top of page

Lisää voimaa taiteen tekemiseen! -Oppimista tukevia toimia taiteilijalle

Hei! Tässä artikkelissa annan joitakin vinkkejä toimista, jotka voivat antaa voimaa taiteen tekemiseen ja tukea taitojen kehittymistä. Nämä neuvot liittyvät enimmäkseen siihen, mitä taiteilija tekee ateljeen ulkopuolella tai silloin kun hän ei tee taidetta.




Lepo


Tiedät varmasti omasta kokemuksestasi, että huonosti nukutun yön jälkeen kaikki tuntuu vähän vaikeammalta. Varsinkin jos elää jatkuvassa univajeessa alkaa suorituskyky aivan varmasti heikentyä ennemmin tai myöhemmin. Levon laiminlyöminen vaikuttaa merkittävästi myös ajatteluun. Taiteilija tarvitsee kykyä ajatella selkeästi, joten pidä hyvää huolta aivoistasi nukkumalla riittävästi. Kun akut on täynnä luova energia pursuaa ja taidetta alkaa syntyä uudella tavalla. Tutkijat suosittelevat yleensä, että ihmisen pitäisi nukkua vähintään 7 tuntia yössä, mutta toki yksilölliset erot vaikuttavat asiaan. Sanotaan myös, että liiallinen nukkuminen on haitallista. Löydät sopivan tasapainon toiminnan ja levon välillä kokeilemalla.


Järkevän unirytmin säilyttäminen on ollut minulle haasteellista ja valvon helposti liian myöhään. Onneksi tilannetta on helppo korjata ottamalla päivän aikana lyhyet päiväunet.

Huolehdin siis siitä, että jos univelkaa alkaa tulla niin korjaan tilanteen mahdollisimman pian.


Liikunta


Jos lepo on välttämätöntä niin samoin on liikuntakin. Ihminen on tehty toimimaan, eikä makaamaan sohvalla. Liikunnan fyysiset ja psyykkiset hyödyt ovat kiistattomat.

Taiteilija voi olla tuotteliaampi ja kehittyä taidoissaan paremmin kun terveys on kohdallaan. Sopiva määrä liikuntaa kasvattaa työkapasiteettia, jolloin taiteen tekeminenkin tuntuu helpommalta, eikä voimat lopu heti kesken. Erityisen arvokasta taiteilijalle on liikunnan psyykkiset hyödyt. Asiantuntijat väittävät liikunnan parantavan aivotoimintaa, joka voi tehostaa oppimista ja parantaa henkistä hyvinvointia. Moni on luultavasti kokenut tämän itse omakohtaisesti. Jo pienenkin kävelylinkin jälkeen ajattelu on kirkkaampaa ja mielialakin on parempi.


Mikä tahansa liikkuminen on parempi kuin ei mitään. Joten supertavoitteellinen urheilu ei ole välttämätöntä. Pelkkä leppoisa kävely luonnossa tekee hyvää. Toki mitä paremmassa kunnossa haluat olla, sitä enemmän liikuntaan täytyy panostaa. Jopa huippukunnon saavuttaminen voi olla realistinen tavoite jos osaa organisoida oman elämänsä sopivasti. Kuntoa kohottava harjoittelu ei nimittäin välttämättä vie kovin paljon aikaa. Liikunnan sovittaminen omaan aikatauluun tarjoaa myös hyvän tilaisuuden keksiä luovia ratkaisuja.





Helpoin tapa aloittaa kuntoilu on aloittaa se lajista, joka itseä eniten kiinnostaa tai tuntuu vähiten huonolta. Kun jokin aikaa sitten palasin aktiivisen liikkumisen pariin tein juuri näin. Minulle luonnollinen vaihtoehto oli voimaharjoittelu, koska tein sitä nuorempana tosissani. Tähän olen sitten ohelle alkanut vähitellen lisätä muita liikuntamuotoja kuten juoksun, kävelyn ja frisbee-golfin.



Ravinto


On melko lailla itsestäänselvää, että se mitä ihminen työntää kurkustaan alas vaikuttaa terveyteen, hyvinvointiin ja yleiseen jaksamiseen. Helppo keino parantaa omaa ruokavaliota on lisätä kasvisten määrää. Yleisesti suositeltu päivittäinen minimitavoite noin 500g on lopulta melko helppo saavuttaa. Vain yksi banaani painaa jo noin 100g tai vähän päälle. Keskikokoinen porkkana painaa noin 60g, paprika 150g ja tomaatti 80g. Syömällä pari banaania, yhden porkkanan, paprikan ja tomaatin päivässä saat 500g täyteen.





Supervinkki kasvisten lisäämiseen on se, että syö vain niitä kasviksia, joista tykkäät. Valitse joka väristä (keltainen, punainen ja vihreä) vähintään yksi suosikkisi ja syö niitä. Tämä on hyvä tapa totutella kasvisten päivittäiseen syöntiin.


Itse olen soveltanut tätä periaatetta ja minulla se toimii hyvin. Pyrin myös tekemään niin, että kokoan niin sanotun kasvilautasen ja aloitan aterian sillä. Usein päivän minimiannos tulee melkein täyteen jo yhdestä tällaisesta kasvilautasesta.


Mitään muita muutoksia ruokavaliooni en ole oikeastaan tehnyt. Paitsi sen, että syön huomattavasti harvemmin makeisia tai juon sokeroituja juomia kuin ennen. Välillä menee pitkäkin aika ilman makeisia ja se tapahtuu aivan huomaamatta. En kiellä itseltäni herkkuja tai ruokia joista pidän. Olen huomannut, että erityisesti liikunnan lisääminen ruokkii halua syödä paremmin. Ihanteellisessa tilanteessa syntyy positiivinen kehä, jossa erilaiset hyvät tavat tukevat ja tehostavat toisiaan.


Mitään kitudiettejä en suosittele, eikä käsittääkseni suosittele myöskään ketkään alan vakavastiotettavat asiantuntijat. Sellainen soveltuu vain erityistapauksissa, kuten kausiluontoisesti ammattibodarille, joka pienentää rasvaprosentin minimiin ennen kilpailua.


Tässä oli joitain ehdotuksia ja vinkkejä elinvoimaisuuden lisäämiseen. Mitään lääkärinneuvojahan nämä eivät ole, koska en ole alan asiantuntija. Tietoni perustuvat siihen mitä olen lukenut ja kuullut, sekä omaan empiiriseen kokemukseen. Aina kun on epävarmuutta jonkin terveysneuvon paikkansapitävyyden suhteen tai sen suhteen, että onko sen noudattaminen itselle turvallista niin kannattaa kääntyä alan oikeiden asiantuntijoiden puoleen.


Mutta on pelkästään intuitiivisestikin melko selvää, että kiinnittämällä huomiota omaan terveyteen voit tulla tuotteliaammaksi ja tehokkaammaksi taiteilijaksi! Mitä parempi terveys, sitä parempi toimintakyky on kaikilla elämän osa-alueilla.


Terveisin,


Okulaarinen tieteilijä

bottom of page