top of page

Haluaisitko opettaa kuvataidetta netissä?

Hei!


Pian suomalaiseen kuvataiteen opetukseen on tulossa pieni tyhjiö. Taidekoulu Tuimala lopettaa toimintansa 31.5.2023. Aina tähän päivään asti Taidekoulumme oli oikeastaan ainoa suomalainen kuvataiteen verkko-opisto. Joitakin suomenkielisiä kuvataiteen verkkokursseja netistä kyllä löytyy, mutta tarjonta on ollut kaikkien näiden vuosien aikana käsittämättömän vähäistä. Ulkomaillahan tilanne on ollut jo parikymmentä vuotta aivan toinen. Ulkomaalainen tarjonta on ylitsevuotavaa.




Joten jos sinulla on taiteellista osaamista ja haluaisit jakaa tietämystäsi muille nyt siihen voisi olla hyvä tilaisuus. Mutta onko se kannattavaa, ehkä mietit? Oma kokemukseni on se, että se voi olla. Jos tuote on oikea ja hallitsee markkinoinnin niin on realistista odottaa verkko-kursseja myymällä pääsevänsä kuukausituloihin, jotka vastaavat yhden ihmisen pientä palkkaa. Ja paremminkin voi onnistua jos tuote on oikea.



Miksi Taidekoulu Tuimala lopettaa ja miksi sinun ehkä kannattaisi aloittaa?


Taidekoulu Tuimala ei ollut mikään taloudellinen menestys, mutta parhaimmillaan pääsimme melko hyvään myyntiin. Kokemuksiimme perustuva oletuksemme on se, että jos olisimme olleet valmiita suurempiin kompromisseihin tai kaupallisuuteen taiteellisten periaatteidemme suhteen olisimme ehkä voineet kasvattaa myyntiä huomattavastikin. Mutta tällaisessa kontekstissa on vaikea antautua asioille, jotka eivät oikein istu omaan taiteelliseen arvomaailmaan.



Joitakin myönnytyksiä kuitenkin teimme ikään kuin koemielessä ja yksinkertaisesti siksi, että täytyi tehdä uusia erilaisia kursseja myytäväksi. Tämä tieto voi auttaa sinua jos haluat alkaa tehdä ja myydä verkkokursseja. Ensinnäkin klassinen linja ei ole kovin kaupallinen. Tai yleensäkään missä oppimiseen sisältyy kovia ponnisteluita tai vaatimuksia. Moni kuvataiteen harrastelija on tosiaankin vain harrastelija ja tekee taidetta mukavana ajanvietteenä. Vain pieni vähemmistö haluaa kehittää osaamistaan ammattimaiselle tasolle. Ja iso osa niistäkin jotka ehkä haluavat ammattitaiteilijoiksi eivät ole kiinnostuneet klassisesta taiteesta, vaan nykytaiteesta. Nykytaiteessa tunnetusti tekninen puoli ei ole se kaikkein tärkein asia. Tärkeämpää on vapaa itseilmaisu ja se, että taiteella on ajankohtainen sanoma.




Niinpä abstraktin ilmaisun kurssimme ovat olleet myydyimpiä kurssejamme. Ja nämä ovat niitä meidän kompromissikursseja, joita olemme tehneet yksinkertaisesti siksi, että yritystoimintamme olisi edes jollain tavalla kannattavaa. Tätä ei tule ymmärtää niin, että vastustaisimme abstraktia taidetta. Ei, kyse ei ole siitä, pidämme itse hyvälaatuisista abstrakteista teoksista, mutta muuten taiteenmuotona se ei ole koskaan ollut meidän juttumme.


Miksi siis Taidekoulu Tuimala lopettaa? Työnmäärä ja palkka eivät täsmää. Taiteilija ei elä pelkällä hengenravinnolla. Saimme kehitettyä Taidekoulun tasolle, jolla yksi ihminen saa pienen kuukausipalkan, mutta se ei luonnollisesti riitä huonekunnalle, johon kuuluu enemmän ihmisiä. Itse teinkin aina viimevuoden alkuun asti siinä sivussa myös muita töitä ison osan vuodesta. Kun jäin Taidekoulun hommiin täysipäiväisesti vuoden 2022 alussa tajusin miten järkyttävän määrän olin tehnyt töitä ja ilman mitään järkevää rahallista korvausta. Toisessa työssäni palkka oli kohdallaan, mutta taiteen opettamisesta en saanut käytännössä mitään.




Miksi jatkoimme niin pitkään? Työ oli parhaimmillaan mukavaa ja mielenkiintoista. Iso etu oli myös se, että työtä sai tehdä kotona ja se ei ollut sidottu aikaan tai paikkaan. Lukuunottamatta opetusvideoiden kuvausta ja oman taiteen tekemistä, työtä varten ei tarvinnut muuta kuin tietokoneen ja toimivan nettiyhteyden.




Vinkkejä verkkokurssien tekemiseen


1. Tunne asiakkaasi


Mitä asiakkaasi haluavat? Jos haluat saada tuotetta myytyä, täytyy sinun tuotteesi vastata asiakkaiden tarpeita tai toiveita. Myyntityössä myydään usein tunnetta, koska ostapäätös tapahtuu monesti tunnepohjalta. Taiteen harrastaja voisi esimerkiksi tavoitella kokevansa jonkinlaista taiteilijuuden tunnetta. Verkkokurssillekaan ei välttämättä liitytä siksi, että todella haluttaisiin kehittää osaaminen huippuunsa, vaan siksi että voi tuntea olevansa taiteellinen.


Toki kyllä moni on varmasti vilpittömästi kiinnostunut myös oppimaan jotain, mutta siinä on vain se ongelma, että kun asiaan liittyvät faktat lyödään pöytään niin hommasta katoaa ylimääräinen romantiikka ja mystiikka.



Kun taidetta harjoitellaan tosissaan, se ei ole mitenkään erityisen taiteellista tai välttämättä edes kovin luovaa puuhaa. Ja tämä selittää sen, että raakaa opetusta, jossa kuitenkin se oppilas joutuu lopulta eniten hikoilemaan maalaustelineen ääressä viikosta, kuukaudesta ja vuodesta toiseen, ei kovin moni ole kiinnostunut ostamaan. Monella ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi resursseja kuvataiteen syvälliseen opiskeluun. Yhden ihmisen elämään ei vain mahdu kovin paljon asioita.


Niinpä jos tavoitteesi on saada myyntiä, kannattaa ottaa kevyempi linja. Suomi on niin pieni maa, että täältä ei ehkä löydy riittävästi sellaisia asiakkaita, jotka olisivat valmiita sitoutumaan tiukkoihin standardeihin. Useimmat etsivät taiteesta rentouttavaa ja kivaa ajanvietettä. Jos pystyt tuottamaan kursseja englanninkielellä tilanne voi olla toinen, mutta sitten haasteeksi muodostuu kilpailijoiden runsaus.



2. Tee lyhyitä video-oppitunteja ja harjoittele puhumista


Nykyaikana kovin moni ei ehkä jaksa keskittyä lukemaan pitkiä selotuksia tai kuuntelemaan laajoja luentoja. Lyhyet ja ytimekkäät videot, jossa kerrotaan muutama oleellisinta asiaa toimii luultavasti paremmin. Pääset itsekin helpommalla.


Jos et osaa esiintyä kameran edessä niin se ei haittaa. Sen voi oppia. Vaikka viihdyttävästi esiintymistavasta voi olla apua, se ei ole kuitenkaan välttämätöntä. Olen itse esiintymistyyliltäni kuiva luennoitsija ja se ei ehkä saa kaikkia innostumaan. Opetusvideoitani on kuitenkin usein kehuttu selkeiksi ja ymmärrettäviksi.



Olenkin kiinnostunut ensisijaisesti vain lyömään kylmää faktaa pöytään en järjestämään sirkusnäytöstä. Jonkinlainen yhdistelmä faktaa ja näytelmää on luultavasti paras vaihtoehto.

Ehkä oleellisinta on se, että on oma itsensä ja puhuu sydämestä. Teeskennelty innostus tai tunteikkuus voi olla yhtälailla ärsyttävää kuin kuiva luennointi.


Mutta jos oma esiintyminen on aivan olematonta niin sitten kannattaa harjoitella. Puheet voi kirjoittaa etukäteen ja ne voi opetella vaikka ulkoa. Kun osaa tekstin ulkoa, voi siihen alkaa ottaa tunnetta mukaan ja saada sen kuulostamaan luontevalta. Käytän itse erilaisia jäsennyksiä apuna videoissani. Joskus luen tekstiä suoraan ruudulta, joskus puhun mitä mieleen tulee. Tekemällä oppii. Seinille puhuminen on hyvää harjoittelua.



3. Tee sopivan lyhyitä kursseja


Kun pidät kurssit kohtuullisen kokoisina voit tehdä enemmän kursseja. Kokemukseni Taidekoulu Tuimalasta on se, että myyntiä sai aikaiseksi julkaisemalla uuden kurssin. Joten kannattaa ehkä varautua siihen, että yksi kurssi ei riitä, vaan niitä täytyy tehdä useita. Voi olla, että kursseja on jopa tuotettava jatkuvasti lisää sopivin väliajoin. Jos teet kursseista sopivan lyhyitä ja keskityt kussakin niistä johonkin täsmennettyyn aiheeseen, voit tuottaa runsaan määrän kursseja.



4. Ota oppia muilta


Liity itse verkkokursseille niin näet miten joku toinen on sen toteuttanut. Jos kurssi on hyvä, jäljittele sitä. Ei kannatta tietenkään kopioida toisen kurssia suoraan, vaan ottaa siitä vaikutteita. Kaikki opettavat lopulta enemmän tai vähemmän samoja asioita. Kyse onkin siitä, että löytää oman tavan ilmaista ja opettaa kuvataiteen periaatteita. Kehitä oma metodi ja silloin universaalista tulee yksilöllistä. Löydät itsellesi luontevan ja toimivan tavan opettaa.


Jos liityt huhtikuun aikana jollekin Taidekoulu Tuimalan kurssille voit kysyä minulta vinkkejä kuvataiteen opettamiseen verkossa. Tässä vaiheessa kun olen jäämässä eläkkeelle ammattitaiteilijan tai ainakin opettajan hommista minulla ei ole tarvetta pidätellä tietoja itselläni. Suoraan sähköpostitse ei kannata alkaa minulta kyselemään neuvoja, koska resurssini ovat rajalliset ja minun on täytyy priorisoida toiminnot, joista saa jonkinlaisen korvauksen. Liittymällä nyt kurssillemme saat minulta ohjausta sekä taiteen tekemiseen että sen opettamiseen.


Muista myös, että kurssiemme videot voi ladata itselleen, joten vaikka koulumme sulkeutuu 31.5.2023 voit jatkaa opiskelua itsenäisesti sen jälkeenkin videoiden avulla. Kaikki kurssit löydät osoitteesta www.taidekoulutuimala.fi





5. Mainosta, mainosta, mainosta ja mainosta


Ole valmis siihen, että sinun täytyy puskea tuotteitasi ihmisten tietoisuuteen kuin hullu. Ja silti tulokset eivät ole välttämättä kovin kummallisia. Mietipä mitä kaikkea me Taidekoulu Tuimalassa olemme tehneet verkkokurssien mainostamiseksi. Olemme käyttäneet paljon rahaa Facebook-mainontaan, olemme rakentaneet nettisivut, kirjoittaneet lukemattoman määrän uutiskirjeitä, keränneet uutiskirjeiden tilaajia, olemme kirjoittaneet satoja artikkeleita, olemme tehneet satoja videoita YouTubeen.




Minä erityisesti olen ollut aktiivinen artikkeleiden, videoiden ja muun ilmaisen sisällön tuottamisessa markkinointitarkoituksessa. Ihmettelen vain, että missä välissä olen kaiken ehtinyt tekemään. Ehkä lukematon määrä melkein aamun puolelle venyviä työpäiviä selittää sen. Älä sinä mene näin pitkälle, vaan ole järkevä ja tasapainoinen. Toki saa sitä pitkää päivää välillä tehdä jos muistaa myös levätä.



Joka tapauksessa ole valmis työntämään viestiäsi ihmisten kurkusta alas, silmistä ja korvista sisään mahdollisimman paljon. Muista myös, että tämä vaatii rahaa. Facebook-mainonta maksaa, nettisivujen ylläpitäminen maksaa ja moni muu markkinointikeino maksaa. Täysin ilmaiseksi on vaikea saada ihmisiä liikkumaan kohti tuotteitasi. Ja runsas liikennekään ei vielä takaa ostoja. Ymmärrä realiteet niin voit laatia järkevän markkinointisuunnitelman.


Tässä joitakin vinkkejä kuvataiteen opettamiseen verkossa ja näillä pääset hyvään alkuun. Ehkä joskus kerron aiheesta lisää.


Terveisin,


Tuomas




bottom of page