tekstistä. Lisäykset taas tapahtuvat, kun kirjuri lisää sanoja tai ilmauksia, jotka eivät alun perin olleet käsikirjoituksessa. Korvaukset tapahtuvat, kun kirjuri vahingossa korvaa sanan toisella, usein samankaltaisten kirjoitusasujen tai merkitysten vuoksi. Lopuksi, transpositiot tarkoittavat sanojen tai ilmausten järjestyksen muuttamista lauseessa tai jakeessa, muuttaen alkuperäistä merkitystä.


Onneksi Uuden testamentin tutkimuksen, tekstikritiikin ja käsikirjoitustutkimuksen tutkijat ovat kehittäneet erilaisia menetelmiä näiden kirjurin virheiden tunnistamiseksi ja korjaamiseksi. Yksi tällainen menetelmä on eri käsikirjoituskopioiden vertailu. Vertaamalla useita saman tekstin kopioita, tutkijat voivat tunnistaa epäjohdonmukaisuuksia ja määrittää luotettavimman lukutavan. Tämä prosessi, joka tunnetaan tekstikritiikkinä, sisältää todisteiden huolellisen tarkastelun ja kunkin varianttilukutavan todennäköisyyden punnitsemisen.


Tällaista vertailevaa tutkimusta voidaan verrata siihen, että opettaja pyytää sataa oppilasta kopioimaan luvun kirjasta. Vaikka alkuperäinen luku katoaisi, vertailemalla näitä sataa kopiota voisimme päätellä, mitä alkuperäisessä tekstissä luki. Jokainen oppilas saattaa tehdä joitakin virheitä, mutta on hyvin epätodennäköistä, että kaikki tekisivät täsmälleen samat virheet. Samalla tavalla tutkijat voivat vertailla tuhansia saatavilla olevia muinaisia Raamatun katkelmia ja käsikirjoituksia. Näin he voivat tunnistaa kopiointivirheet ja rekonstruoida alkuperäisen tekstin mahdollisimman tarkasti.


Lisäksi tutkijat käyttävät kielellistä analyysiä ja tuntemusta kirjoittajan kirjoitustyylistä ja sanastosta havaitakseen kirjurin virheitä. Ymmärtämällä kirjoittajan ainutlaatuiset kielelliset kuviot, tutkijat voivat tunnistaa tapauksia, joissa kirjuri on saattanut tehdä virheen. Nämä kielelliset vihjeet, yhdistettynä käsikirjoitustodisteisiin, tarjoavat arvokkaita näkemyksiä kirjurin virheistä ja auttavat korjausprosessissa.


Lisäksi tutkijat kohtaavat usein tapauksia, joissa kirjurit itse tunnistivat virheensä ja yrittivät korjata ne. Nämä korjaukset voidaan löytää käsikirjoitusten reunoista tai rivien välistä. Tutkimalla näitä korjauksia tutkijat voivat saada syvempää ymmärrystä kirjurin aikeista ja alkuperäisestä lukutavasta. On kuitenkin tärkeää lähestyä näitä korjauksia varoen, sillä ne voivat joskus heijastaa kirjurin henkilökohtaista tulkintaa.



Tekstivarianttien todellinen luonne


Saatavilla olevissa käsikirjoituksissa on paljon eroavuuksia. On arvioitu, että Uuden testamentin käsikirjoitusten välillä on noin 400 000 eroavuutta tai varianttia. Tämä luku kuulostaa suurelta ja siksi voi tuntua merkittävältä, mutta kun ymmärtää näiden eroavuuksien luonteen voi tajuta, että kyseessä ei ole kovin vakava haaste.


Hämäävä tekijä tässä on käsikirjoitusten paljous ja niissä olevien eroavuuksien määrä. Uuden testamentin käsikirjoituksista on sanottu, että niissä on enemmän eroavuuksia kuin on kuin kirjaimia koko Uudessa testamentissa. Tämän voisi luulla vaikeuttavan alkuperäisen kirjoitustavan ennallistamista tai jopa tehdä sen mahdottomaksi. Mutta näin ei oikeastaan ole, nimittäin käsikirjoituksissa olevat eroavuudet ovat luonteeltaan sellaisia, että suurin osa niistä ei vaikuta tekstin perusmerkitykseen. Esimerkiksi selkeät kirjoitusvirheet tai synonyymit. Jopa tunnettu ateistinen Uuden testamentin tutkija Bart Ehrman, joka suhtautuu varsin kriittisesti Raamatun tekstiin on tunnustanut, että "tekstivariantit eivät vaikuta keskeisimpiin kristillisyyden uskonkäsityksiin". Alkuperäisen lukutavan selvittämisessä oleellisinta onkin varianttien eli eroavuuksien luonne, eikä niiden määrä.


Valaistaan tätä esimerkillä. Kirjoitan viestin "Pekka kävi joka päivä metsässä kävelyllä". Sama viesti voidaan luonnollisesti välittää vaikka se tapahtuisi pienillä muutoksilla tai viestiin tulisi pieniä virheitä. Vertaa vaikka tätä alkuperäiseen viestiin: "Pekka käv päivittäi kävelylenkillä metsssä". Siinä on sama asia ilmaistu vähän eri sanamuodoilla ja muutamalla kirjoitusvirheellä. Viestin ydinsanoma olisi mahdollista välittää jopa isommillakin muutoksilla. Esimerkiksi "Pekalla oli tapana käydä jokaisena viikonpäivänä kävelemässä läheisessä metsässä." Nyt viestiin on tehty lisäyksiä, mutta asian ydin on täysin sama. Pekalla oli tapana käydä säännöllisesti kävelemässä.


Raamatun muinaisissa käsikirjoituksissa olevat eroavuudet ovat suurelta osin tämän kaltaisia. Sanamuodoissa voi olla eroja, joissakin voi olla lisäyksiä ja teksteissä voi olla kirjoitusvirheitä, mutta asian ydin ei muutu mihinkään. Valaistaan tätä vielä yhden vertauksen avulla.



Rikkinäinen puhelin -efekti ja Uuden testamentin välittyminen?


Rikkinäinen puhelin on seurapeli, jossa viesti välitetään suullisesti henkilöltä toiselle, usein johtaen viestin vääristymiseen matkalla. Tämä leikki havainnollistaa, miten helposti suullinen viestintä voi vääristyä kulkiessa useiden välittäjien kautta. Jotkut ovat käyttäneet tätä vertausta kuvaamaan Uuden testamentin tekstien kopiointiprosessia, mutta tämä vertaus on virheellinen monista syistä.


Kirjallisen ja suullisen välityksen ero


Uuden testamentin tekstit on välitetty kirjallisesti, ei suullisesti. Toisin kuin rikkinäisessä puhelimessa, kirjallinen välitys sallii suuremman tarkkuuden, koska kirjoittaja voi tarkistaa ja korjata tekstin ennen sen lopullista valmistumista. Kirjoitetut tekstit voidaan kopioida huolellisesti ja metodologisesti, mikä vähentää virheiden mahdollisuutta.


Moninkertaiset kopiot ja varianttien tutkiminen


Toisin kuin rikkinäisessä puhelimessa, jossa viesti kulkee lineaarisessa ketjussa yhdeltä henkilöltä toiselle, Uuden testamentin teksteistä tehtiin useita kopioita eri aikaan ja eri paikoissa. Tämä mahdollisti kopioiden vertailun sekä aikalaistensa että aiempien käsikirjoitusten kanssa, mikä lisäsi tarkkuutta. Nykyajan tutkijat voivat vertailla tuhansia säilyneitä käsikirjoituksia, mikä mahdollistaa alkuperäisen tekstin rekonstruoinnin tarkasti.


Uskonnollinen konteksti


Uuden testamentin tekstien kopioiminen tapahtui uskonnollisessa kontekstissa, jossa pyrittiin säilyttämään tekstit mahdollisimman muuttumattomina teologisista syistä. Koska näitä tekstejä pidettiin jumalallisina sanomina, niiden tarkka säilyttäminen oli ensisijaisen tärkeää. Tämä motivaatio vähensi merkittävästi virheiden ja vääristymien riskiä.


Lopputulos


Vaikka Uuden testamentin käsikirjoituksissa esiintyykin tekstivariantteja, näiden varianttien huolellinen analysointi ja vertailu mahdollistaa tekstin luotettavan rekonstruoinnin. Rikkinäinen puhelin -efekti ei sovellu Uuden testamentin tekstien välittymiseen, sillä kirjallinen kopiointiprosessi, moninkertaiset kopiot ja uskonnollinen tarkkuus takaavat, että alkuperäinen sanoma on säilynyt paljon tarkemmin kuin mitä suullinen välitys mahdollistaisi.







Esimerkki myöhemmin Raamatun tekstiin tehdyn muutoksen tunnistamisesta tekstikritiikin avulla


Otetaan yksi esimerkki siitä, miten tekstikriittisten menetelmien avulla voidaan tunnistaa tekstin vääristymiä ja löytää todennäköisempi vaihtoehto alkuperäiselle lukutavalle.


Tarkastellaan 1. Timoteuksen kirjeen 3:16 jaetta, joka Kuningas Jaakon -käännöksessä********** kuuluu: "Jumala ilmestyi lihassa". Kuitenkin nykyisissä käännöksissä, kuten vuoden 1938 suomalaisessa raamatunkäännöksessä, tämä kohta on käännetty: "Hän, joka on ilmestynyt lihassa". Erojen syy selittyy tekstin tutkijoiden löydöillä alkuperäisen tekstin todennäköisestä muodosta.


Tekstin muinaisessa kreikkalaisessa muodossa käytettiin lyhennettä, joka on kirjoitettu suuraakkosilla ja näyttää merkitsevän "joka". Tässä yhteydessä on havaittu, että joissakin vanhoissa käsikirjoituksissa tämä sana on muutettu muotoon "Jumala" lisäämällä pystyviiva kirjaimen keskelle ja viiva kummankin kirjaimen yläpuolelle. Tämä muokkaus on dokumentoitu myöhemmäksi lisäykseksi. Esimerkiksi British Museumin viidennen vuosisadan aleksandrialaisesta käsikirjoituksesta tehdyt mikroskooppiset tutkimukset osoittavat, että nämä lisäykset on tehty alkuperäisen tekstin kirjoittamisen jälkeen. Westcott ja Hort viittaavat tähän muutokseen "Notes on Select Readings" -teoksessaan, korostaen, että tällainen tekstiin tehty muutos yleistyi vasta neljännen vuosisadan loppupuolella.


Tästä jakeesta Bruce Metzger kirjoittaa:


"[Hän joka]" saa tukea varhaisimmilta ja parhailta unsiaaleilta...kaikki muinaiset käännökset edellyttävät hosia tai hoa [”hän joka” tai ”hän”]; ja kukaan kirkkoisä ennen neljännen vuosisadan viimeistä kolmannesta ei todista theos-lukemisen puolesta. Lukeminen theos syntyi joko (a) vahingossa tai (b) tahallisesti."


Tämä havainto on sikäli merkittävä, että vaikka kyseessä on pieni yhden sanan muutos, se voi vaikuttaa melko paljon jakeen tulkintaan. Nykyiset käännökset, joissa sana on korjattu vastaamaan alkuperäistä tekstiä sopii paremmin jakeen kontekstiin ja auttaa saamaan oikean käsityksen jakeen merkityksestä.



Muita tunnetuimpia lisäyksiä Uuteen testamenttiin


Raamatun vanhoissa käsikirjoituksissa olevat eroavuudet ovat siis pääasiassa pieniä ja lisäksi selkeät muutokset, kuten myöhemmät lisäykset, on pystytty tunnistamaan vertailevan tutkimuksen avulla. Näihin sisältyy esimerkiksi Markuksen evankeliumin pitkät loppusanat, Johanneksen evankeliumin 7:53-8:11 ja 'Comma Johanneum' eli 1. Johanneksen kirjeen 5:7,8:n tehty lisäys. 'Comma Johanneumin' tunnisti jo aikoinaan paremmin fyysikkona ja matemaatikkona tunnettu Isaac Newton, joka oli innokas Raamatun tutkija.


Näillä edellä mainituilla lisäyksillä ei välttämättä ole kovin merkittäviä teologisia implikaatioita, koska oikeiden Raamatun tulkintaperiaatteiden mukaan ne täytyy tulkita koko muun Raamatun valossa. Raamatun tulkinnassa ei tulisi tehdä hätäisiä johtopäätöksiä. Oli miten oli, asian ydin on se, että edellä mainittuja kohtia pidetään tutkijoiden keskuudessa nykyään selvinä lisäyksinä ja siksi ne eivät enää sisälly moniin nykyaikaisiin raamatunkäännöksiin. Ja käännöksiin joihin ne edelleen sisältyvät on usein lisätty maininta, että luotettavimmat tai vanhimmat käsikirjoitukset eivät tue näiden kohtien autenttisuutta.



KR92 alaviite mainitsee, että Joh. 7:53-8:11 puuttuu vanhimmista käsikirjoituksista.

Koska Uuden testamentin tekstiin on todistettavasti tehty joitakin myöhempiä lisäyksiä voimmeko olla varmoja, ettei niitä ajan mittaan tunnisteta lisää? Uuden testamentin tutkimuksessa on jo käytössä valtava määrä käsikirjoituksia, ja huomattavien lisäysten ilmaantuminen vaatisi merkittävän määrän uusia käsikirjoituslöytöjä. Nykyisin tunnetaan tuhansia kreikankielistä käsikirjoitusta sekä tuhansia käsikirjoituksia muilla kielillä, kuten latinaksi, syyriaksi ja koptiksi.


Vaikka uusien käsikirjoitusten löytyminen on aina mahdollista ja voi tarjota uusia näkemyksiä, merkittävien lisäysten ilmaantuminen ja niiden vaikuttaminen nykyiseen ymmärrykseen on epätodennäköistä ilman huomattavaa määrää uusia ja aikaisempaa parempia käsikirjoituslöytöjä.


Koska valtavien uusien käsikirjoitusmassojen löytyminen ei ole todennäköistä, jäljelle jää yksi mahdollinen skenaario ja se olisi hyvin varhaisten käsikirjoitusten löytyminen, joista puuttuisi tiettyjä jakeita tai osuuksia. Tällaiset löydöt voisivat tarjota merkittävää uutta tietoa Uuden testamentin tekstin varhaisimmista muodoista ja auttaa tunnistamaan myöhemmin tehtyjä lisäyksiä.


Esimerkiksi, jos löydetään hyvin varhainen käsikirjoitus (esim. 1. tai 2. vuosisadalta), joka ei sisällä tiettyä jaetta, mutta myöhemmät käsikirjoitukset sisältävät sen, se voisi viitata siihen, että kyseinen jae on myöhempi lisäys. Kuten olemme huomanneet tämäntyyppinen havainto on jo tehty tietyissä tapauksissa, kuten Markuksen evankeliumin loppuosan (Mark. 16:9-20) ja Johanneksen evankeliumin aviorikoksesta kertovan tarinan (Joh. 7:53-8:11) kohdalla.


On kuitenkin syytä huomata, että vaikka uudet löydöt voivat tarjota lisätietoa ja selkeyttä Raamatun tekstiin, ne eivät välttämättä merkittävästi muuta vakiintunutta tekstikritiikin tulosta, koska olemassa oleva käsikirjoitusaineisto on jo niin laaja ja kattava.


Nykyinen tekstikriittinen tutkimus perustuu laajaan käsikirjoitusmateriaaliin ja tieteellisesti vahvoihin menetelmiin, jotka mahdollistavat alkuperäisen tekstin hyvin tarkan rekonstruoinnin. Uudet löydöt täydentävät tätä työtä ja voivat hienosäätää yksityiskohtia, mutta suuria muutoksia koko tekstin ymmärtämiseen ne tuovat harvoin.


Nykyinen tutkimus tarjoaa hyvin perustellun ja tarkasti tutkitun tekstin. Voimme siis olla varmoja siitä, että nykyinen Uuden testamentin teksti edustaa hyvin alkuperäistä kirjoitustapaa.




Tekstikritiikin lopputuote: Uuden testamentin tekstikriittinen laitos



Mikä on tekstikriittinen laitos?


Uuden testamentin tekstikriittinen laitos on tieteellinen julkaisu, joka pyrkii rekonstruoimaan Uuden testamentin alkuperäisen kreikkalaisen tekstin. Tällainen laitos kokoaa ja analysoi lukuisia käsikirjoituksia ja niiden tekstivariantteja, eli eroja, jotka ovat syntyneet kopiointiprosessien aikana. Tekstikriittisen laitoksen tarkoitus on tarjota mahdollisimman tarkka ja luotettava esitys alkuperäisestä tekstistä. Se on siis tekstikritiikin lopputuote.


Miten tekstikriittinen laitos tehdään?


Tekstikriittinen laitos syntyy artikkelissamme kuvaillun tekstikriittisen työprosessin kautta. Tässä vielä lyhyt tiivistelmä prosessista:


  1. Käsikirjoitusten kokoaminen: Ensimmäinen vaihe on kerätä mahdollisimman monta Uuden testamentin käsikirjoitusta eri aikakausilta ja maantieteellisiltä alueilta. Näitä voivat olla papyrukset, pergamentit ja muut muinaiset käsikirjoitukset.

  2. Varianttien analyysi: Tutkijat vertaavat käsikirjoituksia ja analysoivat niiden välisiä eroja. Tämä vaihe sisältää virheiden, kirjoitusasujen ja sanajärjestyksen muutosten tunnistamisen ja arvioinnin.

  3. Kriteerien soveltaminen: Tutkijat käyttävät useita kriteerejä, kuten käsikirjoitusten ikää, maantieteellistä jakautumista ja tekstin sisäistä koherenssia, määrittääkseen, mitkä variantit ovat todennäköisesti alkuperäisiä.

  4. Tekstin rekonstruointi: Analyysin ja kriteerien perusteella tutkijat rekonstruoivat mahdollisimman alkuperäisen tekstin. Tämä versio julkaistaan tekstikriittisenä laitoksena.


Miten tekstikriittistä laitosta käytetään Raamatun käännösten perustana?


Raamatun kääntäjät käyttävät tekstikriittisiä laitoksia lähteenään, kun he kääntävät Uuden testamentin eri kielille. Koska tekstikriittinen laitos tarjoaa mahdollisimman tarkan esityksen alkuperäisestä kreikkalaisesta tekstistä, se auttaa kääntäjiä tuottamaan tarkempia ja luotettavampia käännöksiä.


Tekstikriittiset laitokset ovat siis keskeisiä työkaluja sekä tutkijoille että kääntäjille, ja ne varmistavat, että Uuden testamentin sanoma säilyy mahdollisimman tarkasti ja luotettavasti läpi vuosisatojen.



Uuden testamentin tekstikriittisiä laitoksia:





Kirkkoraamattu 1992 -käännöksen tekstikriittinen pohja


Kaikki nykyaikaiset Raamatun käännökset perustuvat siis tekstikriittisiin laitoksiin. Esimerkiksi Suomen evankelis-luterilaisen kirkon julkaisema Kirkkoraamattu 1992 (KR92) perustuu Novum Testamentum Graece (NA26) -tekstikriittiseen laitokseen.


Kirkkoraamattu 1992 -käännöksen sukupuu


KR92-käännös perustuu pitkään ja huolelliseen tekstikriittiseen tutkimukseen, joka jäljittää juurensa aina alkuperäisiin Uuden testamentin käsikirjoituksiin asti. Alla oleva kaavio havainnollistaa tämän prosessin vaiheita:





Kirkkoraamattu 1992 on siis tulosta tekstikriittisen tutkimuksen ja käännöstyön yhdistelmästä. Tekstikritiikki on tarjonnut kääntäjille tarkat työkalut alkuperäisen tekstin rekonstruoimiseksi, ja NA26-laitos on toiminut käännöksen perustana. Tämä prosessi varmistaa, että KR92-käännös on sekä tarkka että nykyaikaiselle lukijalle selkeä ja ymmärrettävä.


Tarkoitukseni ei ole suositella KR92-käännöstä jotenkin poikkeuksellisen hyvänä käännöksenä, vaan valaista ainoastaan sitä miten nykyaikainen Raamatun käännös syntyy tekstikriittisen työn pohjalta. Vaikka KR92-käännöksessä on joitakin puutteita, edustaa se alkuperäistä Raamatun tekstiä riittävän hyvin, jotta lukija voi sitä lukiessaan hyötyä Raamatun sanomasta. Kyseisen käännöksen vahvuus on sen helppolukuisuus ja ymmärrettävyys. Käännöksen heikkoutena on tietynlainen epäjohdonmukaisuus ja mahdollisesti teologisiin ennakkoasenteisiin perustuvat käännösratkaisut, jotka voivat vaikeuttaa tekstin oikeaa tulkintaa.


Kirkkoraamattu 1992


Loppuyhteenveto


Uuden testamentin tekstikritiikissä ja käsikirjoitusten tieteellisessä tutkimuksessa on kyse palapelin kokoamisesta, joka on osittain hajonnut vuosisatojen aikana. Vaikka käsikirjoituksissa on eroja ja variaatioita, on tutkijoiden huolellisen ja perusteellisen työn ansiosta onnistuttu ennallistamaan Uuden testamentin teksti hyvin lähelle alkuperäistä.


Vaikka absoluuttista varmuutta alkuperäiseisen tekstin kaikista pienimmistä yksityiskohdista ei voida saavuttaa tämän hetken lähdemateriaalin ja tutkimusmenetelmien avulla, on kriittinen analyysi ja eri käsikirjoitusten vertailu mahdollistanut tekstin perusmerkityksen luotettavan ennallistamisen. Tämä takaa sen, että nykylukijat voivat luottaa siihen, että heillä on pääsy Uuden testamentin totuudenmukaiseen ytimeen ja sen alkuperäisiin opetuksiin.


Huomattava seikka saatavilla olevissa vanhoissa käsikirjoitusjäljennöksissä on niissä ilmenevien erojen luonne. Suurin osa eroista on sellaisia, että ne eivät vaikuta tekstin perusmerkitykseen. Niinpä Uuden testamentin sanoman luotettavasta ja tarkasta välittymisestä ei ole juurikaan epävarmuutta. Epävarmuustekijät koskevat yksityiskohtia, joiden vaikutus tekstin merkitykseen on olematon tai vähäinen.


Osaltaan tekstikritiikin ja tieteellisen tutkimuksen ansiosta voimme luottavaisin mielin pitää Uutta testamenttia täysin luotettavana tietolähteenä kristillisyyden historiallisissa ja teologisissa pohdinnoissa. Se muistuttaa meitä kristillisyyden perustavanlaatuisista totuuksista, jotka ovat säilyneet läpi vuosisatojen.


Terveisin,


Okulaarinen tieteilijä




Lähteet:


Bruce Metzger, A Textual Commentary on the Greek New Testament

Westcott, Hort, Notes on Select Readings

Kirkkoraamattu 1992 liitteet

Pyhä Raamattu (nwt-FI 2018) liitteet



Artikkelissa esiintyvien sanojen ja käsitteiden selityksiä:


*Uusi testamentti on Raamatun loppuosan 27 kirjaa, jotka juutalaiskristityt kirjoittajat – Matteus, Markus, Luukas, Johannes, Paavali, Jaakob, Pietari ja Juudas – ovat kirjoittaneet kreikaksi, vaikkakin Matteus kirjoitti evankeliuminsa ensin hepreaksi ja käänsi sen sitten kreikaksi. Nämä kirjat kertovat Jeesuksen Kristuksen elämästä, opetuksista ja varhaisten kristittyjen toiminnasta. Uutta testamenttia ei pidä sekoittaa Septuagintaan, joka on Vanhan testamentin kreikankielinen käännös.

**Koineekreikka on muinaiskreikan murre, joka kehittyi Aleksanteri Suuren valloitusten myötä 300-luvulla eaa. ja levisi laajalle alueelle. Se oli antiikin maailman yleiskieli ja toimi kansainvälisenä viestintä- ja kaupankäyntikielenä. Koineekreikka on myös Uuden testamentin alkuperäinen kieli, ja siksi sillä on merkittävä rooli kristillisyyden historiassa.

***Transkriptio tarkoittaa käsikirjoituksen tai puheen muuttamista kirjoitettuun muotoon. Tämä voi sisältää käsikirjoituksen puhtaaksikirjoittamisen, jossa alkuperäinen käsin kirjoitettu teksti kopioidaan selkeäksi ja luettavaksi versioksi. Transkriptio säilyttää alkuperäisen sisällön ja muodon mahdollisimman tarkasti, mikä auttaa tutkijoita analysoimaan ja vertailemaan tekstejä sekä tunnistamaan mahdollisia muutoksia tai virheitä alkuperäisissä käsikirjoituksissa.

****Heksapla on Origenes Aleksandrialaisen 200-luvulla valmistama monumentaalinen tekstikriittinen teos, joka sisältää Vanhan testamentin rinnakkaisversiot kuudessa sarakkeessa. Näissä sarakkeissa ovat heprealainen teksti, heprealainen teksti kreikkalaisilla kirjaimilla kirjoitettuna, sekä neljä erilaista kreikankielistä käännöstä (Aquila, Symmachus, Septuaginta ja Theodotion). Hexapla auttoi vertailemaan ja analysoimaan tekstien eroavaisuuksia ja yhtäläisyyksiä.

*****Tarkka määrä kreikkalaisissa Uuden testamentin käsikirjoituksissa voi vaihdella eri lähteiden mukaan, mutta yleensä hyväksytyt luvut liikkuvat 5300 ja 5800 välillä. Münsterin yliopiston Uuden testamentin tutkimuslaitoksen nettisivujen mukaan vuonna 2023 lukumäärä oli 5700 käsikirjoitusta. Center for the Study of New Testament Manuscripts (CSNTM) -tutkimuslaitoksen johtajan tohtori Daniel B. Wallacen mukaan käsikirjoituksia on noin 5800, mutta toisenlaisella luokittelulla määrä nousee jopa 6000 käsikirjoitukseen.

Käsikirjoitusten lukumäärä kasvaa ajan myötä, kun uusia käsikirjoituksia löydetään ja luetteloidaan. Jotkut lähteet voivat käyttää vanhempia tietoja, kun taas toiset käyttävät uudempia ja päivitettyjä lukuja. Eri tutkijat tai instituutiot voivat käyttää erilaisia kriteerejä määritellessään, mikä lasketaan käsikirjoitukseksi. Jotkut voivat laskea mukaan vain täydelliset käsikirjoitukset, kun taas toiset laskevat mukaan myös fragmentit ja pienemmät katkelmat.

On mahdollista, että jotkut käsikirjoitukset ovat kiistanalaisia tai niiden alkuperä ja aitous ovat epävarmoja. Tällaisia tapauksia ei välttämättä lasketa mukaan kaikkiin luetteloihin. Tämä vaihtelu ei kuitenkaan ole merkittävää tekstikritiikin ja Uuden testamentin tutkimuksen perusasioiden kannalta. Oleellista on, että käsikirjoituksia on runsaasti, mikä mahdollistaa tarkkojen ja luotettavien rekonstruktioiden tekemisen alkuperäisestä tekstistä. Jos otamme varovaisemman linjan niin varmuudella kreikankielisiä käsikirjoituksia on noin 5300.

******Epigrafia on tieteenala, joka tutkii muinaisten kirjoitusten kaiverruksia kiveen, metalliin, puuhun tai muihin pysyviin materiaaleihin. Näitä kirjoituksia kutsutaan inskriptioiksi. Epigrafia on tärkeä historiallinen ja arkeologinen tutkimusala, koska se auttaa ymmärtämään menneitä kulttuureita, kieliä, yhteiskuntia ja tapahtumia. Epigrafistit analysoivat inskriptioiden sisältöä, kirjoitustapaa, muotoa ja kontekstia saadakseen tietoa muinaisista sivilisaatioista ja niiden käytännöistä.

*******Tekstikritiikissä "tekstiperinne" ja "tekstiperhe" viittaavat hieman eri käsitteisiin. Tekstiperinne kattaa laajemmin tietyn tekstin kopioimisen ja välittämisen historian, mukaan lukien kaikki tunnetut käsikirjoitukset, fragmentit ja versiot. Tekstiperhe puolestaan viittaa kapeammin ryhmään käsikirjoituksia, jotka jakavat samankaltaisia lukutapoja ja tekstuaalisia piirteitä, periytyen samasta kopiointiperinteestä tai -linjasta. Esimerkiksi Uuden testamentin tekstiperinne käsittää kaikki sen tunnetut käsikirjoitukset ja versiot, kun taas tekstiperheet, kuten aleksandrialainen, bysanttilainen ja läntinen, edustavat erityisiä kopiointiperinteitä tietyillä maantieteellisillä alueilla. Sanoja "tekstiperinne" ja "tekstiperhe" käytetään toisinaan tekstikritiikissä synonyymeinä. Tämä voi aiheuttaa sekaannusta, sillä molemmat termit viittaavat tiettyihin ryhmiin käsikirjoituksia, jotka jakavat samankaltaisia piirteitä. Esimerkiksi "bysanttilainen tekstiperinne" ja "bysanttilainen tekstiperhe" voivat molemmat viitata samaan käsikirjoitusten ryhmään, joka on kopioitu ja säilynyt tietyllä alueella ja ajanjaksolla. On tärkeää kontekstin perusteella ymmärtää, että molemmilla termeillä voidaan viitata tietyn alueen tai koulukunnan kopiointiperinteeseen, joka jakaa yhteisiä tekstuaalisia piirteitä.

********Annotaatio on kommentti, selitys tai huomautus, joka lisätään tekstiin tai asiakirjaan. Se tarjoaa lisätietoja, taustatietoja tai selvennyksiä, ja auttaa lukijaa ymmärtämään alkuperäistä sisältöä paremmin. Annotaatiot voivat olla esimerkiksi marginaalimerkintöjä käsikirjoituksissa, tieteellisiä viitteitä tai selityksiä oppikirjoissa.

*********Transpositio tekstikritiikissä tarkoittaa sanojen, lauseiden tai lausekkeiden paikan vaihtumista käsikirjoituksessa, mikä voi tapahtua joko tahattomasti kirjurin virheenä tai tarkoituksellisesti tekstin selkeyttämiseksi tai harmonisoimiseksi. Esimerkki:

"Aurinko nousee idästä ja laskee länteen."

"Länteen aurinko laskee ja idästä nousee."

Tekstikriitikot analysoivat näitä transpositioita vertaamalla useita käsikirjoituksia ja arvioimalla, mikä tekstimuoto on todennäköisimmin alkuperäinen.

**********Kuningas Jaakon käännös tunnetaan myös nimellä King James Version (KJV), on vuonna 1611 julkaistu englanninkielinen Raamatun käännös. Se tehtiin Englannin kuninkaan Jaakko I:n toimeksiannosta ja siitä tuli yksi vaikutusvaltaisimmista ja laajimmin käytetyistä Raamatun käännöksistä. KJV on tunnettu kauniista ja runollisesta kielestään, ja se on vaikuttanut merkittävästi englanninkieliseen kirjallisuuteen ja kulttuuriin.


Kuvat:


Artikkelin kuvat ovat Wikipedian public domain kuvia tai itse ottamiani. Kaaviot on luotu tekoälyn avulla. Alan tutkimuslaitosten ja käsikirjoitusten säilyttäjien digitaalisista arkistoista löydät valtavan määrän kuvia muinaisista Raamatun käsikirjoitusjäljennöksistä. Erityisen hyvä paikka tutkia niitä on Münsterin yliopiston manuscript workspace. Se on avoin ja ilmainen kaikille ilman rekisteröitymistä, lukuunottamatta osaa käsikirjoituksista. Nykyään nämä aarteet eivät ole siis vain harvojen alan ammattilaisten saatavilla, vaan meillä kaikilla on pääsy niihin ja voimme tutkia niitä läheltä ja oman kotimme rauhassa. Pienellä koineekreikan opiskelulla kuka tahansa voi lukea muinaisia käsikirjoituksia, jotka vievät meidät todella lähelle alkuperäisiä Uuden testamentin tekstejä.

Comments


bottom of page