Havainnon äärellä

Kuvassa en niinkään maalaa, vaan katson. Sivellin on kädessä, mutta se ei ole työn ydin. Varsinainen työ tapahtuu hetkeä aiemmin – tai ehkä koko ajan – siinä tavassa, jolla huomio asettuu.

Maalaus edessäni ei ole pelkkä kohde, vaan kohtaaminen. En pyri tuottamaan vain jotakin uutta, vaan vastaamaan siihen, mikä on jo näkyvissä. Valo ja värien keskinäinen jännite. Pienikin muutos sävyssä kertoo jotakin kokonaisuudesta, mutta vain jos maltan nähdä sen.

Tässä työssä kiire ei auta. Jos yritän edetä liian nopeasti, alan helposti maalata sen, minkä luulen näkeväni. Silloin sivellin liikkuu, mutta havainto on jo kadonnut. Siksi pysähdyn. Katson uudelleen. Annan silmän tehdä työn ennen kättä.

Hyvä maalaus ei synny raa'alla tahdonvoimalla, vaan suostumisella hyväksymään se mikä on todellista juuri nyt. Suostumisella siihen, että todellisuus on aina hieman rikkaampi kuin omat ajatukset siitä. Tässä mielessä kuvataide on harjoitus nöyryydessä: maailma ei tottele minua, mutta voin oppia kuuntelemaan sitä.

Kuvassa näkyvä hetki on arkinen. Ei draamaa, ei suurta elettä. Silti juuri tällaisissa hetkissä tapahtuu jotakin olennaista. Kun huomio on paikalla, aika hidastuu ja tekeminen kevenee. Sivellin koskettaa pintaa vain silloin, kun on todella jotakin sanottavaa.

Lopulta kuva kertoo vähemmän maalaamisesta ja enemmän tavasta olla maailmassa. Tavasta kohdata se, mikä on edessä, ilman pakkoa muuttaa sitä liikaa. Kun tämä asenne siirtyy kankaalta arkeen, työ ei enää rajoitu studioon. Se jatkuu katseessa, kuuntelussa ja siinä, miten suhtaudun kaikkeen näkyvään.

Se on työ, jota teen tänään. Ja huomenna.

Tässä kuvassa tekeminen on jo väistynyt taustalle lähes kokonaan. Mies istuu tuolilla, kädet levollisesti sylissä, katse avoimena ja rauhallisena. Mitään ei ole meneillään, ja silti kaikki olennainen on läsnä. Tämä on havainnoivan maalaamisen ydin siirrettynä suoraan arkeen.

Havainnoiva maalaaminen ei ole vain taiteellinen metodi, vaan harjoitus, joka muokkaa tapaa olla maailmassa. Kun tottuu katsomaan ilman välitöntä tarvetta toimia, korjata tai arvioida, huomaa saman taidon alkavan vaikuttaa myös ateljeen ulkopuolella. Arjessa tämä näkyy yksinkertaisina mutta syvinä muutoksina: hengitys rauhoittuu, tunne ajankulusta hidastuu ja huomio palaa siihen, mikä on todella läsnä ja aistein havaittavissa.

Tällainen katsominen kehittää kykyä viipyä hetkessä ilman sisäistä kommentaaria. Ajatukset eivät lakkaa, mutta ne menettävät pakottavuutensa. Kun mieli ei jatkuvasti harhaile menneessä tai tulevassa, myös keho saa levätä. Tämä on yksi havainnoivan työskentelyn keskeisistä hyödyistä: se ankkuroi ihmisen takaisin aisteihin, takaisin konkreettiseen todellisuuteen.

Arjen tilanteissa tämä voi tarkoittaa sitä, että keskustelussa kuuntelee aidosti ilman tarvetta vastata nopeasti, tai että kiireisen päivän keskellä huomaa valon osuvan seinälle ja antaa sen vain olla, ja nauttii valon optisesta ihmeestä. Maalaaminen opettaa, ettei kaikkea tarvitse tehdä merkitykselliseksi, joskus riittää, että on tarkkaavainen.

Havainnoiva maalaaminen kehittää myös kärsivällisyyttä ja hienovaraisuutta. Kun oppii näkemään pieniä sävyeroja ja hienoisia muutoksia muodossa, sama herkkyys voi siirtyä ihmissuhteisiin ja päätöksentekoon. Kaikki ei ole mustavalkoista, eikä kaiken tarvitse ratketa heti. Tämä tuo arkeen keveyttä ja joustavuutta.

Kuvassa näkyvä asento on siksi tärkeä: Silmät avoimena, tuolilla istuen. Se ei ole sisäänpäin kääntynyttä meditaatiota, tai todellisuudesta irrallaan oleva transsi. Se ei ole vetäytymistä maailmasta, vaan päinvastoin: tapa olla siinä täysin mukana, mutta lempeällä ja avoimella tietoisuudella. Kun havainnoinnista tulee ensisijaista ja tekeminen toissijaista, myös toiminta muuttuu laadukkaammaksi. Teot syntyvät silloin oikeasta paikasta, rauhasta eivät levottomuudesta.

Lopulta havainnoivan maalaamisen suurin hyöty arjessa on ehkä se, että se palauttaa ihmisen kokemuksen omasta elämästään. Elämä ei enää tapahdu sivussa tai huomaamatta, vaan tässä – katseessa, hengityksessä ja hiljaisessa valmiudessa kohdata maailma sellaisena kuin se on.

Terveisin,

Psyko-optinen artesaani