top of page

Onko kauneus katsojan silmissä?

Hei!


Mitä mieltä olet onko hyvä taide subjektiivista vai objektiivista? Onko kyse pelkästään henkilökohtaisesta mausta vai voiko taideteoksen tasoa arvioida objektiivisesti?


Jos kauneus on katsojan silmissä silloin on oikeutettua pitää seuraavia teoksia kaikkien aikojen suurimpina mestariteoksina.





Mitä mieltä olet näistä teoksista? Ovatko ne vakavastiotettavaa taidetta? Jos luokittelet nämä hyväksi taiteeksi tai sallit niiden luokiteltavan hyväksi taiteeksi tarkoittaa se sitä, että tunnustat, joko tietoisesti tai tiedostamatta kauneuden olevan subjektiivista.


On toki totta, että meillä on yksilöllisiä mieltymyksiä, mutta tekeekö se taiteesta tai kauneudesta täysin subjektiivista? Ei tietenkään. Esimerkiksi kuka voisi perustellusti väittää seuraavasta teoksesta, että se on huonoa taidetta tai ruma teos?



Joku ei ehkä pidä teoksen aiheesta tai tunnelmasta, mutta 'sokeakin' näkee, että kyseisessä teoksessa on vaadittu melkoista käsityötaitoa ja taiteellista silmää. Samaa ei voida sanoa edellä esiintyneistä valkoisista maalauksista. Kauneudessa ja taiteessa on siis selvästi tietty universaali objektiivisuuden ulottuvuus.


Supersubjektiivisuuden ongelma on se, että missään ei ole sen jälkeen enää mitään järkeä. Ihminen voi yksinkertaisesti vain päättää filosofiselta tai tunnepohjalta mikä on hyvää, kaunista ja totta. Objektiivisia tosiasioita ei enää ole, on vain mielipiteitä ja suhteellisia totuusväittämiä. Todellisuudessa vankkumattominkin subjektivisti tai relativisti hyppää tyytyväisenä lentokoneen kyytiin luottaen aerodynamiikan ja fysiikan lakien totuuksiin. Vahvistettavia tosiasioita on selvästi olemassa. Joten voisiko niitä olla myös taiteen alueella?


Jos subjektiivinen ajattelutapa nostetaan kaiken yläpuolelle koko Taiteen käsite luhistuu. Mikä vain voi olla taidetta, jos taiteilija itse niin sanoo. Taidetta ei voi tällaisessa tilanteessa myöskään enää opettaa järkevästi, koska oppilaan onnistumista ja kehittymistä ei voi arvioida ilman objektiivisia standardeja tai joitakin yhdessä sovittuja selkeitä pelisääntöjä.


Onko hyvä taide vain pelkkä maku- tai mielipideasia? Pohditaanpa asiaa vielä Picasson taiteellisen tuotannon välityksellä.



Klassinen Picasso ja moderni Picasso


Onko nykytaiteessa standardit päälaellaan? Tätä voisi pohtia vaikka Picasson taiteellisen kehityksen valossa.


Tässä pari Pablo Picasson maalausta, joista moni voisi luulla, että olen sekoittanut niiden vuosiluvut. En ole sekoittanut, vaan jälkimmäinen tosiaan edustaa Picasson myöhempää tuotantoa. Onko kyse kehityksestä vai jostain muusta? Siitä voi jokainen vetää omat johtopäätöksensä.


Ensimmäisenä teos vuodelta 1896.




Sitten Picasson myöhempää tuotantoa edustava teos vuodelta 1955.



Niin, onko nykytaiteessa arvot ja standardit päälaellaan? Monen mielestä on, kun taas toiset pitävät hyvänä, että mitään sääntöjä tai universaaleja standardeja ei ole. Niinpä jälkimmäinen Picasson teos voi olla mestariteos kun taas vanhempi teos on vanhanaikaista sentimentaalista roskaa. Jos minulta kysytään mielipidettä niin rakastan vanhanaikaista sentimentaalista roskaa. Jotkut kutsuvat sitä nimellä klassinen taide.



Subjektiivisuuden absoluuttinen huippu


Viedäänpä subjektiivinen kauneuskäsite sen absoluuttiseen huippunsa. Jos kauneus on pelkästään katsojan silmissä, silloin mikä tahansa voi olla kaunista. Hyväksytäänpä hetkellisesti tämä ajatus ja katsotaan sen valossa vielä yhtä teosta. Se on minun tekemäni teos ja näet sen tässä.
















Missä teoskuva on? Unohdinko ladata sen? Ei. Siinä se teos on. Kyseessä on "Tekemätön Teos" (Tuomas Tuimala 2023). Koska kauneus on katsojan silmissä voin sanoa ei mitään hyväksi taiteeksi. On muuten olemassa musiikkisävellys, jossa soittajat eivät tee mitään. Teos koostuu tilassa itsestään tai spontaanisti esiintyvistä muista äänistä tai hiljaisuudesta.


Myös näkymättömiä teoksia on oikeasti 'tehty'. Vuonna 2022 Yves Kleinin näkymätön teos myytiin 1,2 miljoonalla dollarilla. Tai tarkalleen ottaen kyseessä oli teoksen kuitti. Sittemmin italialainen taiteilija Salvatore Garau myi näkymättömän veistoksen 15 tuhannella eurolla.


Niinpä näkymättömät teokset ovat päteviä teoksia nykytaiteen maailmassa. Vai mitä mieltä sinä olet?


Nämä ovat äärimmäisiä esimerkkejä, mutta valaisee hyvin sitä mihin täydellinen säännöttömyys ja supersubjektiivisuus johtaa. Mikään ei ole enää mitään ja kaikki on kaikkea. Hyvä taideteos on pelkästään filosofinen päätös. Taiteilijan mikä tahansa idea tai ei-idea voi olla hyvää taidetta.



Lopullinen johtopäätös


Käytännössä on hyvä välttää ääripäitä, koska kauneuden kokemus on kuitenkin sisäinen kokemus ja erilaisia mieltymyksiä kiistatta on olemassa. Ehkä olen itse eniten kiinnostunut siitä, että pitäisikö mieltymyksille olla jonkinlaiset järkevät rajat. Niinhän yritetään tehdä esimerkiksi liikenteessä nopeusrajoitusten ja liikennesääntöjen avulla. Tarvitaanko taiteessa sääntöjä? En tiedä, mutta näkymättömät teokset tuntuvat menevän yli kaiken järkevyyden rajojen yli ja lujaa.


Tosin tällaisillekin teoksille on mahdollista muodostaa ymmärrettäviä puolustusargumentteja. Tavanomaisesta poikkeavan teoksen todellinen funktio on herättää ihmisiä ajattelemaan esimerkiksi taiteen olemusta. Esimerkiksi musiikkiteos, jossa soittajat eivät soita mitään, voi saada kuulijan pysähtymään kuulostelemaan arkielämän yksinkertaisissa hetkissä olevaa kauneutta, joka ei ole niin ilmeistä. Valkoinen maalaus taas voi toimia peilin tavoin, jonka tuijottaminen kääntääkin katseen omaan sisimpään. En tiedä onko nämä oikeita tulkintoja tällaisista teoksista, mutta pienellä keksiliäisyydellä on niille melko helppo löytää erilaisia jopa hyödyllisiä funktioita.


Jokainen muodostakoon oman mielipiteensä aiheesta, mutta aihe on melko syvällinen ja ehkä vakavampi kuin voisi aluksi olettaa. Ensimmäisenä voi tulla mieleen, että kuvat on vain kuvia. Miksi suhtautua niihin niin syvällisesti ja vakavasti? On täysin eriasia ajaa 200 kilometrin tuntivauhtia 50-alueella vaaraentan oman ja toisten hengen kuin maalata teoksia, jotka ovat ei mitään, sattumanvaraista sotkua tai muuten kiistanalaisia.


Kuvilla on kuitenkin meihin iso vaikutus. Ne ovat ikään kuin psyykkistä ravintoa. Mitkä ovat nautitun visuaalisen ravinnon psyykkiset vaikutukset pitemmällä tähtäimellä? Tai fyysiset vaikutukset? Arkkitehtuurin parissa on tehty joitakin mielenkiintoisia tutkimuksia, jotka viittaavat siihen, että moderni arkkitehtuuri aiheuttaa ihmisissä kielteisiä fyysisiä ja henkisiä vaikutuksia. Kun taas klassisella arkkitehtuurilla on havaittu olevan myönteisiä vaikutuksia. En tiedä, mutta se on varmaa, että ei ole täysin merkityksetöntä millaista materiaalia aivoihinsa päästää.


Vielä loppuhuomautuksensa se, että en suinkaan vastusta kaikenlaista modernia taidetta. On olemassa abstrakteja teoksia, sarjakuvia, kuvitusteoksia yms. modernia tuotantoa, josta pidän. Ja kuten toin esiin, pystyn näkemään hyödyllisiä funktioita jopa äärimmäisen konseptuaalisissakin teoksissa kuten valkoisissa tai näkymättömissä tauluissa. Ihmiselle on hyödyllistä välillä pysähtyä ja lepuuttaa aistejaan. Minimalistiset teokset, joiden huippu on teos, jota ei ole olemassa, voivat toimia muistuttajina siitä, että välillä on hyvä hidastaa vauhtia. Toisaalta kyllä perinteisenkin taiteen äärellä voi rauhoittua. Parhaimmastakaan klassisesta mestariteoksesta ei voi saada täyttä hyötyä tai nautintoa irti jos ei todella pysähdy vastaanottamaan teosta.


Yleisellä tasolla nykytaide ei kuitenkaan ole minun juttuni. Niin kauan kuin taide pysyy moraalisesti hyväksyttävällä ja tervehenkisellä tasolla, pystyn sulattamaan erilaisia ilmaisutapoja. Olipa oma suosikki taiteen laji, tyyli tai perinne mikä tahansa niin dogmaattisuus on järjetöntä. Ainoastaan pragmaattinen dogmaattisuus voi olla hyödyllistä, niille, jotka tekevät itse taidetta, koska se auttaa keskittämään voimavarat. Erityisesti aloittelevat taiteilijat hyötyvät paljon siitä, että he keskittyvät tietyn metodin hallintaan, karttaen muita vaihtoehtoja. Hyppiminen asiasta toiseen ennen kuin perusteet ovat hyvin hallinnassa voi olla taiteellisen kehityksen kannalta vahingollista. Picassokin opetteli ensin piirtämään ennen kuin alkoi kokeilla erilaisia tapoja ilmaista itseään.


Artikkeliani ei pidä siis ottaa minään absoluuttisten totuuksien dogmaattisena julistuksena, vaan henkilökohtaisena pohdiskeluna ja ravintona aiheen mietiskelylle. Jokaisen täytyy käyttää itse omia aivojaan ja päätyä omaan loogiseen johtopäätökseensä tässäkin aiheessa.


Terveisin,


Okulaarinen tieteilijä


Comentarios


bottom of page