Hei! Tässä artikkelissa kerron, mitä haasteita sisältyy kuvataiteen opettamiseen ja oppimiseen. Minulla on monen vuoden kokemus piirtämisen ja maalaamisen opettamisesta ja opiskelusta. Ajatukseni perustuvat lujaan empiriseen kokemukseen. Tunnistamalla kuvataiteeseen liittyvät haasteet voit tulla paremmaksi opettajaksi tai oppilaaksi.
Ennakkoasenteet
Meillä kaikilla on ennakkoasenteita ja -käsityksiä asioista. Nämä ennakko-oletukset värittävät, sitä miten näemme tarkasteltavan asian. Käsityksemme voivat olla myönteisiä tai kielteisiä, mutta jos ne eivät ole paikkansapitäviä niistä voi tulla oppimisen esteitä.
Joku voisi esimerkiksi ajatella, että kuvataiteessa synnynnäinen lahjakkuus on aivan välttämätöntä. Silloin geeniperimästä muodostuu kohtalauskon kaltainen ennaltamäärääjä ja taiteilijan työmäärällä ei ole enää merkittävää roolia kehittymisen kannalta. Näin ollen joku, joka kokee itsensä taiteellisesti lahjattomaksi ei välttämättä pääse edes alkuun. Ennakko-oletus omasta kyvyttömyydestä on niin vahva. Oppimista ei luonnollisesti voi tapahtua.
Entä jos joku kokee olevansa lahjakas? Ensimmäisenä herää kysymys, että onko siitä todisteita. Eli vastaako työnjälki ajatusta? Jos vastaa ja näyttää siltä, että jollain on hyvää otetta kuvataiteeseen niin onko siinä kaikki. Enää ei tarvitse harjoitella vaan sen kun vain tekee taidetta ja menestys on varmaa. Näin ei suinkaan ole. Pelkästä lahjakkuudesta ei ole apua jos ei harjoittele ahkerasti. Suotuisa geeniperimä voi auttaa taidon omaksumisessa, mutta ei se mikään taikavoima ole. Ei ainakaan yleensä. Poikkeuksia toki voi olla, mutta se on äärimmäisen harvinaista. Monesti aivan poikkeukselliseen kykyyn liittyy myös jokin neurologinen poikkeama. Tai sitten paljastuu, että henkilö onkin harjoitellut pienestä alkaen todella paljon.
On olemassa monia muitakin ennakko-oletuksia, jotka voivat vaikuttaa oppimiseen. Esimerkiksi vääristyneet käsitykset, siitä mikä kuvataiteessa on oleellista. Joku voisi myös luulla, että kaikki on kiinni vain kovasta harjoittelusta. Onko se totta? Ei ole. Harjoittelu täytyy perustua toimiviin periaatteisiin, jotta kehitystä tapahtuu. Saman asian toistaminen ei ole järkevää harjoittelua. Täytyy toistaa oikeita asioita oikealla tavalla.
Tiedon puute
Kuvataiteellisten taitojen oppimisessa luotettava tieto näyttelee äärimmäisen tärkeää roolia. Mainitsin jo aiemmin, että kaikilla ei ole selkeää käsitystä siitä mikä kuvataiteessa on olennaisinta. Joku voi esimerkiksi nostaa anatomian tai perspektiiviopin tuntemisen liian korkealle sijalle taiteen periaatteiden hierarkiassa. Nämä ovat todellisuudessa kuitenkin vähemmän tärkeitä asioita kuin moni olettaa. Miten niin? Näistä tiedoista ei välttämättä ole kovin paljon apua jos silmä ei toimi. Ensin täytyy kouluttaa omaa silmäänsä, jotta voi luotettavalla tavalla tutkia yhtään mitään. Kouluttamaton silmä ei nimittäin ymmärrä sitä mitä näkee. Ensin täytyy kehittää optista lukutaitoa, muuten taiteilija päätyy piirtämään tai maalaamaan optisia harhoja. Näin tapahtuu ihan kirjaimellisesti ja yksi tavanomaisimmista harrastelijoiden virheistä onkin kompastuminen erääseen valööreihin liittyvään harhaan. Kouluttamaton silmä ei siis ymmärrä näkemäänsä.
Sitä paitsi anatomiakin otetaan haltuun havaintopiirtämisen ja -maalaamisen avulla. Eli silmä ennen kaikkea muuta!
Kun kuvataiteen opettaminen ja oppiminen aloitetaan oikeasta päästä ja kaikkein tärkeimmistä asioista voi tapahtua pieniä ihmeitä. Joissakin tapauksissa, eikä se ole edes niin harvinaista, on tapahtunut todella dramaattista kehitystä kun opintokaava on ollut oikea. Oikeastaan klassiset koulut tuottavat jatkuvasti kovan luokan osaajia, koska niissä opetus on hyvin ohjelmoitu. Asiat on laitettu oikeaan tärkeysjärjestykseen. Klassissa kouluissa harjoittelun ytimessä on aina havainnosta tekeminen. Koulukunta eroja painotuksissa toki on, mutta asian ydin pysyy samana.
Koulutuksen tavoite on luonnollisesti tarjota oppilaalle tietoa. Kun tieto on luotettavaa, tapahtuu huomattavaa kehitystä. Mutta ei tietenkään itsestään. Tieto täytyy laittaa käytäntöön.
Tiedon kommunikointi ymmärrettävästi
Yksi haaste kuvataiteen opetuksessa on se, että miten välittää oikea tieto oppilaille ymmärrettävällä tavalla. Opetuksen pitäisi tehdä kuvataiteen perusperiaatteista niin selviä, että kuka tahansa voi ymmärtää niitä. Opettajan täytyisi osata asettua absoluuttisen aloittelijan asemaan, jolle kaikkein alkeellisimmatkin totuudet ovat vieraita. Tämä voi olla vaikeaa jos on tehnyt pitkään taidetta. Se miltä tuntui kun ei vielä tiennyt tai osannut mitään unohtuu helposti. Tehtävä ei ole kuitenkaan mahdoton. Joskus vaikeammalta tuntuu oppilaiden vakuuttaminen siitä, että tärkeimmät periaatteet todella ovat tärkeimpiä. Niiden selittäminen ymmärrettävästi ei ole niinkään iso ongelma.
Itse asiassa perusasiat ovat melko yksinkertaisia. Haasteena on se, että ne eivät tunnu aina intuitiivisesti oikeilta tai koska ne ovat uusia, aiheuttaa asian uutuus henkistä vastarintaa oppilaan mielessä. Yksinkertainenkin asia ollessaan uusi, voi tuntua väärältä tai vaikealta vain siksi, että se on uusi. Paras opettaja on sellainen, joka onnistuu vahvistamaan oppilaan luottamusta toimiviin periaatteisiin. Ja mikä kaikkein isoin haaste tässä lopulta luultavasi on, on se, että oppilaan täytyy tottua työnteon ajatukseen. Taito ei kehity itsestään, eikä tärkeät käsitteet avaudu aina tuosta vaan. Tarvitaan sekä henkistä että fyysistä työtä.
Mutta kukapa haluaisi taiteen tekemisestä kovaa työtä? Eikö taiteen tekemisen kuulu olla luovaa vapautunutta toimintaa? Kuuluu toki, mutta vapaus perustuu osaamiseen. Hyppää syvään veteen ilman uimataitoa. Mitä tapahtuu? Luovasta ja vapaasta liikkumisesta ei välttämättä ole kovin kauaa apua. Pinnalla voi pysyä vähän aikaa, mutta olematon uimatekniikka kuluttaa pian kaikki voimat ja uimarin uintireissu loppuu siihen. Taiteen tekeminen taidokkaasti on hullun kovaa työtä. Palataan tähän asiaan kohta uudestaan.
Miten antaa palautetta järkevällä tavalla?
Teknisen osaamisen kehittäminen edellyttää objektiivista palautetta. Taitoa ei kehitetä mielipiteiden avulla. Mielipiteet nimittäin ovat subjektiivisia ja liittyvät mieltymyksiin ja makukysymyksiin. Silloin kun arvioidaan tekniikkaa, täytyy arviointiprosessista sulkea pois sekä arvioijan että arvioitavan henkilökohtaiset mieltymykset esimerkiksi tyyliseikkojen suhteen. Muussa tapauksessa opetetaan tyyliä ei raakaa tekniikkaa. Miten oppilaan kehittymisen arvioinnista voi tehdä aidosti objektiivista? Siihen on vain yksi tapa. Havainnon kopioiminen. Syy tähän on selvä. Kopiopiirustus tai -maalaus joko on identtinen mallin kanssa tai se ei ole. Tämä ei ole mielipidekysymys vaan kylmä objektiivinen fakta.
Silloin kun arvioidaan teosta, jossa on poikettu mallista voidaan objektiivisuuden tasoa nostaa seuraavilla keinoilla.
1. Poikkeaminen täytyy olla tietoista ja osaamiseen perustuvaa. Ajatellaan, että taiteilija onnistuu saamaan jonkin kohdan näyttämään hyvältä ja se poikkeaa kuitenkin selvästi mallista. Jos tämä onnistunut poikkeama perustuu sattumaan eli se on onnistunut vahingossa hyvin, ei voida puhua osaamisesta. Onnistuminen on sattumaa. Sattumanvaraisessa ilmaisussa ei voi arvioida taiteilijan teknistä osaamista.
2. Arviointikriteerit täytyy olla sekä arvioijan ja arvioitavan tiedossa. Toisin sanottuna teos on pyritty tekemään tiettyjen rajojen sisällä. Esimerkkinä ääripäästä on täysin sattumanvarainen värien räiskintä. Sellaisessa teoksessa tekijän teknistä osaamista on mahdotonta arvioida järkevästi. Mutta jos sovitaan, että teos saa pitää sisällään paljonkin sattumanvaraisuutta, mutta teoksen valöörirakenne täytyy täyttää perinteiset sommittelustandardit. Silloin täysin mahdotonta tilannetta on järkevöitetty edes jollakin yhdessä sovitulla pelisäännöllä. Arvioinnissa on mukana objektiivisuutta. Abstraktin ilmaisun arvioiminen on aina vähän haasteellinen laji. Siksi en itse opettaisi kenellekään piirustus- tai maalaustaidon perusteita abstraktin taiteen välityksellä.
Teos voi siis olla hyvä vaikka se ei olisi täydellinen kopio mallista. Itse asiassa hyvä teos voi poiketa todella paljonkin mallista. Mutta järkevässä palautteenannossa täytyy sekä arvioijan että arvioitavan olla tietoisia arviointikriteereistä.
Kuvataide on kova laji
Silloin kun osaamista halutaan todella kehittää korkealle tasolle muuttuu kuvataide kovaksi lajiksi. Se ei enää ole mitään rentoa ja kivaa puuhastelua vaan täyttä työtä. Harrastelijan on hyvä tiedostaa tämä, koska muuten voi ihmetellä että miksi suhteellisen runsaallakin tekemisellä tavoitteet jää saavuttamatta. Harrastelija voi piirrellä ja maalailla paljon, mutta jos harjoittelu ei ole määrätietoista ja riittävän hyvin ohjelmoitua ei ehkä koskaan pääse tietyn tason yli ja omiin töihin jää aina tietty amatöörimaisuuden vivahde. Ammattimaisen osaamisen tasolle murtautuminen on melko vaikeaa, eikä sillä pysyminen ole itsestään selvää.
Itse asiassa koen taiteen tekemisen tällä hetkellä varsin rasittavana, koska tiedän miten hyvään lopputulokseen päästään. Se ei käy helposti. Aina kun aloitan jotain uutta taideprojektia teen sen pienen jännityksen vallassa. Kova laji!
Toki harjoittelu-ohjelma on mahdollista muodostaa niin että osaaminen rakennetaan pienen pieni askel kerrallaan. Ongelmana tässä monille on se, että kärsivällisyys ei riitä. Taiteilusta kiinnostuneilla on usein vaikea hillitä omaa luomisen intoa. Pitäisi heti päästä tekemään omaa taidetta. Ainakin itse koen näin. Hyvin ohjelmoitu harjoittelu on henkisesti haastavaa, eikä tunnu luonnolliselta kaikille meistä. Toki jotkut ovat luonteeltaan järjestelmällisiä ja hyviä seuraamaan uskollisesti ohjeita. Heillä on etulyöntiasema kun on kyse perustaitojen kehittämisestä. Itse en kuulu välttämättä tähän porukkaan. Mutta olen pakottanut itseni tekemään tietyt harjoitukset ja lisäksi käyttänyt luovuuttani siinä, miten tylsiltä vaikuttavista harjoituksista saisi mielenkiintoisempia. Jos sinun on vaikea sitoutua tarkasti ohjelmoituun harjoitteluun, kannattaakin suosiolla sallia itselle luovuutta. Voit esimerkiksi harjoitusohjelman ohella tehdä omaa taidetta aiheista ja tavoilla, jotka ovat sinusta mielenkiintoisia. Älä kuitenkaan kuvittele, että voisit menestyä täysin päämäärättömällä puuhastelulla. Harjoittelussa on pakko olla edes jonkin verran järkeä mukana. Näin on lajissa kuin lajissa.
Pelkkä tekeminen ei useinkaan vain johda parhaaseen lopputulokseen. Otetaan esimerkiksi kestävyyskunnon kasvattaminen juoksulenkkien avulla. Kuulostaa intuitiivisesti järkevältä, että omaa kuntoaan saa kasvatettua tehokkaasti kun tekee juoksulenkkejä, joissa rasituksen taso on melko kova. Juoksulenkin jälkeen kokee tehneensä kovasti töitä ja näin ollen kunto varmasti kehittyy. Ehkä, mutta onko kehitys optimaalista? Asiantuntijoiden mukaan kestävyyskuntoa kehitetään tekemällä paljon kevyempiä ja rauhallisia lenkkejä ja vähemmän todella rasittavia treenejä. Samoin kuvataiteellisen osaamisen kehittämisessä on tärkeää, että harjoittelu perustuu toimiviin periaatteisiin, eikä siihen minkä kuvittelee toimivan.
Tässä oli joitakin kuvataiteen opettamiseen ja oppimiseen liittyviä haasteita. Kun tiedostat haastee on ne helpompi voittaa. Tuntematonta ja näkymätöntä vihollista on vaikea taistella. Joten hanki luotettavaa tietoa, pohdi tarkkaan mikä kuvataiteessa on kaikkein tärkeintä ja ohjeilmoi opinto-ohjelmasi järkevästi. Jos opetat kuvataidetta pyri ymmärrettävään kommunikointiin, käytä arvioinnissa selkeitä sääntöjä ja motivoi oppilaasi sitoutumaan oikeiden periaatteiden noudattamiseen. Näillä vinkeillä menestyt sekä oppilaana että opettajana paremmin.
Terveisin,
Okulaarinen tieteilijä