Hei!
Moni mieltää abstraktin taiteen niin, että kyseessä on teos, joka ei esitä mitään tunnistettavaa asiaa. Kun taas esittävä taide sisältää selkeästi tunnistettavia piirteitä. Teos, joka taas yhdistelee kumpaakin maailmaa on puoliabstrakti. Lisäksi realismi ja abstrakti taide voidaan nähdä toistensa vastakohtina. Jotenkin tähän tapaan moni luultavasti ajattelee abstraktiosta taiteessa.
Tällainen jaottelu voi toimia ihan hyvin, mutta abstraktion käsitteen tarkentaminen auttaa ymmärtämään taidetta vielä paremmin ja erityisesti sitä miten sen tekemisessä voi itse onnistua. Niinpä tässä artikkelissa käsittelen seikkaperäisesti abstraktion käsitettä ja miten se soveltuu sekä havainnointiin että kuvien tekemiseen eri tyyleillä.
Jokainen kuva on abstrakti
Todellisuudessa jokainen kuva on abstrakti. Miksi? Abstraktion sanakirjamääritelmä on pelkistäminen tai eristäminen. Pelkistämisen mielessä kameran ottama valokuvakin on abstraktio eli pelkistys todellisuudesta. Esittävässä kuvataiteessa käsitettä abstraktio käytetään tässä merkityksessä. Siis sekä pelkistämisen että eristämisen merkityksessä.
Eristäminen
Eristämisellä viitataan siihen, että havainnosta eristetään tarkasteltavaksi sen visuaalinen totuus eli optisesti mitattavissa olevat piirteet kuten mittasuhteet, muodot, valöörit, värit, rajat/siirtymät ja sommitelma. Se mitä havaintokentässä olevat asiat ovat taas suljetaan aktiivisen ajattelun ulkopuolelle. Maailmaa lähestytään silmien kautta. Seuraavassa kuvassa eristän kuvasta valöörit ja tutkin niitä valööriasteikon avulla. Valööriasteikko on täysin välinpitämätön sen suhteen, mitä objekteja kuvassa on. Valööriasteikko mittaa vain kuvan tummuuksia. Samaan tapaan toimii viivotin. Viivotin eristää kuvasta lineaariset mitat.
Pelkistäminen
Pelkistäminen tarkoittaa havainnon tai aiheen kuvaamista selvästi yksinkertaisemmassa muodossa. Maalauksessa tämä näkyy esimerkiksi niin, että epäoleelliset yksityiskohdat on jätetty maalaamatta. Teos voi silti olla todella realistinen. Miksi? Koska ihmisen aivot täyttävät puuttuvat palat. Itse asiassa, hyvä abstraktio eli pelkistäminen saa katsojan osallistumaan teokseen. Katsojan ja teoksen välille syntyy vuorovaikutus.
Seuraavassa kuvassa on piirustus, joka on selvästi esittävä teos, mutta se on superpelkistetty. Käytännössä se on joukko abstrakteja muotomassoja, joita on maustettu joillakin aiheita kuvaavilla yksityiskohdilla. Tunnistettavaa todellisuutta ei väännetä katsojalle rautalangasta, vaan katsojan mielikuvitukselle jätetään tilaa. Aivot täyttyvät automaattisesti puuttuvat palat ja katsoja kokee tunnistamisen ilon. "Siinä on kaksi ihmistä, mies ja nainen!" Todennäköisesti katsojan mieleen syntyy myös jokin tarina kuvan pohjalta.
Todellisuudessa ainoa ei-abstrakti asia on elävä konkreettinen fyysinen todellisuus itse. Jos esimerkiksi loisit todellisia eläviä kukkia, olisit luonut ei-abstraktin taideteoksen eli elävää kolmiulotteista todellisuutta. Vain lisääntyessään eliöt luovat uutta elämää. Ihmisen tai eläimen näköinen ja tavalla käyttäytyvä robottikin on pelkistys.
Tarkin kamerakaan ei pysty luomaan muuta kuin abstraktiota, koska valokuva esittää todellisuuden litteällä pinnalla. Todellisuus on kolmiulotteinen. Vain elämä on elämää!
Yritäpä ottaa jostain maalauksestasi valokuvaa, joka esittää maalauksen täsmälleen niin kuin paljas silmä sen näkee. Kamera muuntaa tavalla tai toisella todellisuutta. Moni taiteilija tuskaileekin hyvien teoskuvien ottamisen kanssa. Valokuva on siis abstraktio.
Tosin onhan kaikki materia osa elävää elämää. Valokuva ja maalaus koostuvat atomeista samalla tavalla kuin luonto ja elävät olennot. Mutta ymmärrät luultavasti mitä tarkoitan litteän kuvan ja elävän kolmiulotteisen todellisuuden välisellä erolla. Molemmat ovat osa samaa todellisuutta, mutta kuva esittää tuon todellisuuden vähän yksinkertaisemmasta näkökulmasta.
Elät abstraktiossa - Visuaalisen todellisuuden ihme
Hulluinta tässä on se, että emme itse asiassa näe fyysisestä todellisuudesta koko totuutta. Me ihmiset näemme vain sähkömagneettisella spektrillä hyvin kapealla alueella olevan säteilytyypin eli näkyvän valon. Ja näkyvä valo saa aikaan sen, että erotamme objektit toisistaan ja näemme ne eri värisinä.
Näkyvän valon alue sähkömagneettisella spektrillä on hämmästyttävän kapea. Havainnollistetaan asiaa vertauksella.
Kuvittele mielessäsi pelikorttipino, joka ulottuu maan pinnasta Andromedan galaksiin asti. Kuinka pitkä matka on kyseessä? Noin 2,5 miljoonaa valovuotta eli noin 24 triljoonaa kilometriä. Tämä 24 triljoonaa kilometriä korkea korttipino edustaa sähkömagneettista spektriä, joka koostuu erilaisista säteilyistä. Kuinka monta pelikorttia vastaa näkyvää valoa sähkömagneettisella spektrillä? Noin yksi pelikortti.
Siis 24 triljoonan kilometrin matkasta alle millimetrin matka vastaa sitä kuinka äärimmäisen kapealle alueelle näkyvä valo sijoittuu sähkömagneettisella spektrillä. Ja näkemisemme on tämän äärimmäisen kapealle alueelle asettuvan säteilyn varassa. Silti visuaalinen kokemuksemme ympäröivästä maailmasta on tajunnan räjäyttävän rikas kaikessa väriloistossaan. Tämän mahdollistaa meille aurinko ja maapallon ilmakehä, jonka kaasuseoksen koostumus on juuri sopiva niin, että se päästää auringosta tulevan näkyvän valon läpi tänne maan pinnalle. Elämä on ihme!
Ja mikä tässä on erityisen ihmeellistä on se, että nämä maapallon olosuhteet, joiden ansiosta täällä on näkyvää valoa, mahdollistavat myös esteettisen nautinnon kokemisen. Emme voisi kokea luonnon kauneutta ilman näkyvää valoa ja oikeanlaista vastaanotinta eli silmää ja aivoja.
Eikä tässä vielä kaikki. Elämä itsessään on mahdollista näkyvän valon ansiosta, koska fotosynteesissä kasvit käyttävät näkyvää valoa energian lähteenä. Sen seurauksensa syntyy happea meille aerobisille eliöille. Ymmärrät varmasti, että ilman happea olisimme ongelmissa.
Mutta takaisin valoon ja näkemiseen. Emme siis näe millaisia objektit todellisuudessa ovat, koska näemme vain niistä heijastuvan valon. Jos valoa ei ole, emme näe objektejakaan. Jokainen on kokenut tämän omakohtaisesti lukemattomia kertoja ollessaan pimeässä huoneessa. Mitä hämärämpi tila, sitä vähemmän näkee. Erotamme objektit ja niiden värit valon ansiosta. Melko itsestäänselvä asia, mutta oletko koskaan todella pysähtynyt pohtimaan asian ihmeellisyyttä.
Kaikessa käsittämättömässä rikkaudessaan visuaalinen todellisuutemme on vain pelkistys todellisesta todellisuudesta. Elämme tavallaan abstraktiossa. Siis kokemuksellisesti. Ja hyvä niin. Tulisimme luultavasti hulluiksi jos joutuisimme ottamaan vastaan visuaalista informaatiota enemmän kuin pystymme käsittelemään.
Miten näemme värejä?
Jotkut ovat luultavasti siinä käsityksessä, että objektien väri on niiden pinnoissa. Vihreä omena on väriltään vihreä ja banaani on väriltään keltainen. Näin ei tarkalleen ottaen ole, vaan kyseessä on optinen ilmiö.
Värit syntyvät siitä kun objektin pintamateriaali imee itseensä osan näkyvän valon aallonpituuksista ja heijastaa osan pois. Objektit eivät ole itsessään minkään värisiä. Värit syntyvät pinnan rakenteen ja valon vuorovaikutuksesta. Mieti, mikään ei ole minkään väristä, vaan heijastaa tietyn väristä valoa. Tietty väriaistimus syntyy siitä. Ei siitä, että banaani olisi keltainen tai ruoho vihreää. Ei, kyseessä on optinen ilmiö.
Maalarin maalien pigmenteissä pätee sama tosiasia. Pigmentin väri syntyy sen mukaan, mitä aallonpituutta se heijastaa. Punainen maali ei siis ole punaista, vaan sen rakenne on sellainen, että se imee tietyt valon aallonpituudet ja heijastaa aallonpituutta, jonka silmämme tai aivomme tulkitsevat punaisena värinä.
Elämme ihmeellisessä maailmassa ja sen lainalaisuuksiin uppoutuminen saa elämän tuntumaan yhdeltä Suurelta Mestarilliselta Taideteokselta. Me maalarit yritämme jotenkin jäljitellä sitä maalin ja pensselin avulla.
Esittävän ja ei-esittävän teoksen välinen ero
Sen sijaan, että puhuisimme abstraktista ja esittävästä taiteesta, olisi ehkä rakentavampaa puhua esittävästä ja ei-esittävästä taiteesta, koska molemmanlaisia teoksia tehdään abstraktion ja samojen periaatteiden avulla. Mutta mikä sitten on esittävän ja ei-esittävän teoksen välinen ero?
Periaatteessa esittävän teoksen ja ei-esittävän teoksen ero piilee yksityiskohdissa. Esittävään teokseen on lisätty, joitakin avainyksityiskohtia, jotka selittävät sitä mitä teos esittää. Mitä enemmän yksityiskohtia lisätään, sitä valokuvamaisempi teoksesta tulee. Paitsi ei välttämättä. Riippuu aiheesta ja valosta. Realistisin lopputulos ei ole automaattisesti sama kuin kaikkein yksityiskohtaisin maalaus. Itse asiassa liiallinen yksityiskohtaisuus voi jopa johtaa keinotekoiseen lopputulokseen.
Mieti vaikka muotokuvapiirustusta, johon on piirretty jokainen ihohuokonen. Näemmekö ihmisten kasvot tavallisen tarkasteluetäisyyden päästä sillä tavalla? Emme näe, joten hypersuperrealistin piirustus on liian yksityiskohtainen, eikä se näin ollen vastaa visuaalista arkitodellisuutta. Monesti tällainen piirustus on myös iso. Giganttinen naama, vaikka se olisi kuinka hyvin piirretty näyttää jotenkin oudolta. Emme kohtaa jättiläisiä arkielämässä ja siksi jättimäiseen naamaan on vaikeampi samaistua. Sama pätee pienen pieneen naamaan. Toki tämä on jossain määrin aihesidonnainen asia. Maisemamaalausta on mahdotonta tehdä luonnollisessa koossa. Tarinan ydin on se, että yksityiskohtien kanssa täytyy olla harkitsevainen.
Vastaavasti ei-esittävässäkin teoksessa voi olla paljon yksityiskohtia, mutta jos ne eivät anna selkeitä vihjeitä elävästä tai nähdystä todellisuudesta, ei niiden voima riitä yhdistämään teosta mihinkään tunnistettavaan objektiin. Sehän ei ole mikään ongelma jos tavoite on pitää etäisyyttä tunnistettaviin objekteihin.
Kuvan tekemisen perusperiaate - Näin kuva syntyy
Pääsemme maalaamisen tai kuvan tekemisen perusperiaatteeseen: Oikea väri oikeassa paikassa. Väritäplien koordinaatit määrittelevät aina lopulta sen kuinka abstrakti tai tunnistettava (esittävä) teos on tai miten hyvä se sommitelmaltaan on.
Joka tapauksessa abstraktio on taiteen syvin ydin. Jokainen teos on jossain mielessä abstraktio. Seuraava Rembrandtin maalaus havainnollistaa asiaa.
Maalauksessa on vain iso tumma massa ja vaalea massa. Ne on muotoiltu mielenkiintoisesti ja sillä tavalla, että ne muistuttavat joitain tunnistettavia objekteja ja niihin on lisätty muutamia kuvaavia yksityiskohtia. Teos on varsin abstrakti, vaikka se on klassisinta mahdollista klassista taidetta. Pienellä pelkistyksellä se olisi 'täysin' abstrakti. Aivomme ovat vain niin kiinni havainnon selittämisessä, että me näemme abstrakteissakin muodoissa tunnistettavia objekteja. Se on luonnollista, koska niin aivomme toimivat. Kokenut maalari tiedostaa tämän ja osaa ottaa etäisyyttä havainnon tavanomaiseen selittämiseen. Kokenut maalari näkee tunnistettavatkin objektit valööriväreistä koostuvina abstrakteina muotoina.
Siksi abstraktiin eli ei-esittävään teokseen voi ottaa inspiraation jostain havainnosta. Sitä ei välttämättä tarvitse tuottaa ulos pelkästään sisimmästään. Eikä esittävää teosta tarvitse tehdä täysin uskollisena havainnolle. Yleensä parhaimmissa teoksissa on tulkintaa mukana.
Abstraktio on spektri. Ja muuta spektriä taiteilijalla ei olekaan käytettävissä, koska emme voi luoda uutta elämää maalin ja pensselin avulla. Parhain kamerakaan ei pysty siihen. Kuva on aina litteä pelkistys elävästä hengittävästä kolmiulotteisesta todellisuudesta. Vain pelkistyksen taso vaihtelee.
Abstraktion käsite on taiteellisen todellisuutesi mullistava työkalu
Abstraktion käsite esittävässä taiteessa on sikäli tärkeä, jotta taiteilija oppii ajattelemaan visuaalista todellisuutta puhtaasti visuaalisesti, eikä objektien kautta. Objektikeskeinen ajattelu on rajoittavaa, koska silloin objektien uskottava maalaaminen vaatii objektien anatomisen rakenteen tuntemista. Mutta jos maalaa visuaalista totuutta, silloin ei tarvitse tietää mistään mitään ja kaikki objektit asettuvat samalle tasolle, koska olipa havainto tai mielikuva mikä tahansa se on visuaaliselle maalarille vain abstrakteja värimuotoja. Tämä on varsinkin havaintomaalaamisen yksi isoimmista salaisuuksista. Siksi olen opettajana koko Taidekoulun historian ajan keskittänyt voimavarani tämän yhden asian korostamiseen.
En ole itse opiskellut esimerkiksi kovin paljon anatomiaa, vähän perusasioita. Ja silti pystyn piirtämään ja maalaamaan melko uskottavia muotokuvia. Syynä on se, että en edes yritä tehdä muotokuvaa, vaan asettaa abstraktit väriläiskät tai valööripalaset oikeisiin kohtiin ja muotoilla ne oikeanlaisiksi. Silloin kun tämä onnistuu syntyy vaikutelma jostain tunnistettavasta aiheesta niin kuin vaikka muotokuvasta.
Samoin olen ohittanut perspektiivi piirtämisen lähes kokonaan, koska tiedän, että sekin perustuu siihen, että oikeat pisteet asettuu oikeisiin paikkoihin. Optisessa lähestymistavassa on paljon voimaa ja vapautta. Toki rakenteellinenkin metodi toimii, mutta sen omaksuminen on vaikeampaa ja sekin opitaan silmien kautta ja abstraktion kautta.
Kun aikoinaan palasin aktiivisen kuvataiteen harjoittelun pariin osaamisessani tapahtui huomattava hyppy uudella tasolle kun tajusin, että tavoitteeni piirtäjänä ei ollut piirtää objekteja, vaan abstrakteja muotoja. Alla oleva kuva on piirustukseni noilta ajoilta.
Tätä tajuamista ennen piirsin kuin hullu ja ajattelin, että sillä tavalla ne taidot menevät nopeasti eteenpäin. Mutta ei, se ei toimi niin. Seuraava kuva on piirustukseni ennen tätä oivallusta. Jos vertaat tätä piirustusta edelliseen, voit ehkä huomata niissä tietyn laadullisen eron mitä tulee aiheen uskottavuuteen. Toisessa valööripalasten muodot ovat paremmin muotoiltuja niin, että ne vastaavat paremmin todellista ihmistä. Mutta sitä ennen piirtämässäni kuvassa muotoilu ontuu.
Eikä mennyt kovin kauan kun pystyin piirtämään käytännössä fotorealistisesti tai ainakin aivan toisella realismin tasolla kuin aikana jolloin piirsin ilman selkeää käsitystä abstraktion soveltamisesta piirtämiseen.
Sitä paitsi luottamukseni abstraktion periaatteeseen ei ollut vielä kovin vahvalla pohjalla. Tajusin mistä on kyse, mutta kokemus puuttui. Luottamus syntyy kokemuksen kautta. Mutta sitä ennen täytyy vain rohkeasti luottaa oikeaan periaatteeseen. Muutenhan ei voi saada tarvittavaa kokemusta.
On kuitenkin mielenkiintoista, miten ymmärryksen avulla voi piirtää heti paremmin. Tiedossa on voimaa!
Sittemmin abstraktio on osoittautunut voimavaraksi myös tulkinnallisempia tehdessä.
Esittävän taiteen voima - Tunnistamisen nautinto
Ihmisen aivot on suunniteltu havaitsemaan nopeasti tunnistettavia objekteja ympäristöstä. Siksi täyden abstraktion tekeminen on monille haasteellista. Monelle täysi abstraktio on jollain tavalla puutteellinen kokemus, koska siitä puuttuu tunnistamisen ilo. Itse kuulun niihin. Absoluuttista abstraktiota eli absoluuttisen ei-esittävää teosta on vaikea tehdä, koska aivot voi löytää siitäkin jotain tunnistettavaa. Asiasta ei ehkä kannatta tehdä stressin aihetta. Teoksen esittävyys on mitä on, tärkeintä on, että teos on hyvä. Mutta miten abstraktia ei-esittävää taidetta voisi arvostaa tai ymmärtää?
Jos osaa nauttia ikkunassa olevista tahroista ikkunan takana olevan maiseman sijaan, osaa nauttia abstraktista taiteesta. Aivot pitää naksauttaa toisenlaiseen asentoon, jossa värit ja muodot koetaan voimakkaammin ja suoremmin. Paitsi ei aina, koska jotkin abstraktit teokset on suunniteltu niin hyvin, että niiden sommitelmassa on visuaalista voimaa. Silloin liikutaankin kaikenlaisten mestariteosten yhteisellä maaperällä. Jotkin esittävät teokset ovat todella abstrakteja ja jotkin abstraktit teokset ovat todella esittäviä.
Oli miten oli, ei-esittävä eli korkean abstraktion taide on supersubjektiivinen laji, jossa henkilökohtaisilla mieltymyksillä, mielleyhtymillä ja tuntemuksilla on erittäin merkittävä rooli. Esittävää taidetta on helpompi arvioida objektiivisesti. Jokainen tunnistaa taidokkaasti tehdyn esittävän teoksen. Tässäkin tapauksessa toki mieltymyksillä on paljon merkitystä. Erilaiset aiheet ja tunnelmat eivät vetoa kaikkiin samalla tavalla.
Abstraktiolla on siis äärimmäisen tärkeä sija kaikenlaisessa kuvataiteessa. Maalarin on tärkeää oppia erottamaan silmän havainto ja aivojen siitä tekemä merkitystä selittävä tulkinta toisistaan. Siitä mitä abstraktiolla tarkoitetaan kuvataiteessa ja miten sitä käytetään on tärkeää muodostaa selvä käsitys. Se johtaa suurempaan ilmaisun vapauteen ja kykyyn maalata hyvin erilaisilla tyyleillä.
Eräässä mielessä kaikki olemassa olevat maalaukset ovat abstrakteja, vain abstraktion taso vaihtelee.
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä
Comments