Hei! Ennen kuin maalarit olivat vielä 'taiteilijoita', he olivat "henkilöitä, jotka suorittivat kemiallisia operaatioita". Määritelmä on sikäli osuva, että maaleja ja maalausnesteitä ei voi sekoitella aivan miten tahansa. Mutta ei kannata säikähtää sitä, että tämä tekisi maalaamisesta monimutkaista tiedettä, jossa täytyy olla kirjaimellisesti huippukemisti, jotta voisi onnistua. Näin ei suinkaan ole. Noudattamalla maalivalmistajien ja kokeneiden maalarien ohjeita välttyy ongelmilta.
Akryyli- ja öljyvärien yhdistäminen oikein
Yksi maalaustekniikka, jota maalarit ovat käyttäneet vuosikymmeniä menestyksellisesti on akryyli- ja öljyvärien yhdistäminen. Mutta yhdistäminen täytyy tehdä oikein jos haluaa välttyä maalipinnan pilaantumiselta. Tässä joitakin ajantasaisia ohjeita akryyli- ja öljyvärien yhdistämiseen.
Vaikka akryylivärejä ja öljyvärejä ei voi sekoittaa keskenään voi akryylivärien päälle kuitenkin maalata öljyväreillä. Maalausjärjestys täytyy ehdottomasti olla akryylivärit ensin ja öljyvärit sitten. Varmistu myös siitä, että akryylimaali on hyvin kuivunut ennen kuin alat maalata öljyväreillä päälle. Tämä on ehdottoman tärkeää, koska kuiva maalipinta takaa sen, etteivät värit ala sekoittua keskenään. Kuivan öljyvärikerroksen päälle ei tule maalata akryyliväreillä, joten siinä vaiheessa kun otat öljyvärit käyttöön täytyy sinun pysyä öljyväreissä maalauksen loppuun asti.
Uutta tietoa
Maalinvalmistajan Goldenin viimeisimpien tutkimusten mukaan öljyväreihin tulisi lisätä sopiva annos maalausnestettä, jottei maalipinta ala halkeilla myöhemmin. Goldenin suosituksen mukaan 10% pellavaöljyä, 6-10% alkydia tai 4-10% paksunnettua pellavaöljyä (stand oil) estää halkeilun.
Tutkimustuloksiaan esittelevässä artikkelissaan Golden toteaa, että maalarit ovat käyttäneet pitkään akryylivärien ja öljyvärien yhdistämistä ilman ongelmia tai ainakaan halkeilusta ei raportoida usein. Joten menetelmä on mitä ilmeisemmin käyttökelpoinen. Jos haluat pelata varman päälle noudata Golden uutta ohjeistusta.
Kaikkein varmin tapa on tietenkin maalata teos alusta loppuun pelkästään joko akryyli- tai öljyväreillä. Mutta silloinkin täytyy käyttää maalaunesteitä oikein.
Artikkelin päivitetyistä suosituksista voit lukea kokonaisuudessaan Goldenin nettisivuilta. https://justpaint.org/revising-our-recommendations-for-using-oils-over-acrylics
Terveisin,
Tuomas
Comments