top of page
  • Writer's pictureTuomas Tuimala

Vapaan luomisen todellinen salaisuus

Hei! Olen lähiaikoina puhunut paljon luovuudesta ja oman ilmaisun vapautumisesta. Aiemmissa artikkeleissa olen kertonut tärkeitä avaimia siihen, miten voi löytää oman tyylinsä. Nuo kaikki mainitsemani asiat ovat äärimmäisen tärkeitä, mutta niistä ei välttämättä ole apua jos yksi asia puuttuu. Tässä artikkelissa kerron sinulle mikä on vapaan luomisen todellinen salaisuus.




Perusteiden alkeiden ydinasioiden käsittämätön voima


Piirtämisen ja maalaamisen perusteet. Se on siinä. Täytyy hallita perusteet ja mitä paremmin ne hallitset, sitä vapaammaksi tulet taiteilijana. Osaamattomuus saa aikaan epävarmuutta. Taidetta voi toki tehdä rohkeasti myös pelkän luontaisen kädenjäljen, fysiikan lakien ja sattuman varassa, mutta kuinka usein se johtaa aidosti hyvään lopputulokseen. Kylmä tosiasia on, että äärimmäisen harvoin.


Maalaustaidon perusteiden harjoittelua.

Yllä olevassa kuvassa näkyvä työn alla oleva harjoitusmaalaus valaisee asiaa. Pelkästään hallitsemalla perusteet eli optisen mittaamisen, valöörit, värit ja rajat voi jäljentää havaintoa melko tarkasti. Jopa niin tarkasti, että asiaan perehtymätön voi pitää taiteilijaa mestaritekijänä. Eikö olisi hienoa jos kuvataiteen perusteet hallitsisi edes niin hyvin?


Sanon edes niin hyvin, koska kokeneisiin ammattilaisiin fotorealismi ei kuitenkaan tee niin suurta vaikutusta, koska kyse on todellakin perusteista yhdistettynä mielen hallintaan. Mielen hallinnan vaatimuksen vuoksi moni sivuuttaisikin mielellään havainnon tarkan jäljentämisen harjoittelun. Kärsivällisyys ei yksinkertaisesti riitä. Mutta silloin on hyvä kysyä itseltään: "Syntyykö hätäilemällä korkeatasoista taidetta?".



Entä mielikuvituksesta maalaaminen?


Entä mielikuvituksesta maalaaminen? Havaintomaalaaminen luo perustan mielikuvituksesta maalaamiselle, koska jäljentämällä havaintoa mieleen tallentuu maalaamisen kannalta hyödyllistä kokemusta ja visuaalista kuvastoa. "Tyhjästä on paha nyhjästä".


Maalaustaito alkaa havainnon empiirisestä tutkimisesta maalaten ja piirtäen. Havainnon kopiointi on erinomainen keino ottaa maalaustaidon perusteet haltuun melko nopeasti. Tässä puhutaan vain kuukausien tai muutaman vuoden harjoittelusta. Sen jälkeen kaikki on mahdollista ja omaa ilmaisuaan on mahdollista kehittää vaikka mihin suuntaan.





Vapaan luomisen yksi isoimmista esteistä on perusteiden osaamisen puute. Se on vähän sama kuin hyppäisi uima-altaan syvään päähän ilman, että opettelee ensin uimaan tai edes kellumaan. Hetken aikaa voi pysyä pinnalla, mutta mikä on lopputulos. Samoin on kuvataiteessa. Ensin täytyy opetella perusteet ja sitten on mahdollisuuksia onnistua luomaan vaikuttavaa taidetta.



Kopioiminen ei ole synti


Toisinaan kopioimista demonisoidaan, mutta se on turhaa ja ne, jotka omaksuvat kielteisen asenteen kopioimista kohtaan vain hidastavat omaa kehitystään taiteilijana.


Picasso aloitti akateemiselta pohjalta eli perusteista.

Picassokin aloitti Bargue-kopioiden piirtämisestä ja Van Gogh ylisti Barguen ja Geromen Cours de Dessiniä. Heidän lopulliset tyylinsä olivat kuitenkin varsin irtaantuineita havainnon tarkasta imitoimisesta. Mutta voisiko olla mahdollista, että harjoittelemalla kuvataiteen perusteita hekin kehittivät taiteen tekemisessä tarvittavaa 'silmää' ja ymmärrystä? Samoin moni impressionisti ponnisti uuteen ja vapaampaan maalaustapaan akateemisen metodin pohjalta. Voisiko siinä olla yksi heidän menestyksensä salaisuuksista?


Yhteenveto


Yhteenveto tästä kaikesta. Voit tehdä vain sen mitä osaat. Osaaminen ei ilmaannu jostain maagisesti itsestään. Täytyy harjoitella kuvataiteen perusteita ja ennen kaikkea saada selvä kouriintuntuva ymmärrys kuvan tekemisen lainalaisuuksista. Moni määritteleekin kuvan tekemisen haasteet virheellisesti ja mytologian pohjalta. Se on vähän sama kuin yrittäisi löytää tiettyyn paikkaan, mutta ei tiedä tarkkaa osoitetta. Pelkän paikkakunnan tietämisestä ei ole vielä paljon apua.


Kun tietää mistä kuvien tekemisessä on pohjimmiltaan kyse, tulee siitä vähän helpompaa. Päämäärä on helpompi saavuttaa kun osoite on oikea ja tarkka.


Jos haluat oppia maalaustaidon tärkeimmät perusteet ja harjoitella niitä ohjatusti, olet tervetullut Taidekoulu Tuimalan verkkokursseille. Kurssit löydät osoitteesta www.taidekoulutuimala.fi


Terveisin,


Tuomas

bottom of page